Jo pitkäksi venyneessä aiemmassa ketjussa ("Palsta pullollaan ahdistusta") käsitellään monelta kannalta palstan yleistä ilmapiiriä, aiheita ja kommunikointitapoja sekä esitetään olettamus, että ateistit ovat erityisen ahdistuneita ja potkiskelevat kirkkoa minkä ehtivät. Esitetään myös erityinen ryhmä "kirkostaerottajat", minkä logiikkaa en ymmärrä lainkaan.
Kyllä, minua ahdistaa kirkko, ja voin kertoa syyt. Olen kertonut ne ennenkin, joten pyydän anteeksi, jos joku joutuu nyt taas lukemaan ne uudelleen.
1. Kirkko sallii keskuudessaan toimivan vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen edelleenkin painostaa naisia synnyttämään lapsia ilman mahdollisuutta raskauden ehkäisyyn. Kyseessä on ihmisoikeusloukkaus, jolle kirkko ei edelleenkään "voi" tehdä mitään, vaikka sillä olisi kaikki keinot hallussaan. Kirkon jatkuva välinpitämättömyys näiden perheiden hyvinvoinnista on pöyristyttävää.
2. Kirkollisveron kanto muun verotuksen yhteydessä on mielestäni väärin. Lähettäköön kirkko laskun jäsenyydestä kerran vuodessa, kuten muutkin yhdistykset ja järjestöt tekevät.
3. Kirkon oppi kaikkinäkevästä Jumalasta, joka tuomitsee ihmisiä mielipide-eron vuoksi ikuiseen kidutusrangaistukseen, on äärimmäisen kova kuormitus jokaiselle, joka siihen uskoo, ja liitännäisvaikutuksina tulevat pohdinnat esimerkiksi perheenjäsenten joutumisesta ikuiseen eroon toisistaan. Ajatus siitä, että toisia kidutetaan ja toiset nauttivat ikuista iloa ja rauhaa on yksinkertaisesti järjetön ja repivä, mutta näinhän Jumala ihmisille Raamatussa ilmoittaa. Jokainen järjestö, joka tällaisen kirjan hyväksyy ohjenuorakseen, leikittelee jäsentensä mielenterveydellä, ja mukaan joutuvat myös keskenkasvuiset esimerkiksi koulujen uskonnonopetuksen kautta. Itse en tähän usko, mutta monien elämässä tämä tuomitseva Jumala on suuri taakka ja pelon aihe.
Ahdistun siitä, miten kirkko ja kristinusko ahdistaa herkkäuskoisia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä eikä auta niitä, jotka ovat kertakaikkisessa pakkoraossa jopa fyysisesti kristinuskon ääritulkinnan takia. Ahdistun siitä, että köyhä yksinhuoltaja ei oivalla erota kirkosta ja pitää rahojaan itsellään - sen sijaan hän kysyy diakonia-apua kirkolta, eikä ehkä saa yhtään mitään. Ahdistun siitä, että monet joutuvat elämään ja kuolemaan epätietoisina siitä, miten niiden "perimmäisten kysymysten" oikein mahtaa olla laita, ja joutuuko sitä hyvään vai pahaan paikkaan, ja onko Teuvo-setä nyt helvetissä, kun teki itsemurhan.
Vielä sananen "kirkostaerottajista". Mitä se tarkoittaa? Kukaan muu ei erota täysi-ikäistä ihmistä kirkosta - sen voi tehdä ainoastaan itse. Eikä ole moraalitonta antaa siihen helppo ja nopea tie ja keino -
http://www.eroakirkosta.fi/eroakirkosta
- onhan liittymistapakin ollut sellainen, ettei siihen ole omia ponnistuksia kysytty.
Kirkon tilanne on tämä: ihmisiä kannetaan vauvoina jäseniksi, ja omin jaloin he sieltä kävelevät ulos, kun ovat ratkaisuunsa kypsyneet.
Kyllä, minä ateistina potkiskelen kirkkoa ja huomautan sen vioista, ja kyllä, olen ahdistunut niiden ihmisten puolesta, joiden ahdistamiseen kirkko osallistuu.
Itse elän ateistina vapaana ja iloitsen siitä, että lähipiirini on uskonnoton.
En koe olevani pinnallinen, ylimielinen enkä aggressiivinen ihminen. En vain halua jakaa omia sisäisiä ajatuksiani, tärkeimpiä tuntojani, rakkauksiani tai muita aarteitani tällä palstalla. Voin kuitenkin vakuuttaa, että sellaisia on. Ateismi ei tee ihmistä tyhjäksi eikä piittaamattomaksi. En vain lue ohjeitani mistään kirjasta, vaan päätän itse, mikä on arvokasta ja miten toimin.
Ateistin ahdistus?
25
116
Vastaukset
- samantien niinko
Oisko aika alkaa ahdistuu vähän tuosta Islamista enemmän. Se nimittäin hyvin hanakasti nappaa tänkin pikku söömen plantin, jos te saatte nyt tän kansan kävelemään ulos kristillisitä juuristaan. Puhumattakaan kaiken maailman henkisyyshörhöistä, jonka jälkeen teillä sitten täällä kohta kannellaan uhreja maa-äidin hengille ja ukko Lappalaisen hengille.
Sitten kantsis vähän ahdistuu tuosta maailman tilanteestakin, joka näyttää aina suhteessa pahentuvan siellä, missä sellainen ateistinen ajattelu alkaa nostaa päätään.
No minua se ei ahdista.
Mutta ajattelin vaan, että kannattaa samalla ahdistuu kaikista mahdollisista ahdistuksen aiheista.- tavalline hämäläine
islami nappaa siten että edes et tule huomaamaan, sillä Gaddafikin sanoi että Eurooppa valloitetaan rakkaudella, synnyttämällä Eurooppaan niitä islamilaisia, (kuten kirkkoon syntyy luterilaisia) ja siten sukupolvessa vähitellen sofistisesti alkaa purkautua entisen pakkoluterilaisen kieleltä aivan emotionaalisesti spontaanisti kaiknlaista abu al samarkandia ja tavallisen jouluevankeliumin sijaan luetaan miten jumaluus kysyy islamin tulkitsemalta jeesukselta: Oletkos sinä jeesus sanonut ihmisille ottakee minut ja minun äitini jumaliksi jumalanne rinnalle!
Ja siihen islamin Jeesus vastaa pyytelee anteeksi sanoneensa olleenssa Jumalan poika : Sinulle islamin jumala yksin tulkoon kunnia, minulle ei ole mahdollista sanoa yhtään mitään mihin minulla ei ole oikeutta. Ja jos minä olen niin sanonut, niin oikea Jumala olisi sen jo tiennyt. Hän olisi jo tiennyt mitä minun sielussani on, mutta minä en tiedä mitä Hänessä on, sillä vain Hän tietää katketyt asiat.
Lisäksi Koraanin jeesus saa nöyrryttyään kunnian julistaa Muhammedin tuloa ja kristityt kehoituksen tutkia evankeliumeistaan esiin ennustukset muhammedista.
Islam kastroi myös Uudesta Testamentista Vuorisaarnaan, vertaukset, opetuksen laista ja hengesta sekä kärsimyshistorian ja ristiinnaulitsemisen ja esittää alternatiivisen mutantin islamin Jeesuksen, josta inkarnaatio, ristiinnaulitseminen ja pelastus ovat poissa.
Kts. Den muslimske Jesus, yttranden och berättelser ur den islamiska litteraturen i urval av Tarif Khalidi. . Översättning från engelska Öjevind Lång. - kyl se siit
tavalline hämäläine kirjoitti:
islami nappaa siten että edes et tule huomaamaan, sillä Gaddafikin sanoi että Eurooppa valloitetaan rakkaudella, synnyttämällä Eurooppaan niitä islamilaisia, (kuten kirkkoon syntyy luterilaisia) ja siten sukupolvessa vähitellen sofistisesti alkaa purkautua entisen pakkoluterilaisen kieleltä aivan emotionaalisesti spontaanisti kaiknlaista abu al samarkandia ja tavallisen jouluevankeliumin sijaan luetaan miten jumaluus kysyy islamin tulkitsemalta jeesukselta: Oletkos sinä jeesus sanonut ihmisille ottakee minut ja minun äitini jumaliksi jumalanne rinnalle!
Ja siihen islamin Jeesus vastaa pyytelee anteeksi sanoneensa olleenssa Jumalan poika : Sinulle islamin jumala yksin tulkoon kunnia, minulle ei ole mahdollista sanoa yhtään mitään mihin minulla ei ole oikeutta. Ja jos minä olen niin sanonut, niin oikea Jumala olisi sen jo tiennyt. Hän olisi jo tiennyt mitä minun sielussani on, mutta minä en tiedä mitä Hänessä on, sillä vain Hän tietää katketyt asiat.
Lisäksi Koraanin jeesus saa nöyrryttyään kunnian julistaa Muhammedin tuloa ja kristityt kehoituksen tutkia evankeliumeistaan esiin ennustukset muhammedista.
Islam kastroi myös Uudesta Testamentista Vuorisaarnaan, vertaukset, opetuksen laista ja hengesta sekä kärsimyshistorian ja ristiinnaulitsemisen ja esittää alternatiivisen mutantin islamin Jeesuksen, josta inkarnaatio, ristiinnaulitseminen ja pelastus ovat poissa.
Kts. Den muslimske Jesus, yttranden och berättelser ur den islamiska litteraturen i urval av Tarif Khalidi. . Översättning från engelska Öjevind Lång.Mutta lohduttaaksemme aloittajaa, niin minareettien rukousjoiku kuuluu vain viisi kertaa päivässä ja se on loppujen lopuksi hyvin rauhoittavaa ja omalla tavallaan kiehtovaa. kyllä te siihen totutte :)
Ja possunlihalle voi aina perustaa omia pikkuliikkeitä :) - Nasse.
Uskisselitys nro 7 "joku muu on vielä pahempi kuin me, mennään yhdessä kivittämään heitä" eli "Oisko aika alkaa ahdistuu vähän tuosta Islamista enemmän."
Tällainen on uskiksen "moraali" - Tuplasti,
kyl se siit kirjoitti:
Mutta lohduttaaksemme aloittajaa, niin minareettien rukousjoiku kuuluu vain viisi kertaa päivässä ja se on loppujen lopuksi hyvin rauhoittavaa ja omalla tavallaan kiehtovaa. kyllä te siihen totutte :)
Ja possunlihalle voi aina perustaa omia pikkuliikkeitä :)"minareettien rukousjoiku kuuluu vain viisi kertaa päivässä"
Kuuluu muuten kymmenen kertaa.
- vielä täs samaal
Sitten toinen ohje.
Sinun kannattas oikeestaan tutustuu vähän paremmin kristinuskoon.
Kun nyt sinä näytät osittain ahdistuvan joistakin asioista niinko ihan turhan päitte ...kun ilmeisemmin uskot ihan toisenkäden tietoja ja kaiken maailman hörhäkkeitä. - papaglu
Hyvä kirjoitus. Kirkon toiminta on moraalitonta, mutta sehän on selvä, kun se perustuu moraalittomaan Raamattuun. Niin negatiivista ihmiskäsitystä ei ole kellään kuin mitä uskovaisilla on.
Lisäksi tuo jos maksaa kirkolle 300€/vuodessa veroa ja kirkko tukee ehkä 1% verran kaikesta rahastaan köyhiä ihmisiä. Tuosta 300€ saa silloin takaisin kirkolta 3€. Kannattaisi pitää vaan suoraan se 300€ itsellään ja toteuttaa sitä uskoaan jos haluaa ilman kirkkoa. - suruaika//
Lisääköhän ahdistustasi erään lähiaikoina pois nukkuneen rakastetun ateistijohtajan pois meno.
Siellähän kaikki on niin hyvin.- Typerä uskis ha!
Ateismissa ei ole johtajia!
Sen enempää kuin jääkiekkoilemattomuuteen tarvitaan kypärää! - kk22+
Ateismilla ei ole johtajia eikä tälläiset johtajat ole ateisteja, vaan oman uskontonsa = henkilöpalvonnan johtajia.
- Nasse.
Hyvä kirjoitus. Taikauskoisen mielen defenssi ei vain kykene järkeen vetoavaa kirjoitusta ymmärtämään vaikka argumentaatio olisi kuinka kohdallaan.
Kiva nähdä mitä loitsutieteen maisterit vastaavat. - pelko pois
3. Keskustelin aiheesta taannoin muutaman ateistin kanssa tällä palstalla. He jakoivat näkemyksesi. Menemättä takaisin aiheeseen syvemmälti, voin todeta miten keskustelusta voi havaita samojen jo käsiteltyjen väitteiden esiintuomista huolimatta lainkaan mitä kristityt ovat vastanneet ateistien esittämiin syytöksiin.
Kun siihen keskusteluun osallistumattomana esität nyt kuin itsestäänselvyytenä täysin samoja ja käsiteltyjä ajatusrakennelmia perusteluina ahdistuksellesi, niin herää kysymys kuinka vastaanottavainen sinä olet. Jos jaat näkemyksensä lisäksi saman jääräpäisen umpimielisyyden, sinua ei voi auttaa ja keskustelua ei kannata edes viritellä. Mikäli omaat kyvyn tarkastella näkökulmia eri perspektiiveistä ja sinulla on halu ymmärtää omien ennakkokäsitystesi vastaisia ajatuksia, niin siinä tapauksessa voisit kuunnella tarkalla korvalla mitä kristityillä on sanottavaa armosta.
"Ateismi ei tee ihmistä tyhjäksi eikä piittaamattomaksi"
Yhtä väärin kuin on väittää, että ateismi tekee tyhjäksi ja piittaamattomaksi, on väittää noin. Silti on huomioitava miten noiden väitteiden totuusarvo riippuu myös siitä onko teisti vai ateisti oikeassa. Kristillisyyteen kuuluu myös Pyhä Henki. Jos ihminen on saanut Pyhän Hengen lahjan, hän kaiketi haluaa olla altis johdatukselle. Toisaalta, Jumalan Henki kulkee siellä missä haluaa, joten en millään tavoin yritä väittää etteikö ateistin moraaliin voisi Jumala vaikuttaa.
"leikittelee jäsentensä mielenterveydellä"
Tämäkin on näkökulmakysymys, koska ateismi voi johtaa eri elämäntilanteissa monenlaiseen haitalliseen käyttäytymiseen. Se voi mm. johtaa itsetuhoisuuteen, tai sellaisen ajattelun hyväksymisen kautta toisten ihmisten itsetuhoisuuteen. Tietenkin suhtautumisemme itseemme ja lähimmäisiimme muotoutuu osaltaan sen pohjalta miten suhtaudumme elämään ja miten arvokkaana sitä pidämme. Jos ateistille koko elämä on tässä ja nyt, niin kristittykin voi kokea elämän yhtä ainutlaatuisena.
"En vain lue ohjeitani mistään kirjasta, vaan päätän itse, mikä on arvokasta ja miten toimin"
Luukas 12
57 Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?
Tämän myötä pitäisi olla selvää, että sinulla oli ainakin tuossa kohden ennakkoluulo.- AntiChrisu
Jo tuli taas kourallinen tuubaa, huomaa että logiikka ei ole vahvin laji kristityillä.
"Ateismi ei tee ihmisitä tyhjäksi eikä piittaamattomaksi" on validi väite ja myös tosi. Ateisti voi tulla piittaamattomaksi ja tuntea itsensä tyhjäksi mutta se ei johdu ateismista vaan sitten jostain aivan muusta. Aivan yhtä typerää olisi sanoa, että "postimerkkeilemättömyys voi niellä rahaa"
"ateismi ei voi johtaa minkäänlaiseen haitalliseen käyttäytymiseen" -sen sijaan antiteismi voi, mikäli päättääkin tehdä uskonnoille lopullisen ratkaisun, niin se voi saada aikaiseksi tuhoisaa käytöstä vaikka tarkoitusperä onkin hyvä ja kannatettava. - goddeloos
"Luukas 12
57 Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?"
San. 26:5
- pelko pois
"Ateisti voi tulla piittaamattomaksi ja tuntea itsensä tyhjäksi mutta se ei johdu ateismista vaan sitten jostain aivan muusta."
Perusteluja, kiitos.
"Aivan yhtä typerää olisi sanoa, että "postimerkkeilemättömyys voi niellä rahaa""
Typerää oli lähinnä perustelemattomuutesi ja tuulesta tempaistu rinnastus, jonka sopivuutta ei myöskään perusteltu. Vaan muistan kyllä jatkossa viisautesi laadun ja määrän: "postimerkkeilemättömyys voi niellä rahaa."
Aika hyvä.
"tarkoitusperä onkin hyvä ja kannatettava."
Mistä olet saanut päähäsi, että perustelematon mielipide käy perustelusta?
Todellakin voisit ensin perustella ennen kuin esität yhtään mistään "on validi väite".- AntiChrisu
Tässä perusteluja. A-teismi tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä ettei usko jumalolentoihin ei mitään muuta. Ei ole olemassa mitään mekansimia joka ajaisi ihmisiä piittaamattomaksi siksi että hän ei usko johonkin esim. keijukaisiin.
Rinnastus ei ole tuulesta temmattu, postimerkkeily voi todellakin niellä rahaa aivan kuten uskonto voi tehdä piittaamattomaksi (vain jumalalla merkitystä). Nyt taas se että ei harrasta postimerkkeilyä ei voi viedä rahaa aivan samalla tavalla kuin ateismi ei tee piittaamattomaksi.
Mielipiteeni olivat täysin perustellut ja tässä nyt sinulle vähäjärkiselle rautalangasta koska teitä uskovia on muitakin.
"Tarkoitusperä on hyvä ja kannatettava" on minun mielipiteeni. Minusta olisi hyvä jos uskonnoista päästäisiin eroon lopullisesti. Se vähentäisi teidän kuuppajumien ihmisoikeusrikoksia. - pelko pois
AntiChrisu kirjoitti:
Tässä perusteluja. A-teismi tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä ettei usko jumalolentoihin ei mitään muuta. Ei ole olemassa mitään mekansimia joka ajaisi ihmisiä piittaamattomaksi siksi että hän ei usko johonkin esim. keijukaisiin.
Rinnastus ei ole tuulesta temmattu, postimerkkeily voi todellakin niellä rahaa aivan kuten uskonto voi tehdä piittaamattomaksi (vain jumalalla merkitystä). Nyt taas se että ei harrasta postimerkkeilyä ei voi viedä rahaa aivan samalla tavalla kuin ateismi ei tee piittaamattomaksi.
Mielipiteeni olivat täysin perustellut ja tässä nyt sinulle vähäjärkiselle rautalangasta koska teitä uskovia on muitakin.
"Tarkoitusperä on hyvä ja kannatettava" on minun mielipiteeni. Minusta olisi hyvä jos uskonnoista päästäisiin eroon lopullisesti. Se vähentäisi teidän kuuppajumien ihmisoikeusrikoksia."A-teismi tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä ettei usko jumalolentoihin ei mitään muuta."
Käyttämäsi määritelmä ei ole lainkaan yhtä kiinnostava taikka merkittävä kuin sen totuusarvo suhteessa Jumalan olemassaoloon. Ollessasi väärässä, myös ateismi määrittyy aivan toisin kuin miten määritelmäsi sen esittää.
Mielenkiintoista, että tämä seikka näyttää olevan sula mahdottomuus ymmärtää, mutta silti kutsut toisin ajattelevia vähäjärkisiksi ja kuuppajumeiksi.
"Ei ole olemassa mitään mekansimia joka ajaisi ihmisiä piittaamattomaksi siksi että hän ei usko johonkin esim. keijukaisiin."
Äläpä hassahda. Käyttämäsi esimerkki oli pelkkä irvikuva uskosta. Kaiken lisäksi perustelin millä tavalla ateismiin voi liittyä vaikkapa itsetuhoisuutta. Ihminen saattaa ajatella lopettavansa olemassaolonsa ja perustella itsekkyyttänsä sellaisin ajatuksin, jotka ovat suoraan kytköksissä ateismiin. Koska tämän piti olla jo edellisistä kirjoittamistani täysin selvää ja silti vihjaat sujuvasti miten sellainen ei ole edes mahdollista, voisit miettiä jumituksia ensin omalta osaltasi.
"postimerkkeily voi todellakin niellä rahaa"
Sinun täytyy olla nero. pelko pois kirjoitti:
"A-teismi tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä ettei usko jumalolentoihin ei mitään muuta."
Käyttämäsi määritelmä ei ole lainkaan yhtä kiinnostava taikka merkittävä kuin sen totuusarvo suhteessa Jumalan olemassaoloon. Ollessasi väärässä, myös ateismi määrittyy aivan toisin kuin miten määritelmäsi sen esittää.
Mielenkiintoista, että tämä seikka näyttää olevan sula mahdottomuus ymmärtää, mutta silti kutsut toisin ajattelevia vähäjärkisiksi ja kuuppajumeiksi.
"Ei ole olemassa mitään mekansimia joka ajaisi ihmisiä piittaamattomaksi siksi että hän ei usko johonkin esim. keijukaisiin."
Äläpä hassahda. Käyttämäsi esimerkki oli pelkkä irvikuva uskosta. Kaiken lisäksi perustelin millä tavalla ateismiin voi liittyä vaikkapa itsetuhoisuutta. Ihminen saattaa ajatella lopettavansa olemassaolonsa ja perustella itsekkyyttänsä sellaisin ajatuksin, jotka ovat suoraan kytköksissä ateismiin. Koska tämän piti olla jo edellisistä kirjoittamistani täysin selvää ja silti vihjaat sujuvasti miten sellainen ei ole edes mahdollista, voisit miettiä jumituksia ensin omalta osaltasi.
"postimerkkeily voi todellakin niellä rahaa"
Sinun täytyy olla nero.Et tunnu oikein pysyvän käsittämään asioiden syy-yhteyksiä?
Ateisti, kristitty, muslimi tai saatananpalvoja saattaa olla itsetuhoinen. Tästä ei voida suoraan johtaa, että mikään mainituista näkemyksistä johtaisi itsetuhoisuuteen.
Vaikka kaikki Ku Klux -klaanilaiset ovat valko-ihoisia, eivät kaikki valko-ihoiset ole klaanilaisia.
(non sequitur)- pelko pois
UskonnotonLähimmäinen kirjoitti:
Et tunnu oikein pysyvän käsittämään asioiden syy-yhteyksiä?
Ateisti, kristitty, muslimi tai saatananpalvoja saattaa olla itsetuhoinen. Tästä ei voida suoraan johtaa, että mikään mainituista näkemyksistä johtaisi itsetuhoisuuteen.
Vaikka kaikki Ku Klux -klaanilaiset ovat valko-ihoisia, eivät kaikki valko-ihoiset ole klaanilaisia.
(non sequitur)"Et tunnu oikein pysyvän käsittämään asioiden syy-yhteyksiä?"
Kyllä pystyn, ja kiitos mielelläni.
"saattaa olla itsetuhoinen."
Jätit lukematta tai ainakin ymmärtämättä. Jos joistakin yksittäistapauksista kykenette tekemään koko kristinuskoa koskevia raakoja yleistyksiä, muttette lainkaan käsittele mitään ateistisesta maailmankuvasta kumpuavia haitallisia ajatusrakenteita ja toimintamalleja, niin eikö teidän kaikkien tätä mieltä olevien ajattelua kuvasta melkoinen umpimielisyys ja epäterve asenteellisuus?
Sitä paitsi, mikä hinku teikäläisillä on ensin arvostella kristinuskoa ja sen jälkeen tarjota viisauden hedelmänä ismiänne, josta itse korostatte kuinka siitä ei olekaan mihinkään? Jatkuvasti annatte ymmärtää, ettei ateismi ole viisautta eikä siitä voi johtaa mitään hyvää, eikä siitä ole edes maailmankuvallisten rakennuspalikoitten raaka-aineeksi. pelko pois kirjoitti:
"Et tunnu oikein pysyvän käsittämään asioiden syy-yhteyksiä?"
Kyllä pystyn, ja kiitos mielelläni.
"saattaa olla itsetuhoinen."
Jätit lukematta tai ainakin ymmärtämättä. Jos joistakin yksittäistapauksista kykenette tekemään koko kristinuskoa koskevia raakoja yleistyksiä, muttette lainkaan käsittele mitään ateistisesta maailmankuvasta kumpuavia haitallisia ajatusrakenteita ja toimintamalleja, niin eikö teidän kaikkien tätä mieltä olevien ajattelua kuvasta melkoinen umpimielisyys ja epäterve asenteellisuus?
Sitä paitsi, mikä hinku teikäläisillä on ensin arvostella kristinuskoa ja sen jälkeen tarjota viisauden hedelmänä ismiänne, josta itse korostatte kuinka siitä ei olekaan mihinkään? Jatkuvasti annatte ymmärtää, ettei ateismi ole viisautta eikä siitä voi johtaa mitään hyvää, eikä siitä ole edes maailmankuvallisten rakennuspalikoitten raaka-aineeksi.Siitä, että ei usko jumalolentoihin ei "kumpua" yhtään mitään. Ainoa ajatusrakenne on "jumalaa ei ole". Toimintamalleja ei ole.
Enkä ole koskaan nähnyt kenenkään tarjoavan ateismiä kenellekään. En edes käsitä, miten sellaista voisi tehdä?!?
- brainhey
puhu SRK:lle,ne on ihan eri yhteisö kuin Ev.Lut.Kirkko!
brainhey
Vanhoillislestadiolainen herätysliike toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä.
Minun puhumisestani he tuskin paljon piittaisivat, koska olen ateisti ja yksityishenkilö, mutta kirkko voisi halutessaan erittäin tehokkaasti puuttua heidän naista riistävään ja perheitä puristavaan oppiinsa.
Yksinkertainen ja tehokas keino olisi, että kirkko eväisi vanhoillislestadiolaisten rippikoulunpitoluvat, ja toteaisi että näiden perhesuunnittelua koskeva opetus on ollut kirkon linjan vastaista eikä sitä voi enää hyväksyä. Muutakin heidän opissaan on sellaista, mikä ei ole kirkon linjan mukaista, mutta en nyt puutu siihen. Mielestäni synnyttämisen pakko on purettava ensin, jotta naiset saavat voimansa takaisin ja jaksavat huolehtia itsestään, perheestään ja lapsistaan paremmin.
Arkkipiispakin voisi avata suunsa ja tulla näiden loppuun ajettujen naisten tueksi julistamalla, että raskauden ehkäisy on täysin sallittua eikä Raamattu tue ehkäisykieltoa millään tavoin.
Mitään ei tapahdu. Kukaan ei auta. Kirkon työntekijät tällä palstalla sanovat, että lestadiolaisuutta on paras muuttaa sisältäpäin. Olen siitä eri mieltä. Sellainen muutos on liian hidas ja epävarma. Koko ajan tuhannet naiset voivat pahoin, oksentavat, repeävät, kärsivät kipua ja unenpuutetta ja samanaikaisesti heidän pitäisi jaksaa huolehtia jo olemassaolevista lapsistaan. Mutta mitäs sillä on väliä, hehän ovat vain naisia. *huoh*- Samaa mieltä
iaurwen kirjoitti:
brainhey
Vanhoillislestadiolainen herätysliike toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä.
Minun puhumisestani he tuskin paljon piittaisivat, koska olen ateisti ja yksityishenkilö, mutta kirkko voisi halutessaan erittäin tehokkaasti puuttua heidän naista riistävään ja perheitä puristavaan oppiinsa.
Yksinkertainen ja tehokas keino olisi, että kirkko eväisi vanhoillislestadiolaisten rippikoulunpitoluvat, ja toteaisi että näiden perhesuunnittelua koskeva opetus on ollut kirkon linjan vastaista eikä sitä voi enää hyväksyä. Muutakin heidän opissaan on sellaista, mikä ei ole kirkon linjan mukaista, mutta en nyt puutu siihen. Mielestäni synnyttämisen pakko on purettava ensin, jotta naiset saavat voimansa takaisin ja jaksavat huolehtia itsestään, perheestään ja lapsistaan paremmin.
Arkkipiispakin voisi avata suunsa ja tulla näiden loppuun ajettujen naisten tueksi julistamalla, että raskauden ehkäisy on täysin sallittua eikä Raamattu tue ehkäisykieltoa millään tavoin.
Mitään ei tapahdu. Kukaan ei auta. Kirkon työntekijät tällä palstalla sanovat, että lestadiolaisuutta on paras muuttaa sisältäpäin. Olen siitä eri mieltä. Sellainen muutos on liian hidas ja epävarma. Koko ajan tuhannet naiset voivat pahoin, oksentavat, repeävät, kärsivät kipua ja unenpuutetta ja samanaikaisesti heidän pitäisi jaksaa huolehtia jo olemassaolevista lapsistaan. Mutta mitäs sillä on väliä, hehän ovat vain naisia. *huoh*"Kirkon työntekijät tällä palstalla sanovat, että lestadiolaisuutta on paras muuttaa sisältäpäin. Olen siitä eri mieltä."
Olen samaa mieltä. Keskustelua liikkeen sisällä, tosin pääasiassa enemmän tai vähemmän anonyymisti on käyty jo kauan. Tuloksetta. Liikkeen johto ei tähän keskusteluun ole juurikaan osallistunut, ulostulot ovat tehty lähinnä pakon edessä ja sillonkin kannanotot ovat olleet tarkoin muotoiltu siten, että vanhoja käytäntöjä ja valitsevaa oppia ei kyseenalaisteta.
Muutos ei ilmeisesti voi alkaa sisältäpäin, painostuksen on tultava ulkoa ja kirkko on ainoa instanssi joka siihen kykenee.
- Ateisteille
1. Vanhoillislestadiolaisuuden ongelmat ahdistavat - vanhoillislestadiolaisia. Ehkä olet myötätuntoinen, mutta miten siitä seuraa kokonaisvaltainen ahdistus kirkkoa kohtaan?
2. Miksi ahdistut siitä, että jokin taho suorittaa jäsenmaksujen keräämisen ostopalveluperiaatteella valtiolta?
3. Tästä voi vähän ahdistua. Itsekin ahdistuin niin paljon, että jätin itsemurhan tekemättä. Asioilla on puolensa ja puolensa.
Ja sitten ahdistut kirkossa harjoitetusta kristinuskon ääritulkinnasta ja sen seurauksista. Kuinka monessa paikassa oikeasti on sellaista? Et taida tuntea kirkkoa.
Ja kirkostaerottajat. Viittaa niihin, jotka koko ajan levittelevät tuota linkkiä sinne sun tänne. Viittaa selvästi siihen, että ateismin sisältö on monille kirkon ja uskonnon vastustaminen ei uskonnottomuus sinänsä.
Siellä toisessa ketjussa oli pitkä asiallinen analyysi ateistin ahdistuksesta. Pidän sitä edelleen osuvana. Jostain syystä halusit kuitenkin perustaa uuden ketjun, jossa pääset vastaamasta siihen (kukapa nyt sitä menee kurkkimaan, lukee vain sinun aloituksesi).
Ateismi on uskonnon vastustusta, eikä itsessään mitään. Täällä pörräävät ateistit ovat erinomainen todiste siitä. 1. Vanhoillislestadiolaisten ongelmat ahdistavat minua, koska on käsittämätöntä ettei kirkko pysty suojelemaan omia jäseniään ihmisoikeusloukkaukselta, jollainen ehkäisykielto on. Elän siis yhteiskunnassa, jossa rakkautta saarnaava instituutio sulkee silmänsä ja korvansa eikä auta kaikkien heikoimmassa asemassa olevia.
2. Selitin jo, että minua harmittaa köyhän ihmisen puolesta, joka tavallaan huomaamattaan maksaa kirkollisveroa useita satoja euroja vuodessa, mutta ei tarvitessaan saa ehkä yhtään mitään diakonia-apuna. Kotiin postitettu kirkollisverolappu olisi rehellisempi veron perintätapa, koska se herättäisi huomaamaan, miten hyvin kirkolle raha kelpaa - veropapereista kirkollisvero ei sillä tavalla erotu.
3. Ikuinen kärsimys kuoleman jälkeen on kohtuuton rangaistus, ja siitähän kerrot itsekin ahdistuneesi. Minua ahdistaa, että sitä opetetaan totena; sinua luultavasti ahdistaa taas se, että todella pidät sitä totena.
Ahdistun kyllä kristinuskon ääritulkinnasta, ja sillä tarkoitin pakkosynnyttämistä. "Kuinka monessa paikassa oikeasti on tällaista?" - Hyvin monessa kodissa ja perheessä, luultavasti tuhansissa. Et taida tuntea kirkon suurinta herätysliikettä?
"Kirkostaerottajat" - olisiko sinusta sitten parempi, että ihmisille ei kerrottaisi, miten kirkosta voi erota? Pakkojäsenyyttäkö kannattaisit?
Ateistin ahdistuksesta kirjoitettu analyysi, jota kuvaat osuvaksi ja asialliseksi, ei puhuttele minua enkä näe siinä itseäni. Minua nimittäin kiusaa se, että ihmisille tehdään pahaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733754Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k92021Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261353- 1351246
- 1121148
- 1111116
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701040Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6995- 60984
- 35896