J e n k i n varallisuus vain 15700 euroa

Sellainen tärkeä tieto paljastuu usan vaalijärjestelmää ruotivasta uutisesta joka Haansille ei ollut mikään uutinen. Päin vastoin, valehtelevat. USAssa ei "kansanedustajaksi" pääse ilman suuria rahoja. Pitää olla miljoonia!

Muita vaihtoehtoja ei ole olemassa, sen tunnustaa nyt jo oikeisto-YLEkin vaikka vähättelee tässä uutisessaan karua totuutta: USAssa ei tavallisella kansalaisella ole mitään mahdollisuutta


--Kansanedustajien ja äänestäjien välinen varallisuuskuilu laajentunut USA:ssa
julkaistu tänään 27.12. klo 12:44
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/12/kansanedustajien_ja_aanestajien_valinen_varallisuuskuilu_laajentunut_usassa_3130817.html

""Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen vuonna 1984 valitun edustajan nettoarvo oli noin 215 000 euroa, kun se vuonna 2009 oli 555 000 euroa. Yhdysvaltalaisen keskivertoperheen varallisuus on puolestaan junnannut paikallaan noin 15 700 eurossa. ""


Aika persaukisia nuo amerikkalaiset, noin keskimäärin, eikö totta. Sinullakin on heittämällä enemmän varallisuutta, kuin tuo 15700 euroa.

USA:n poliittinen järjestelma takaa sen, että demokratia ei toimi ja tämä näkyy äänestysprosenteissakin. N. 35 % oikeutetuista eli hyvätuloisimmat käyvät vain äänestämässä. Juuri tämä systeemi on tehnyt amerikkalaisista täysin varattomia enemmistön osalta.

Sama kehitys on meneillään suomessakin:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=597394


PS. Mielihyvan tunne kohoaa suomessa entisestään, 200 000 euron asuntovelka luetaan asunnonvälittäjien toimesta jo varallisuudeksi, vaikka takaisimaksusta ei ole mitään tietoa näillä näkymin.
131226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jotain mätää tossa 15700 eurossa perheiden varallisuus. Onko mukaan laskettu kaikki kellä ei mitään vai miten on moiseen lukemaan päästy.? Uskomattomalta kuulostaa ja väitän sen myös olevankin.

Äänestä

Pakko sen on oikein olla kun Haans. on tuon tiedon laittanut.

Sitten voisi epäillä jos oikeisto-YLE olisi tiedon takana.

Äänestä
  • Näin ne työttömien päivärahakotukset otetaan heiltä pois. Tämä on hyvin yksinkertaista markkinapeliä.

    Äänestä

Tässä luvussa ei ole mukana asunnon arvoa.

Äänestä
  • Asuntohan on pakkohuutokaupattu jo aikoja sitten.
    Ja kaikkihan tietävät, että jenkkilässä sikäläiset sopulit elävät velaksi.

    Ja amerikkalainen "unelma" on sitä, että ulosottomies ei heitäkkään pihalle:)

    Äänestä

suomalaiset taas elävät unelmaa, keskiverto-ok talon arvo on kymmen kakskyt kertainen

Äänestä

Jenkit kasvattaa vain vyötärönympärystään ja ihmettelevät samalla missä päin on Kanada. Nimi tuttu mutta maantieto ei ihan vahvin alue.

Äänestä

Mutta tuohan on keskimäärin 15700 enemmän kuin keskiverto tyffelillä täällä.

Äänestä
  • >>15700 enemmän kuin keskiverto tyffelillä täällä.

    "tyffelillä" palstan välittäjä tarkoittaa vuokralaista suomessa. Täälä olevalla vuokralaisella on kuitenkin katto päänsä päällä.
    Keskiverto-jenkin tulohaarukan puolin alapuolella alkaa epävarmat ajat

    https://www.youtube.com/watch?v=n5Z4VwDlkkQ

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    >>15700 enemmän kuin keskiverto tyffelillä täällä.

    "tyffelillä" palstan välittäjä tarkoittaa vuokralaista suomessa. Täälä olevalla vuokralaisella on kuitenkin katto päänsä päällä.
    Keskiverto-jenkin tulohaarukan puolin alapuolella alkaa epävarmat ajat

    https://www.youtube.com/watch?v=n5Z4VwDlkkQ

    Järkyttävää, kansa telttailee kaduilla porrrrvarin ihannevaltiossa; https://www.youtube.com/watch?v=n5Z4VwDlkkQ

    Oletko kertaakaan nähnyt tilannekatsausta suomen porrrrrvari-medioista ?

    Et, sillä ne on porrrrrvarin hallussa. ! Isäntämaasopimuksia, on porrrvari tänäänkin "allekirjoittamassa", sinä maksat ja lennät kohta ehkä vuokralle, "tyffeliksi" niinkuin natsit teitä nimittelevät. Mutta et vielä ehkä telltaan, kuten porrrrrvarin ihannesysteemissä fakta on jo tänään.
    PS. näin kävi jo v. 2008;kin, siinä edellisessä "kriisissä"...
    t. haans

    Äänestä

Usassa ollaan aina elätetty velassa ja tehty töitä.
Suomalainen on peloteltu velasta, eikä oikein työ kelpaa, tai sen pitäisi olla kevyttä, helppoa, kivaa ja kova palkka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Haans. kirjoitti:

Sellainen tärkeä tieto paljastuu usan vaalijärjestelmää ruotivasta uutisesta joka Haansille ei ollut mikään uutinen. Päin vastoin, valehtelevat. USAssa ei "kansanedustajaksi" pääse ilman suuria rahoja. Pitää olla miljoonia!

Muita vaihtoehtoja ei ole olemassa, sen tunnustaa nyt jo oikeisto-YLEkin vaikka vähättelee tässä uutisessaan karua totuutta: USAssa ei tavallisella kansalaisella ole mitään mahdollisuutta


--Kansanedustajien ja äänestäjien välinen varallisuuskuilu laajentunut USA:ssa
julkaistu tänään 27.12. klo 12:44
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/12/kansanedustajien_ja_aanestajien_valinen_varallisuuskuilu_laajentunut_usassa_3130817.html

""Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen vuonna 1984 valitun edustajan nettoarvo oli noin 215 000 euroa, kun se vuonna 2009 oli 555 000 euroa. Yhdysvaltalaisen keskivertoperheen varallisuus on puolestaan junnannut paikallaan noin 15 700 eurossa. ""


Aika persaukisia nuo amerikkalaiset, noin keskimäärin, eikö totta. Sinullakin on heittämällä enemmän varallisuutta, kuin tuo 15700 euroa.

USA:n poliittinen järjestelma takaa sen, että demokratia ei toimi ja tämä näkyy äänestysprosenteissakin. N. 35 % oikeutetuista eli hyvätuloisimmat käyvät vain äänestämässä. Juuri tämä systeemi on tehnyt amerikkalaisista täysin varattomia enemmistön osalta.

Sama kehitys on meneillään suomessakin:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=597394


PS. Mielihyvan tunne kohoaa suomessa entisestään, 200 000 euron asuntovelka luetaan asunnonvälittäjien toimesta jo varallisuudeksi, vaikka takaisimaksusta ei ole mitään tietoa näillä näkymin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu