Ab anno 2003

rakas rakas rakkaani rakas

käyttämättömiä sanoja arkistossani - yksinoikeudella varattuja ja vuosien varausmaksujen raskauttamia, lainaamattomia teoksia, vuosikertoja, yhtiömme äänettömien jäsenten selontekoja Eevasta nykyisyyteen kun astuit elämääni, kahdeksan vuotta sitten.
265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luin tämän useita kertoja saamatta oikein kiinni, kunnes viimein tämä kolahtikin aika voimakkain kuvin. Rajattu aika suhteessa ikuisuuteen.. onko oikean sielunkumppanin valinta aina yhtä varmakätistä ja selkeää kuin Eevan kumppanin valinta.. vai menikö Eevan valinta vikaan, ja siitä asti ihmiskunnan suhteita on sävyttänyt jonkinlainen harha-askel?

Näin kuvan kaappiin järjestellyistä Eeva-lehden numeroista kahdeksan vuoden ajalta.. 'Ymmärrä miestä oikein'-palstalta on korostuskynällä merkitty kaikki Häntä koskevat havainnot.. askelmerkit eivät vielä ole sopineet, joten nämäkin tiedot ja taidot ovat vielä käyttämättä.

Runoistasi näkyy, että kirjoittaminen käy sinulta kuin hengitys. Olisiko "kirjoitusäly" oikea termi.. että osaat kirjoittaa surusta mainitsematta kertaakaan kyyneleitä, rakkaudesta mainitsematta tunteita, elämää suuremmista asioista pelkästään arkipäivään keskittymällä.. ihailtava taito ihmisessä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Se on aina mielenkiintoista lukea miten toiset kokevat runoni, kun itse tietää aina sen alkuasetelman. Kiehtovaa... Joku toinen voi myös löytää uusia merkityksiä asioille, jotka omassa mielessä olivat vain syvällä pinnan alla, piilevinä, ei tietoisina. Jokainen kokee maiseman aina eri tavoin, oman historiansa sävyttämänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9841832 kirjoitti:

rakas rakas rakkaani rakas

käyttämättömiä sanoja arkistossani - yksinoikeudella varattuja ja vuosien varausmaksujen raskauttamia, lainaamattomia teoksia, vuosikertoja, yhtiömme äänettömien jäsenten selontekoja Eevasta nykyisyyteen kun astuit elämääni, kahdeksan vuotta sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu