Hei kaikki rotikoiden onneliset omistajat!
Kysymys olisi narttujen valeraskaudesta, kertokaa kokemuksia kuinka teillä on esiintynyt vuosien varrella, miten puian on mennyt ohi, millaisia oireita?
Meidän tytöllä oli 2 kk sitten ensimmäiset juoksut 10,5kk ikäisenä. Nämä 2kk meni ihan mukavasti, huomattiin kyllä että nisät turposivat mutta muuten koira käyttäytyi normaalisti. Nyt kun "synnytys-päivä" lähestyy, on koira ollut ärtynyt ja levoton. Se vinkuu, läähättää ja kuolaa (jota ei ole aikaisemmin tehnyt). Jemmattiin lelut ja vähennettiin ruokaa ja yritetään pitää koiran mieli muissa asioissa, ulkoillaan ja tottistellaan, mutta silti tuntuu ettei kauheesti ole väsynyt näistä aktiviteeteista. Koiran raivoaminen ja keskittymiskyvyttömyys harmittaa tässä eniten. Vielä ei haluttaisi vuoteen-pariin leikata. Kokemuksia?
Nartun valeraskaus-ongelmia
3
518
Vastaukset
Miksi koiraa ei voi nyt leikkauttaa, miksi pitää odottaa pari vuotta? Mitä nuorempana sterilisoidaan sitä suuremmat terveysvaikutukset, esim. nisäkasvainten riski pienenee huomattavasti. Leikatulla nartulla ei myöskään ole sitä kohtutulehduksen riskiä. Suosittelen leikkaamaan, kun jalostuskäyttöä ei tule olemaan.
Myös meillä on hyvin voimakkaat valeraskausoireet, maitoa todellakin valuu nisistä ja tissit ovat todella turpeat. Koira sopisi hyvin vaikka keinoemoksi, koska sitä maitoa todellakin tulee paljon. Muuten meillä ei ole pesänrakentamista tai "pentujen" hoivaamista eli narttu ei hamstraile lelujaan. Oloa pyritään helpottamaan juurikin tekemisellä - eli juoksujen tai valeraskauden ajaksi ei keskeytetä treenejä tms.
Ihan koiran kiusaamistahan nuo turhat valeraskaudet ovat. Ne kuitenkin rasittavat koiran mieltä ja kehoa. Siksi meillä onkin sterilisaatio tulossa tammikuun lopulla. Koiraa ei ole tarkoitus astuttaa, joten turha tosiaan kiusata sitä juoksuilla ja valeraskauksilla. Helpompi on koiran sitten olla kun hormonit eivät mene vuoristorataa.
Suosittelen siis sterilisaatiota. Leikkauksessa on AINA omat riskinsä (mm. nukutus) mutta perusterveen koiran kohdalla sterkkaus on aikalailla "rutiinitoimenpide".- Varmistelija
Moi. Olisin kysynyt kokemuksia steriloinnin jälkeen, että mitä vaikutuksia huomasitte (käytöksessä, turkissa, energisyydessä, ruuan tarpeessa, virtsan karkailussa, yms)? Ja poistitteko munasarjojen lisäksi myös kohdun?
Meillä siis leikkaus edessä ja ennen ajan varausta vielä pientä epävarmuutta päätöksessä. Päätöksen vaikeus johtunee siittä, että ainakaan kaksien ensimmäisten juoksujen aikana ei ole ollut mitään ongelmia (ei nisissä, ei käytöksessä, ei lelujen omimista yms.). Jos nyt ei sisällä lähes kokoajan nukkumista lasketa alakuloisuudeksi. Ulkona kyllä painaa päivän toisensa perään. Tottikset ja ruoka maittaa. Pyllyä ei muut koirat saa enään niin paljon haistella.
Periaatteessa jalostuskaan ei ole kokonaan poissuljettu vaihtoehto. Tosin se vaatisi melkoisesti lisää tietoa kyseisistä asioista.
Ainoa missä leikkaus helpottaisi olisi, ettei tarvitsisi miettiä juoksujen jälkeen, että leikkaako vai ei =) Ja tietysti kohdun tulehdus ja syöpä riskit poistuisi. Sekä ilmeisesti vielä nyt leikkaamalla nisätulehdus riskikin pysyisi pienempänä.
1,5 v rottis nartun omistaja.Meillä on kulunut sterkkauksesta nyt noin kymmenen kuukautta - ja se oli erittäin hyvä päätös. Meillä valeraskausoireita oli (nisät turposivat ja valuivat maitoa ja koira putsaili niitä koko ajan). Nyt ei ole pelkoa kohtutulehduksesta ja se on tietysti iso helpotus. Sterilointi myös vähentää nisäkasvainten todennäköisyyttä. Terveyden kannalta sterilointi on koiralle hyvä asia.
Jalostuksen suhteen olisin kriittinen, koiran käyttäminen jalostukseen kun vaatii paljon. Ensin on syytä pohtia: "Miksi juuri tämän koiran pitäisi jatkaa sukua, mikä tekee juuri tästä koirasta niin erinomaisen?" Ja PEVISA pitää olla kunnossa ehdottomasti (lonkat, kyynerpäät, silmäpeilaus) sekä luonnetesti tai MH-kuvaus ja vielä näyttöjä käytöstä (pk-lajit) ja näytöstä (näyttelyt). Jalostus ei siis ole kiva harraste, johon lähdetään kevyin perustein, vaan siinä pitää olla jo vankkaa taitoa ja tietoa taustalla.
Meillä koira ei muuttunut steriloinnin jälkeen mitenkään, sama perusvarma ja perusrauhallinen koira tuo on edelleen. Käytös on ennallaan, samoin energisyys. Ruoan tarve väheni todella rajusti kun hormonitoiminta ei enää vaatinut osaansa eli ruokamäärän sai tiputtaa ihan rajusti alle puoleen (jopa enmmänkin) entisestä. Koira kyllä pääsi lihomaan kun en ollut tarpeeksi tarkkana tuon ruokamäärän suhteen, mutta onneksi ne kilot on jo karistettukin. Karvanlähtö oli kesällä rajumpi ja pidempi kuin aikaisemmin eli kesti pari kuukautta, mutta saatiin kuntoon syöttämällä rasvahappokuuri. Virtsan karkailua ei ainakaan vielä ole tullut, mutta useinhan se tuleekin vasta vuosien kuluttua - jos tulee. Siihen on onneksi tehokkaat lääkkeet vaikkakin ne luetaankin dopingiksi eli kisaamisen kannalta se pitää huomioida.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824416Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243008Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt272829Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162585Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122238Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012190Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382068Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342068MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141995