Olen 13-vuotias tyttö ja olen yksinkertaisesti sanottuna poikien vihaama. Kukaan ei ole pitänyt minusta ikinä enkä ole seurustellut. Tiedän, ettei tässä iässä vielä tarvitse seurustella, mutta koska olen kiusattu ja syrjitty, eikä ole kavereitakaan, niin haluaisin jonkun rinnalleni. Valehtelen vanhemmilleni, että minulla on kavereita ja kaikki on hyvin. Valehtelin eilen, että yksi poika kertoi tykkäävänsä minusta. Se ei ollut totta. Valehtelusta on tullut suuri ongelma. Valehtelen kylläkin vain vanhemmilleni saadakseni huomiota. Olen yrittänyt kerran itsemurhaa. Ei onnistunut. Verta tuli paljon, mutta en kuollut, vähän vain huippasi. Viiltelen, vaikka valehtelin psykologille ja vanhemmille, että lopetin. Viiltelen kaikkiin mahdollisiin paikkoihin millä terävällä esineellä vain. Haluaisin oikeasti lopettaa, ja olen yrittänyt moneen otteeseen, mutta se ei onnistu millään.
Ala-asteella olin kiusattu. Minusta otettiin kuvia pukuhuoneessa ja laitettiin niitä nettiin. Minut myös lukittiin vessan yms. Ei vieläkään ole kavereita. Naapurin tyttö alkoi välttämään minua, koska olen nolo ja tyhmä. Vuoden vanhempi kaverini esittää kaveriani ja puhuu minusta koko ajan paskaa selän takana. Kolmas ei halua olla kanssani, koska tietokone on hänen paras ystävänsä. Olen yksin, ja tuntuu, että kaikki vihaavat minua. Ala-aste oli helvetillinen, mutta nyt olen päässyt muualle. Vaihdoin koulua 7-luokalle kiusaamisen takia. Uudessa koulussani olen ihastunut poikaan, joka hylkäsi minut. Haukkui vitun läskiksi, rumaksi, epämiellyttäväksi ja pudotteli lappuja lokkeriini. Niissä luki esimerkiksi "Painu helvettiin, vitun nörtti", tai "Tykkään näteistä tytöistä enkä tollasista vitun rumista". Tämä häiritsee minua kovasti. Itsetuntoni on nollassa. Olen jopa harkinnut kiusaajieni tappamista. Tuntui niin pahalta. Aivan kuin he olisivat pilanneet itsetuntoni ja elämäni.
Vanhempiini en voi turvautua. Äitini ei hyväksy minua, haukkuu narsistiksi ja isäni tekee vain töitä. Psykologit ja kuraattorit vain voivottelevat tilannettani, ja sanovat, ettei se ole paha. Oksennan vieläkin syömäni ruuan ulos, vaikka sanoin, että lopetin sen. Painan 40 kg ja olen 147 cm pitkä. Se on liikaa. Valehtelen pituuttani ja painoani todella paljon.
Ja ulkonäöstä olen aina ajatellut siinä mielessä, että se ei ole tärkeä asia. Yläasteella huomasin, että ihmiset kunnioittavat sitä paljon enemmän, kuin luonnetta. Minua on haukuttu rumaksi moneen otteeseen ja se särkee sydämmeni, koska tiedän, etten todellakaan ole nätti. Joskus pojat tönivät minua ja huutelevat minulle: "Tuu imee mun munaa sit, kun oot käyny plastiikkakirurgilla ja rasvaimussa!"... Tämä kaikki satuttaa todella paljon ja kiusaaminen on saanut minut kokonaan pois raiteiltani. Kuulen heikkoja ääniä, joita muut eivät kuule. Tämä mahdollisesti liittyy siihen, että minulla on diagnosoitu lievä Aspergerin syndrooma. Alan seota pikkuhiljaa. Uppoan omaan maailmaani, jossa asiat ovat ainakin jonkin verran paremmin. Näissä maailmoissa en ole mikään ihminen, joita kaikki ihannoivat. Olen vain ihan normaali teini-ikäinen, joka haluaisin olla, mutta en ole. Vanhemmat monesti huomauttavat, että erilaisuudessa ei ole pahaa. Ei ole pahaa olla henkisesti ja fyysisesti jäljessä kehityksestä. Ei ole pahaa pärjätä huonommin koulussa, kuin muut. Todistuksen keskiarvoni oli tänä vuonna 8.5, koska sain käytöksestä 6 sen takia, että olin kahdesti jälki-istunnossa. Tähän liittyi paljon muutakin. Koulun käyminen on myös tippunut vähän, koska aina, kun meillä pitää pitää luokan edessä jokin esitelmä, kaikki nauravat minulle ja huutelevat ikäviä asioita. Opettajat eivät reagoi mitenkään, vaikka kouluni on suht ongelmahakuinen.
Itsetuntoa minulla ei ole ollenkaan. Haluaisin joskus poikaystävän, ja monesti minulle sanotaan, että saat muutamien vuosien päästä, kun ihmiset eivät ole niin pinnallisia ja jos susta tulee ns. parempi ihminen. Jopa vanhempani sanovat minulle näin. Monet sukulaisetkin ovat minua vastaan. Yhdeltä sain joululahjaksi BMI taulukon, joka loukkasi minua. En halua enää elää näin. Haluaisin jonkun valon pilkkeen elämääni, kun sellaista ei ole. En voi elää, kuin normaali teini-ikäinen. Minua kiusataan suht pienistä rinnoistani, ja etenkin äitini kieltää minulta kaiken. Pojat, haukkuu vaatetustani ja meikkaustyyliäni yms. Monet ikäiseni (etenkin pojat) kiusaavat minua epänaisellisuudestani (vaikka kyllä pukeudun naisten vaatteisiin) rintojen ja kehon muodon takia. Itselläni on nenäkoru ja monesti saan siitä huonoa palautetta, että kyllä sun ikäinen voisi tollasen ottaa, mut sä olet jäljessä muista, niin et sä voi. Netissäkin kiusataan.
Haluaisin olla normaali teini ja elää normaalia elämää. Miten lopetan oksentamisen, viiltelemisen ja tällaset asiat? Onko kenelläkään neuvoja. Ymmärrän, että saattaa olla kivaa haukkua trolliksi tai provoksi, mutta nyt on tosi kyseessä.
Ala-asteella olin kiusattu. Minusta otettiin kuvia pukuhuoneessa ja laitettiin niitä nettiin. Minut myös lukittiin vessan yms. Ei vieläkään ole kavereita. Naapurin tyttö alkoi välttämään minua, koska olen nolo ja tyhmä. Vuoden vanhempi kaverini esittää kaveriani ja puhuu minusta koko ajan paskaa selän takana. Kolmas ei halua olla kanssani, koska tietokone on hänen paras ystävänsä. Olen yksin, ja tuntuu, että kaikki vihaavat minua. Ala-aste oli helvetillinen, mutta nyt olen päässyt muualle. Vaihdoin koulua 7-luokalle kiusaamisen takia. Uudessa koulussani olen ihastunut poikaan, joka hylkäsi minut. Haukkui vitun läskiksi, rumaksi, epämiellyttäväksi ja pudotteli lappuja lokkeriini. Niissä luki esimerkiksi "Painu helvettiin, vitun nörtti", tai "Tykkään näteistä tytöistä enkä tollasista vitun rumista". Tämä häiritsee minua kovasti. Itsetuntoni on nollassa. Olen jopa harkinnut kiusaajieni tappamista. Tuntui niin pahalta. Aivan kuin he olisivat pilanneet itsetuntoni ja elämäni.
Vanhempiini en voi turvautua. Äitini ei hyväksy minua, haukkuu narsistiksi ja isäni tekee vain töitä. Psykologit ja kuraattorit vain voivottelevat tilannettani, ja sanovat, ettei se ole paha. Oksennan vieläkin syömäni ruuan ulos, vaikka sanoin, että lopetin sen. Painan 40 kg ja olen 147 cm pitkä. Se on liikaa. Valehtelen pituuttani ja painoani todella paljon.
Ja ulkonäöstä olen aina ajatellut siinä mielessä, että se ei ole tärkeä asia. Yläasteella huomasin, että ihmiset kunnioittavat sitä paljon enemmän, kuin luonnetta. Minua on haukuttu rumaksi moneen otteeseen ja se särkee sydämmeni, koska tiedän, etten todellakaan ole nätti. Joskus pojat tönivät minua ja huutelevat minulle: "Tuu imee mun munaa sit, kun oot käyny plastiikkakirurgilla ja rasvaimussa!"... Tämä kaikki satuttaa todella paljon ja kiusaaminen on saanut minut kokonaan pois raiteiltani. Kuulen heikkoja ääniä, joita muut eivät kuule. Tämä mahdollisesti liittyy siihen, että minulla on diagnosoitu lievä Aspergerin syndrooma. Alan seota pikkuhiljaa. Uppoan omaan maailmaani, jossa asiat ovat ainakin jonkin verran paremmin. Näissä maailmoissa en ole mikään ihminen, joita kaikki ihannoivat. Olen vain ihan normaali teini-ikäinen, joka haluaisin olla, mutta en ole. Vanhemmat monesti huomauttavat, että erilaisuudessa ei ole pahaa. Ei ole pahaa olla henkisesti ja fyysisesti jäljessä kehityksestä. Ei ole pahaa pärjätä huonommin koulussa, kuin muut. Todistuksen keskiarvoni oli tänä vuonna 8.5, koska sain käytöksestä 6 sen takia, että olin kahdesti jälki-istunnossa. Tähän liittyi paljon muutakin. Koulun käyminen on myös tippunut vähän, koska aina, kun meillä pitää pitää luokan edessä jokin esitelmä, kaikki nauravat minulle ja huutelevat ikäviä asioita. Opettajat eivät reagoi mitenkään, vaikka kouluni on suht ongelmahakuinen.
Itsetuntoa minulla ei ole ollenkaan. Haluaisin joskus poikaystävän, ja monesti minulle sanotaan, että saat muutamien vuosien päästä, kun ihmiset eivät ole niin pinnallisia ja jos susta tulee ns. parempi ihminen. Jopa vanhempani sanovat minulle näin. Monet sukulaisetkin ovat minua vastaan. Yhdeltä sain joululahjaksi BMI taulukon, joka loukkasi minua. En halua enää elää näin. Haluaisin jonkun valon pilkkeen elämääni, kun sellaista ei ole. En voi elää, kuin normaali teini-ikäinen. Minua kiusataan suht pienistä rinnoistani, ja etenkin äitini kieltää minulta kaiken. Pojat, haukkuu vaatetustani ja meikkaustyyliäni yms. Monet ikäiseni (etenkin pojat) kiusaavat minua epänaisellisuudestani (vaikka kyllä pukeudun naisten vaatteisiin) rintojen ja kehon muodon takia. Itselläni on nenäkoru ja monesti saan siitä huonoa palautetta, että kyllä sun ikäinen voisi tollasen ottaa, mut sä olet jäljessä muista, niin et sä voi. Netissäkin kiusataan.
Haluaisin olla normaali teini ja elää normaalia elämää. Miten lopetan oksentamisen, viiltelemisen ja tällaset asiat? Onko kenelläkään neuvoja. Ymmärrän, että saattaa olla kivaa haukkua trolliksi tai provoksi, mutta nyt on tosi kyseessä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa vaikealta, mutta täytyy sanoa, että psykiatrisi on surkea. Tarvitset apua, ammattiapua ja tukea. Ensinnäkin, älä oksenna, koska hampaat eivät kestä oikein happoa, etkä ole lihava! Sinun pituisena minä olin 7kg lihavampi, enkä minä oksentele. Ja viiltely on ihan turhaa, olet varmasti hieno tyttö, joskin epävarma. Äläkä valehtele vanhemmillesi, koska uskon, että he välittävät sinusta, ja toivovat, että sinulla on kaikki hyvin. Sinun pitäisi puhua jollekin, joka osaa auttaa, tai hankkia huippuälykäs psykiatri. Äläkä välitä poikien mielipiteistä, he kiusaavat, koska tietävät, että olet epävarma. Ja on monia hienoja ihmisiä, joilla ei ole ystäviä. Löydät kyllä vielä tosiystäviä, mutta ensin sinun pitäisi puhua ongelmistasi.
yes n3rd g1rl 13 is right
Kiitos N3rd g1rl 13 :)