ja mulla on mies, mutta mun vastuulla on kaikki koko perheen pyörittäminen. Minä siivoan ja teen kaiken kotityöt, kun mies käy töissä, joskus on rankkaa, mutta mulla pysyy kaikki langatkäsissäni, ja jollain se pitää olla. Huh huh... olisik iva viettää joskus omaa aikaa, mutta kun perhe ei pyöri ilmanminua ja ohejitani.. mutten osaa olla ilman perhettänikään, mutta miettikää ihmiset ennenkuin alatte perustaan perhettä, että joskus on rankkaa. Mutta ylpee oon että olen saanut arjen pyörimään ja langat on käsissäni...
Minä siivooan ja käyn kaupassa ruuat teen ja perhe pyörii siinä kun osaa vetää oikeista langoista, mä osaan.
Miten muut, oletteko saaneet pyörimään perheen?
Minä siivooan ja käyn kaupassa ruuat teen ja perhe pyörii siinä kun osaa vetää oikeista langoista, mä osaan.
Miten muut, oletteko saaneet pyörimään perheen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
En todellakaan ole saanut perhettä pyörimään. ON meillä eletty, kun joskus ajattelemattomuuttani olen mennyt sairastumaan, muttta pian on arki koittanut. Koko orkesterin menot on minun aikataulussa, siivoukset hunningolla, kun en vaan ehdi enkä jaksa, ruokatalous on minusta kiinni, muuten syödään leipää jos joku saa sen pakastimesta nostettua. Ainoa asia, mikä on muuttunut , on se ettei nykyään kukaan nalkuta tekemättämistä töistä ja kadonneista kalsareista, kun nostin ukon pihalle, helpotti vähän. Loppu orkesteri siivoaa, kunhan metakka nousee riittävän häiritseväksi. Ruokaakin on alkanut ilmaantumaan, kun muuta vaihtoehtoa ei ole ollut.
Kun ensimmäinen lapsemme syntyi, päätin, etten ala "yksinhuoltajaksi". En tietoisesti ottanut yksin vastuuta, lapsesta ja kodista. Meitä kun oli kuitenkin kaksi: mieheni ja minä. Lapsenhoito piti miehelleni opettaa kädestä pitäen (naiseltahan se käy yleensä luonnostaan), mutta kodin hän osasi hoitaa ilman minun ohjeitani ja laittaa ruokaa. Olin näet sen verran viisas, että "valitsin" miehen, joka oli jo muuttanut pois äidin helmoista kymmenisen vuotta aikaisemmin.
Hyvin on arki pyörinyt. Lapsia on "vain" kolme, koska enempää en halunnut. Hyvin olen kuitenkin pystynyt jakamaan aikani tasapuolisesti lasteni kanssa. Ollaan harrastettu yhdessä, matkusteltu aina koko perheen voimin kylpylöissä, kaupunkilomilla, etelässä. Unohtamatta pieniä arjen iloja.
Elämääni mahtuu siis muutakin kuin siivoaminen, kaupassakäynti, ruuanlaitto ja pyykinpesu. Olen aina käynyt kodin ulkopuolella töissä. Olen ottanut töistä vapaata, jos perheen tilanne on sitä vaatinut, niin että tämmöistä taiteiluahan tämä on ollut, mutta kovin palkitsevaa.
Onneksi on lasten isä ollut koko pitkän yhteisen taipaleemme aina apuna. Tai en oikeastaan voi sanoa apuna, vaan tasavetaisena vanhempana. Kiitos rakas puolisoni - olet paras isä!
Minä olen perheen pyörittäjä.. ei voi ihminen tietää jolla ei ole perhettä millaista on kun pyörittää perhettä ja on langat kaikki käsissä...mutta hienoa on että osaan pyörittää arkea.
"perheen pyörittäjä"
Säälinhakuisesta aloituksestasi huolimatta, sinä et ole pyhimys, vaan DIKTAATTORI.
Olet omalla toiminnallasi vienyt mieheltäsi kaiken tasa-arvoisuuden ja päätäntävallan ja nyt koet olevasi jotenkin ahdingossa.
Voivoi ja onnea vaan valitsemallasi tiellä.
VERTAAPPAS (ettei ihan vaan "miehen tylyä kommentointia") toimintatapoja "Ei yksinpyörittäjä" -naisen/äidin malliin.
On ihan pikkuisen eroa viedä kaikki valta ja oikeudet mieheltä/isältä, kuin alunpitäenkin jakaa valtaa/oikeuksia/velvollisuuksia.
Että edelleenkin; pyöritä vaan sitä omaa todellisuuttasi, itse olet itsesi sinne laittanut.