Herääminen klo 03.00 aikaan

yöllä...

Laitanpa tähän viestin asiasta, koska tässä ei tunnu olevan enään mitään järkeä.
Olen herännyt lähes samaan aikaan yöllä, jo useamman kerran peräkkäin eli, joko:
03.02, 03:23, 03:36 ym. ja aina oloni on ollut epämukava ts. olen aistinut epämukavaa pelon tunnetta ympärilläni. Tämä ei luonnollisesti ole ensimmäinen kerta, kun näin on tapahtunut. Näin on käynyt jo aiemminkin elämässäni.
Pahimillaan tämä herääminen tarkoittaa sitä, että kun herään ja katson kännykän kelloa ja näen se olevan 03.00 ja jotain, niin tuskin uskallan enää edes liikkua :( Nyt viikon aikana ollut myrskykin tuntui päästävän ne kaikista pahimmat äänensä juuri silloin, kun heräsin, lisäksi huonessa olevat huonekalut tuntuvat kummittelevan. Näin kerran pelottavan todentuntuista unta demoneista, joilla ei ollut kasvoissa ollenkaan silmiä, vain mustat aukot silmien tilalla. Kuinka normaalia tämä mielestänne on? herätä monta kertaa peräkkäin 3 jälkeen yöllä ja tuntea epämukavia aistimuksia?

Artikkeli asiaan liittyen:
http://www.michigansotherside.com/Articles/Gene_Lafferty_3am_Demonic_Haunting.htm

50

12818

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • csdsdvdvv

      Tuo ajankohta kello 03.00-04.00;jään on niin sanottu "suden tunti".
      Noina yön tunteina mm. huomattava osa vanhoista ihmisistä kuolee luonnollisesti. Ilmeisesti tuohon aikaan fyysinen keho on hauraimmillaan,,tai tilassa joka ruokkii outoa oireilua, niin henkistä kuin fyysistä?

      • Suttentunti

        myös ihmisen elimistön lämpötila on silloin alhaisimmillaan. Uskoisin että sekin voi vaikuttaa vanhempien elimistön kestävyyteen, kuten tiedämme niin sydänkin pysähtyy jos se saa kylmää verta..


    • YAK-42

      Ihmisen biologinen kello on merkillinen juttu. Itse herään viikonloppuisinkin täsmälleen samaan aikaan kuin arkipäivinä, vaikkei herätyskello ole herättämässä. Jos sinulle on tullut tavaksi herätä kolmelta aamuyöstä, niin sehän toistuu helposti pitkänkin ajan, jos et saa kierrettä katkaistua. Paras keino kierteen katkaisemiseen on se, että menee illalla mahdollisimman myöhään nukkumaan.

      Tuo maininta "suden tunnista" on tuttu minullekin. Se, että heräät pelon tunteeseen, viittaisi taas siihen, että havahdut johonkin painajaiseen. Ja mieleeni tulee aamuyöllä heräämisistä myös masennus, ja se jos mikä on tavallista keskitalvella. Suomalaiset saavat tähän aikaan vuodesta keskimäärin vain neljä tuntia valoa. Kun kasvitkin lakastuvat pimeydessä, niin mikä etteivät ihmiset! Pidä ympäristösi mahdollisimman kirkkaasti valaistuna.

      Jos arvelet, että kodissasi kummittelee, niin apua saatta löytyä kummittelupalstan ketjuista täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4811

      • YAK-42

        Lisättäköön, että keskitalven unettomuuteen voivat väärän unirytmin, "suden tunnin", painajaisten, kaamosmasennuksen ja ympäristön häiriötekijöiden lisäksi vaikuttaa myös pohjoisnavan magneettikentät. Asiaa on tutkittu etenkin Norjassa ja Suomessa ilmiö vaikuttaa lähinnä pohjoisessa.


    • kyllä tepsii

      Ihminen tottuu nukkumaan ja herämään. Olen itse huomannut että jos ottaa nokoset päivällä kaksi kertaa esim klo 14.00 aikoihin, alkaa silma mennä kiinni ja meinaa nukkua vaikk istulleen kolmantena päivänä. Joskus voi kokemasi liittyä johonkin henkivaltojen häirintään. Rukoile lepoa itsellesi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Pyyd´ä rauhisaa unta iltarukouksessasi.

    • waihtoehtoja

      Johtuisko toi epämukavuuden olo siitä, ku heräät aina samaan aikaan ja olet jo mielessäs antanu just sille klo ajalle jonkin salaisen/pelottavan merkityksen?

      Oletko koskaan tutustunu kirjaan healing? Oranssi kirja, ohut, kirjoittajaa en muista. Siinä oli, miten elimet puhdistavat itseään tiettynä klo aikana. Tuo klo 3 yöllä tais olla keuhkot tai sitte suolisto. Joka tapaukses, ajatus oli siinä, että jos heräilee tiettyyn klo aikaan, jotain ongelmia ko. elimessä, jotka ei vielä ole muutoin oireillu, jos ei oo päässy hermotukseen asti. En halua pelotella, mut yks vaihtoehto tääkin.

      No, kävin etsimäs kirjan netistä, ku alkoi vaivaamaan itseäki.

      http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=534503

      • Kiitos kommenteista

        tähän viestiketjuun liittyen. Outoa tai ei, niin lisäys tai oikeastaan pieni päivitys tähän
        ketjuun. Pari yötä sitten ma-ti välisenä yönä, olin jättänyt kannettavan koneen lepotilaan, olin jo unessa, mutta heräsin siihen, kun kone käynnistyi itsekseen uudestaan, mahd. päivitysten takia, mahd. jonkun muun syyn vuoksi.
        Arvatkaa, paljonko kello oli, kun katsoin sitä, tämän tapahtuessa?
        Juuri näin, tasan klo 03.00 yöllä. Sattumaa vai ei? Kuka tietää.


      • Nörttivartti
        Kiitos kommenteista kirjoitti:

        tähän viestiketjuun liittyen. Outoa tai ei, niin lisäys tai oikeastaan pieni päivitys tähän
        ketjuun. Pari yötä sitten ma-ti välisenä yönä, olin jättänyt kannettavan koneen lepotilaan, olin jo unessa, mutta heräsin siihen, kun kone käynnistyi itsekseen uudestaan, mahd. päivitysten takia, mahd. jonkun muun syyn vuoksi.
        Arvatkaa, paljonko kello oli, kun katsoin sitä, tämän tapahtuessa?
        Juuri näin, tasan klo 03.00 yöllä. Sattumaa vai ei? Kuka tietää.

        Joku on kaapannut sun koneesi ja käyttelee sitä sopivalla hetkellä, ei sen kummpempaa.


    • kdijensa

      Täälläkin heräilen joka yö noin. klo.03.00 aika voi heitellä viidellä minuutilla... Tänä aamuna ajattelin lähteä netistä etsimään tietoa ja eksyin tälle palstalle.... Outoa... Tätä on jo jatkunut muutaman viikon...

      • Ceehoo

        Sama. Jatkunut 2 viikkoa..


    • Mitä lie onkaan?

      Sama juttu mulla, usein herään just kolmelta yöllä ja on sellanen karmiva olo, että täytyy laittaa valo ja lukee jotain, että pystyy jatkaan unta.

      • Anonyymi

        ⁸mitrn olet pärrjännyt? Oletkp virlä henhiddä?


    • :)

      itellä o kokemusta univaikeuksista joita vaimolla oli 3 vuotta. ongelma loppu ku osti vuorikitee (pieni tai keskikoa) yöpöydälle .

      vihapuuskat loppu ku osti iso vuorikitee makuuhuoneeseen. ajatteleppa miksi ihmiste tapana o ollu tehä palvonta paikkoja hengille jotka eivät oo löytäneet valoo o ollu rauhoittaa henget ja osoittaa että tietää että henget ovat olemassa ja kunnioittaa henkiä kute toisia ihmisiä koska mikää muu ei oo yhtä raivostuttavaa kui jatkuva pelko ja ymmärtämättömyys nii ihmiste keskuudessa kui henkie keskuudessa koska henget ovat vaa ihmisiä jotka ovat menettäneet fyysise keho.

      hankkiessa tilaa missä viettää aikaa kive joka puhdistaa tilaa synnyttämänsä pyörtee avulla o sama kui aikaisisi ikkuna ja tuulettaisi huonee ku o tunkkasta ja kaikkie jotka tilassa ovat tai tilaa käyttävät o parempi olla joka o aitoa ymmärtämistä kaikkia olevaa kohtaa. enemmä kunnioitusta ja vähemmä pelkoa.

      • :)

        ihmisiä pyritää juuri ny "herättelemää todellisuutee" etteivät putoa pois eikä herättely aina oo miellyttävää. joskus henget eivät tiedä tehdä kui mitä osaavat ku osaavat yhtä paljo kui ihmiste opit o ollu joka ei oo paljo.

        tänä vuonna o hyvä korvata liharuoka monipuolta kasvisruokaa käyttäe unohtamatta vitamiineja ja hiveaineita ja aitoja mehuha omaa järkeä käyttäe. oma tottumukse tai tava muutos o mikä auttaa enite ja pysyvästi koska ite tekee.

        lisänä voi tehä harjoitusta mitä alla näytetty jonka idea ymmärtää ainoastaa tehde. maailma o paljo enemmä kui mitä o annettu ymmärtää ku uskottelu ei kerro koska elämä ei oo usko asia vaa tarkoitus o katsoa ennekui olla mieltä nii ei tarvi osoittaa mieltä vaa saada ite rauha jota ylläpitää.

        *Breathing Techniques* (Yoga, Meditation, Relaxation, Stress, Cancer, Blood Pressure)
        http://www.youtube.com/watch?v=d6d7_oJGzKQ

        sama tekniikka kui yllä jossa alussa suojakolmion teko (oikealla kädellä kosketus kolmantee silmää josta vasen polvi josta oikea polvi josta paluu kolmantee silmää)
        http://web.me.com/co_creation/Many_of_ONE_-_Topics/Raising_Vibrations_&_Sharing.html

        Crystal Therapy with Rev. Patricia Bankins
        http://www.youtube.com/watch?v=rccIEU1gcIc

        CELL SPIN YOUR LIQUIDS, WATER AND FOOD Peter Olson's playful demonstration made for his daughter.
        http://www.hollowearthnetwork.com/files/2177519/uploaded/HealthyWater-111111.mov

        The Human Hands are a Powerful Tool. Sadhguru
        http://www.youtube.com/watch?v=RF_cJxJoyic

        uskolla ei oo mitää muuta tekemistä kui pitää ihmiset tyhmänä. älä usko vaa kato ja koeta ite ja omi käsi ymmärrys tulee myöhemmi ku alkaa tuntea fyysisesti energiaa ympärillä.


    • Katamari Damashii

      Tuttua tuo keskellä yötä äkisti herääminen, aina 3 aikaan yöllä! Moniakin syitä. Yksi on se että joku elin on sairas, keho toimii kuin kello eri aikoina. Pitää etsiä se tieto taas jostain. Henkimaailmaa voi myös arvella jos joku jaksaa. Lähes aina kun kelloa katsoo, se on esim. 13.13, 16.16, 22.22. Etenkin tuo 22.22 (mahtiluku) toistuu. Mielenkiintoista.

    • Moivaankaikille

      Maksan toimintahäiriö, maksa aktivoituu noihin aikoihin. Jos heräät kolmen pintoihin maksassa jotain.

    • YXsairaanhoitaja

      Ihmisen elimistö on tuohon aikaan happamillaan (pH arvo matala).

    • Itsemurhatar

      Se on demonien hetki kun niillä on voimakkain yhteys, en puhu mistään höpöhöpö raamattu demoneista mutta en tiedä järkevämpäkään nimeä niille. Mutta kyllä, olen itse jo piinattu jonkin aikaa, ja ne on jo ottanut aika ison kontrollin musta.

    • Usko!

      Klo 03 yöllä, varsinkin 03.15 on demonisen toiminnan hetki vuorokaudessa. Jonkinlainen demonien käänteinen irvintä Jeesuksen kasteelle, joka tapahtui klo 3:n aikaan iltapäivällä.
      Olen itse huomannut, että kyllä tuohon aikaan yöllä demoninen aktiviteetti on voimakkaimmillaan.

      Jos ratkaisua haette, pyytäkää "Jeesus, tule minun elämääni ja pelasta minut."
      Tämän jälkeen aina pahaa tunnelmaa kokiessanne voitte käskeä: "Jeesuksen nimessä kaikki paha pois!" kolme kertaa. Tällöin kaiken pahan on poistuttava.

      On myös totta, että huonekaluissa ja esineissä voi asua demoneita. Varsinkin jos ovat vanhoja, kirppareilta hankittuja. Joku noita on voinut niihin tietoisesti asettaa sellaisia asumaan. Riivatut huonekalut kannattaa rikkoa ja hävittää. Ettei kukaan muu vaan niitä ota.

      • Klo 4 nuori mies

        Mutta ei pelkkä "Jeesuksen nimessä kaikki paha pois" ja pyytäminen auta, jos on demonit ovat asialla ja jos joku esine on riivattu niin viimeinen asia on heittää se pois, ne vaan ärsyyntyy siitä.

        Paras ratkaisu olisi kysyä papilta apua. He sentään edustavat Jumalaa ja heillä on koulutus siihen. Tietysti se voi maksaa, sillä käytätte heidän aikaansa, mutta se on sen arvoista.

        Nämä ovat sellaisia asioita joita ei kannata itse ruveta selvittämään.

        Mutta mikäs olikaan aihe täällä? Herääminen tiettyyn aikaan yöllä? Itsekin olen alkanut heräämään 4:00-5:00 enkä saa enää unta, joten joudun nukkumaan päivällä ja ne venyy sitten monen tunnin nokosiksi. Tiedän mitä ajattelen ja mitä jotkut teistä ajattelee, kun satutte tulemaan tänne ja lukemaan tätä, herään sen takia, koska nukun päivällä niin paljon. Se voi toki olla mahdollista, mutta jos muistan oikein, muisti alkaa mennä tässä iässä (21), niin valvoin päivän ilman nokkaunia ja silti heräsin tuohon aikaan.

        Minun teoria on että minua vaivaa alitajunnassa jokin. Kaveri sanoi että kun sillä on uniongelmia niin sillä on mielenterveysongelmia. Itse en usko että uskon itselläni olevan tätä, mutta entäs jos oikeati uskonkin tätä.

        Sitten on sosiaalielämä, jota minulla ei oikein ole ja alitajunta kaipaa sitä jotakuta. Sen voin myöntää että olisi mukavaa jos olisi joku, mutta en minä ajattele sitä kokoajan enkä edes joka päivä. Mutta taas, alitajunta, pla plapla...

        Kuolema voi tietysti olla. Olen miettinyt jonkinajan, minkä viestin jätän ennen kuolemaa ja keille mitä haluaisin lähettää viestin, mutta en ole jaksanut kirjoittaa mitään ja sehän voi vaivata. Ketään läheistä ei ole kuollut vähään aikaan, jos joku miettii semmoista. Viimeisestä 2 vuotta ja sekin oli naapuri.

        Siivoaminen on yksi juttu, minulla on hirveä siivous edessä, enkä haluaisi kenenkään näkevän enää miten likainen tämä paikka on.

        Ja vielä yksi juttu mikä tulee mieleen on tulevaisuus. Tällä hetkellä odottelen tuleeko postista kirje joka päättää mitä teen ensivuonna. Jos ei tule niin minun pitää tehdä puhelinsoitto jonnekin, jota olen arka tekemään. Sen jälkeen minun pitää etsiä töitä, koska olen laiskotellut jo 3kk tekemättä mitään. Siis oikeasti, ei mitään ja se ärsyttää kovasti minua. Raha tilanne huolestuttaa tietysti, enkä ole tehnyt sen eteen paljon mitään. Mitä minun sitten pitäisi tehdä, jos en saa töitä mistään.

        Nyt jäi vaivaamaan vähän tuo maksa, mitä aikaisemmin sanottiin. Itse on vaikeata uskoa, että jotain tuomoista voisi tapahtua, mutta meillä on aivot, jotka ovat uskomattoman tehokkaat, eikä vielä ole tietokonetta yhtä tehokasta, joten vaikea sanoa.

        Mutta joo. Lähenpäs tässä aikasiin kauppaan, että saan jotain pientä naposteltavaa suuhun, että pysyn hereillä tämän päivän. Taidan tehdä pyhän pizzan (Holy Pizza) etteivät demonit vie makua, nautintoa tai riivaa sitä.


      • varokaapa

        Entä uudet ja käyttämättömät tavarat? On niihinkin joku voinut asettaa demoneja, esim. tehtaalla tai kaupassa. Vessapaperikin voi olla kirottua, jos joku on kironnut puun josta se on tehty.


      • seepranhyvinmenee

        Miten mua vaan naurattaa ajatella et mä pyyhin mun takamusta kirotulla vessapaperilla :DDD


    • wrgqewrg

      kello 03 yleensä palaamme kehoomme yön seikkailuilta.

    • oiotrigfklvotigklf

      mä oon kuullu jostain että jos herää klo 2-3 välisenä aikana niin joku on 90% todennäköisyydellä katsonut/käynyt sun huoneessa

      • oikrioklolkgo

        katsonut sua*


    • Suden Silmä

      Hei, onko nukkumapaikkasi lähellä elektroniikkaa?

      Muistan kuinka lapsena ja nuorena heräsin joskus valtavaan pelkoon ja sellaiseen tunteeseen että jotakin pahoja voimia on läsnä. Yhdistin lopulta sen jotenkin punaisena hohtavaan kelloradioon.

      Yllätykseni oli hyvin suuri, kun näin sitten joskus myöhemmin Ylen dokumentin, jossa puhuttiin ohimolohkojen alttiudesta sähkömagneettsieen värähtelyyn ja siihen että jotkin laitteet saattavat huijata ohimolohkoa niin että ihmiselle syntyy uskonnollisia tai rajakokemuksia.
      Skeptinen ja ateistinen koehenkilö altistettiin värähtelylle ja hän ei nähnyt näkyjä tms, mutta hän sain miellyttäviä tuntemuskia.
      Osa ihmisitä omaa valmiiksi sellaisen aivorakenteen että on alttiimpi uskonnollisille kokemuksille ärsykkeen kanssa tai ilman.

      Poista yöpöydältä ja nukkumapaikkasi läheltä kaikki sähkölaitteet (poislukien tavallinen lamppu) ja kokeile sitten jos uni rauhoittuu.

      Myös sellainen mielikuvaharjoits voi auttaa, että makaat rennosti selällään ja kuvittelet että auringonsäde lankeaa avaruudesta päällesi. Sitten kuvittelet kämmenet avoimena että ylimääräinen lämpö lähtee kaikille rakkaillesi kämmentesi kautta. Ajattelet mukavia asioita taikka tyhjennät kaikki ajatukset pois päästä ja annat lämmön virrata kehoosi. Ja annat itsesi rauhoittua.

      Itse olen tätä hiljentymisharjoitusta tehnyt ja kerran kuulin jopa vaimeaa outoa musiikkia sellaisen kohinan takaa. Siinä oli outo sävelkulku ja omituisia soittimia. Välillä kuulosti kuin olisi ollut oboekin siellä. Minun piti ihan tarkistaa tuleko ääni läppäristäni, joka oli auki, muttei tullut...

    • mustatkolot

      Tuohon demoni juttuu suosittelen kattomaan mkgamerrin creepypastaa suomeksi eyeless jackin

    • annasensoidavaan

      mä heräsin viime yönä yönä kello 3.mun puhelin soi.tiesin että siel oli yks humalainen nainen.liekkö viinapirut kimpussa.jätin vastaamatta ja nukuin hyvin loppuyön.

    • tietoaa

      Masennus aiheuttaa liian aikaista heräämistä.

    • Jacop

      Herääminen klo 03.00

      Suunilleen samoihin aikoihin minäkin herään ja kuulen kuinka pari näkymätöntä ystävääni hengitelevät korvaani ja se hengitys on raskasta lähes kuorsaamista. Asun yksin. Ajoittain kuulen korvissani oikein kaunista lintuparven viserrystä. Lisäksi korvani sihisevät. Kuulen joskus kaikki nämä äänet saman aikaisesti. Joskus ikkunaverhojen kukka kuviot muutuvat ihmis kasvoiksi ja ne yrittävät puhua minulle mutta ääntä en kuule. Kadulla on joku ihminen tullut vastaan mutta on hävinnyt kuin maan nielemänä.
      Uskon näin, että meille näkymätön maailma näytäytyy joillekkin meistä ihmisistä, älä ala pitää itseäsi pimahtaneena, eläkä kerro tuttavillesi, mitä nyt näet tai kuulet, suhtautumien sinuun on ymmärtämättömien taholta sitä, että aletaan epäillä mielen terveyttäsi. Minulla on omat ns kummitukseni, enkä enää niistä luopuisikaan, ne on näkymättömästä maailmasta olevia ystäviäni. Nukahdan heidän aiheuttamiinsa ääniin. olen niin tottunut heidän läsnä oloonsa. En ole yksin he asuvat kanssani.

    • merssumies_

      mullakin tätä tapahtuu satunnaisesti. Heräilen vähän kolmen jälkeen. Ei aina, mutta kunnse alkaa sitä tapahtuu monta yötä peräkkäin. Mitään suurta pelkoa en kyllä tunne silti.

    • VanhaUskoinen

      Ei kolmen neljän aikaan heräämisessä ole mitään ihmeellisyyttä. Antakaas kun selitän. Ihminen evoluution kruununahan on joutunut taistelemaan historiansa aikana aina hengissä säilymisestään, ja varsinkin yöllä. Yöllä pedot saalistavat. Ja tottakai pedot ovat parhaiten valveilla juuri siihen aikaan, kun niiden kohteet, saalistettavat, nukkuvat syvintä unta. Silloin ne ovat helpoimmin yllätettävissä.

      Eli, ne ihmiset jotka heräilevät juuri 3-4:n aikaan yöllä, kuten minäkin, ovat aikoinaan olleet evolutiivisessa ketjussa juuri näitä "saalistajia", petoja. Ne taas, jotka aina huomaavat nukkuvansa parhaiten tähän 3-4:n aikaan, ovat geneettisesti ns. päiväpeto- tai muita eläimiä, jotka siis ovat liikkuneet tai saalistaneet tai olleet saalistettavina päiväsaikaan, mutta nukkuneet öisin.

      Pitäisi aina ottaa huomioon näissä asioissa meidän geneettisen perimämme vaikutukset. Nämä vaikutukset vaikuttavat meihin juuri tällaisella piilossa olevalla salatulla tavalla, ja sen takia niitä on vaikea havainnoida selkeästi. Kun aikoinaan huomasin itsessäni nämä samat vaikuttavat ominaisuudet ja lainalaisuudet, ja hyväksyin ne itsessäni, niin nyt kun aina herään, yleensä noin neljän aikaan yöllä, en edes yritä nukkua, vaan alan heti tekemään jotain muuta : Katsomaan jotain elokuvaa tai kuuntelemaan musiikkia ja/tai kirjoittamaan tekstejä nettiin jne. Ja oloni on huippuhyvä.

      Ja sellainen huomio vielä, että huomaan aistieni ja järjen leikkaavuuteni olevan todella terävän tällöin. Ja tämä terävyys juuri todistaa minulle sen, että teoriani on oikea ja totta. Että olen polveutunut vuosimiljoonien takaa joistain yöpedoista tms. jotka on saalistaneet juuri tänä "suden hetkenä". Kun kaikki asiasta kärsivät ihmiset ymmärtävät tämän saman asian on suuri helpotus, kun ei enää tarvitse yrittää nukahtaa tänä aikana. Voi kun vielä sairaaloissakin kaikki lääkärit ja psykiatrit ja psykologitkin ymmärtäisivät tämän. Ja antaisivat ihmisten vapaasti valvoa öisin ja tehdä omia hommeleitaan yöaikaan. Tämä vapauttaisi huimat luovat voimavarat yhteiskunnissamme.

    • seepranhyvinmenee

      Jos heräät 2-3 aikaan yöllä, on 80% prosentin mahdollisuus että sinua on tuijotettu.

      No need to thank me

    • yurturtur

      lääketiede-palsta olisi ehkä oikeampi. Tällä en tarkoita, että olisit kilahtanut, vaan että asia on ihan luonnollinen. REM-uni koostuu useasta pätkästä, joiden välillä uni on hyvin ohutta ja silloin herää tai melkein herää hetkeksi. Suurinta osaa ei edes muista, mutta näitä on usean kerran yössä. Itse herään aika usein neljän aikaan, eikä siinä tietenkään mikään bilefiilis ole, kun haluaisi nukkua.

      Herääminen samaan aikaan saa lisäksi aivot tottumaan siihen, että jahas nyt "pitää" herätä. Esim aamuisin aika monesti herää esim varttia ennen, kuin herätyskello soi.

    • Hämmästynyt96

      Heräsin yöllä noin 2-3 aikaan olin lattialla istualteen pelon tunne enkä muistanu mitään menin sitten takasin sänkyyn ja taas heräsin samasta kohdasta samassa asennossa noin 20min sen jälkeen menin uudelleen nukkumaan ja sama homma 3 kerran pelon tunne ja tajua mitään ja sit nukahdin vihdoin sänkyyn mitä tämä meinaa ei ole ennen tämmöstä tapahtunut mutta tuntui oudolle aamulla miettien tapahtumaa.

    • 7mies

      Klo 3 herääminen tosiaan voi olla demonin aiheuttamaa..luku kolme viittaa isään poikaan ja pyhään henkeen, eli pyhään kolminaisuuteen. Demoni mielellään irvailee luvulla kolme halveentaakseen pyhää kolminaisuutta. Itselläni on erittäin paljon kokemusta demoneista, ihmishengistä jne.

    • laatikollinetotuutjulki
      • laatikollinetotuutjulki

        demonit eivät oo olemassa mut ohjelmoituneet riivatut häirityt sielut kute eetterine henkimaailma o alempie ulottuvuuksie ongelma joka o kokonaa täynnä ihmisii jotka ovat jumissa fyysise keho menettämise jälkee, pimee ohjelma o väärää tietoo vajaalla ymmärryksellä joka automaattisesti aiheuttaa pelkoo jossa ihmiset ovat jumissa fyysellä keholla ja fyysisettä kehotta yhtlailla kumminki päi,

        teknologia o osittai eeteristä ja osittai fyysistä ja häirintä o osittai eetteristä ja osittai fyysistä teknologiaa, ku tietää välttää manipulointii ja ku tietää suojella omaa oloa ja ku ei oo pelkoo nii o mahdollisuus löytää ratkaisui ongelmaa,

        osa ratkaisuista ei oo raamattukansan mielee koska raamattu o vääristelty jolloi raamattukaa ei oo kui manipulointivälineenä pitää ihmiset odottamassa ja toivomassa ja olettamassa, alkuperäine viesti enne uskontoja oli luonnolline valaistumiskokemus jota ei uskonnot suoraa kerro, uskonnot ovat sokeaa pimeää logiikkaa joka toimii ohjelmoitumisena muttei maalaisjärkenä ellei oma kokemus oo jo enempi kui uskonto.


      • laatikollinetotuutjulki

        toisisanoe vihollisii ei oo olemassa mut ohjelmoitumine pimee ohjelma alla o huonompi juttu koska syväohjelmoitumine o jo liia kauakana totuudest jollo pimeä puole ainoo todelline vaihtoehto o kääntyy valon puolel saamaa parantumine koska ovat jo liia kaukana totuudestm, tuo ei oo kaikkie ihmiste ongelma jollo kaikki eivät ees tarvi valon puole apuu eikä valon puoli suoraa ookkaa ihmiste apu.


    • selälläänkävely

      laitoin riistakameran kuvaamaan omaa nukkumista ku rupesin epäilemään yöllisiä outoja unihalvauksia ja koskettelua ja tavaran liikkumista, tätä on jatkunut kuukausia.

      parina yönä huomasin että nousen klo 03:30 istualleen ,eli monena yönä peräkkäin sama aika ja sama liike ja päätöntä katselua ympärille josta en muistaa yhtään mitään.

      sitten asetus kamerasta video... eli kuvan siasta ottaa 30 sekunnin videon. nuo videot nähtyäni en halua nukkua enää ikinä!!!

    • unitulookueivalvo

      hituse kaaoottine juttu enne kui rauha, kantsii nukkuu, hyvä idea o pyramidi tiipii vuoteen yll rauhoittamaa vaikkei oo yks juttu joka toimii vaa yhdistemä kaikkee mitä tietää tehä, täydelline paljastus o suunniteltu aijoiteltu tapahtuvaks enne vuodevaihetta, unta palloo.

      http://mikatapaninuotiomessage.wordpress.com/

    • unitulookueivalvo

      kantsii rentoutuu ja kohottautuu irti turhasta tressistä ja avitella omaa kroppaa minkä kerkii, ollaa nousussa kaikki koko planeetta, loppuvuosi o yllätys juttu.

    • Pylväät

      Olen uskonut Jumalaan.

      Sain lapsena unihalvauksia, opin tämän siis aivan viime vuonna.

      Olen hukkunut lapsena, tästä ei tiennyt edes äitini.

      Uskoin Jumalaan ja enkeleihin.

      Unihalvauksista en kertonut koskaan vanhemmille luulin että ne ovat normaaleja ja enkelit ovat normaaleja. Siispä opin pyytämään enkeleiltä apua yöllisiin kokemuksiin.

      Unihalvaukset hiipui pois.. Elin ihmisten kanssa ilman erityistä yhteyttä enkeleihin yms.

      Aloin puolivuotta sitten heräämään 3 aikaan yöllä ja se oli ahdistavaa. Lopulta koin syksyllä taas monien monien monien vuosien jälkeen Unihalvauksen ja se oli semmoinen kokemus nyt yhtäkkiä että on saanut miettimään haluaako edes nukkua enää.

      Siis todella jossain 3-4 välissä napsahti aivot hereille ja tunsin vaan että jokin on takanani ja pitää minua siinä. Jokin paha ja voimakas. Tadaa:aloin mielessä huutamaan Jumalaa apuun kun en tiennyt mitä tehdä. Loppui se onneksi sitten. Nyt vain jäänyt kuva päähän kuinka jokin on pitänyt minua siinä pelossa paikallaan ja katsonut minua.

      Nonii alkoi ahdistamaan.

    • Anonyymi

      Sama täällä. Heräsin tossa yhtenä yönä klo 3.23, seuraavana yönä klo 3.33 ja seuraavana yönä klo 3.53. Ja karmivinta on se, että tuolloin tuntui aivan siltä, että minua tuijotettiin! Sain myös kylmiä väreitä ilman mitään syytä! Normaalia? No enpä usko. Taloni on uusi, olemme sen ensimmäiset asukkaat, joten en usko että tuijottajani ainakaan mikään hyväntahtoinen sielu on. Uskon, että minulla oli vain erityisen huonoa tuuria, ja että demoni on valinnut taloni hänen kodikseen. Ja muuten, klo 3-4 aikaan heräily loppui heti, kun rukoilin Jumalaa avukseni. Eli mikäli uskot Jumalaan, rukoilu voi hyvinkin auttaa! Pärjäilkää kaikki jolla on saman laisia ongelmia!

    • Anonyymi

      Aina kun kello on jotain 3 yöllä niin säpsähdän aina paikalleen. Onko demoni siis oikeasti totta?

    • Anonyymi

      Verensokeri on aamuyöstä alhaisimmillaan. Ihminen luonnollisestikin keventää unta tuossa 3 tienoilla ja herää helposti. Heräilyyn itselläni vaikutti varastoraudan puute, joka aiheutti unettomuutta.Sydän kävi jo kovilla kun ei ollut rautaa, ja sain yöllä paniikkikohtauksia. Luulin minäkin että joku yrittää tehdä minua hulluksi mutta aika helpottavaa oli se kun kaikki muutkin oireet parani parin kuukauden raudan syömisen ohella.

    • Anonyymi

      Ok mä en haluu enää lukee ennenpää

    • Anonyymi

      Nyt meni yö unet :D

    • Anonyymi

      Muistan että minullakin oli aikoinaan vähän samantapainen kokemus, siitä on kyllä jo aikaa vuosia mutta muistan että aina yöllä heräsin samaan aikaan, kello oli muutaman minuutin yli 02:00, mutta sitten yhtenä yönä heräsinkin muutaman minuutin yli 01:00 yöllä. Hetken sitä ihmettelin, että mitäs nyt, mutta sitten tajusin että juuri oli siirrytty normaaliaikaan ja kelloja oli siirretty tunti taaksepäin, tuolloin kyllä kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni!

    • Anonyymi

      ihan normaalia. On ittellä ihan sama eikä sitten saa enää nukahdettuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mua kiinnostais

      Aika paljon vietellä sut vielä J... ❤️❤️
      Ikävä
      89
      2847
    2. Martina, Jasser ja kaik neljä tytärtä Järvisydämessä

      Sinne se Jasseri kiitää pitkin baanaa. Esko oli niin kiva, että antoi autonsa hälle. Noin toimii fiksu, avarakatseinen ex.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      289
      2403
    3. Aion ottaa yhteyttä sinuun

      ens tai seuraavalla viikolla. Tähän vaan tiedoksi että osaat varautua rakas :)
      Ikävä
      141
      1871
    4. Jos laittaisin viestin

      Laittaisn: vaan: Moi, mitäs kuuluu 😊 Se riittäisi kertomaan tarpeeksi kaiken jälkeen. Mitä itse laittaisit?
      Ikävä
      78
      1386
    5. Valtamedia VALEHTELI Oodin tapahtumista, paikalla ollut pastori kertoo totuuden

      Eli ainoa joka häiriköi oli naiseksi pukeutunut mies(sairasta), joka töni ja jopa löi pastoria ja haastoi kaksintaisteluun. Youtubelta löytyy video j
      Maailman menoa
      414
      1341
    6. Helteet paljastaa.

      Sumin naiset on kyllä aika läskejä, osa ihan yököttää ku vähissä vaatteissa kauppaa lyllertävät, läskit tursuu ja sit koittavat viel pitää tiukkoja va
      Suomussalmi
      65
      1293
    7. Miten musta tuntuu

      että sä teet niitä mulle :) Olen katsonut rivien välistä ja ymmärrän ehkä mitä tarkoitat. Olemme samalla viivalla ja täysiä idiootteja jos me ei yhdis
      Ikävä
      47
      1002
    8. En halua elää ilman sinua

      Mutta ei sinun kanssakaan voi elää. Miten tästä voisi päästä yli..
      Ikävä
      47
      808
    9. Jos en olisi rakastunut sinuun

      voisin sentään tapailla muita. Rakastumalla sinuun tuomitsin itseni yksinäisyyteen.
      Ikävä
      57
      800
    10. Miten reagoisit

      Jos heräisitkin aamulla palstalaisen vierestä?
      Sinkut
      141
      792
    Aihe