Uutta-vuotta

hilma-maria

Joulupäivän aamuna sattui vakava tilanne miehen kanssa.
Me oltiin kahdestaan mökillä yötä, tyttären perhe oli keskustassa.
Ajattelin aamulla kun ei nukuttanut että lähdetään keskustaan jo kahdeksan aikaan.
Auto oli lämpiämässä joten en pannut miehelle paljoa päälle. Miehellä on vähän pitoa jaloissa joten olen saanut hänet aika hyvin pyörätuolista autoon.
Juuri kun olin siirtämässä miestä autoon hän hyytyi kokonaan, en jaksanut kannatella, hän liukui lumeen istumaan.
En jaksanut nostaa ylös kun painaa 80kg, yritin kaikkeni, kädet ovat vieläkin kipeät. Soitin vävylle, hän on ollut kauan sairaankuljettaja joten lähti salamana ajamaan apuun, silti ainakin reilut 20 min menee matkaan.
Sitten katselin mitä on tehtävissä, naapureita ei ollut lähellä, ei auttanut muu kuin panna mies pitkälleen lumeen ja hivuttaa matto alle, istualtaan en pystynyt panemaan mitään alle, sitten tyyny pään alle ja paksulti peittoa päälle.
Pitkältä tuntui aika odotellessa, vävy tuli ja saatiin mies autoon.
Olin hermona koko illan, pelkäsin että nousee kuumetta jos vilustui, mittasin kuumeen ainakin 10 kertaa.
Ei tullut mitään seurauksia, paitsi minulle kipeät kädet ja selkä.
Kun hätääntyy ei aina toimi kuten olisi parasta, vasta jälkeenpäin muistin että veljeni olisi ollut 6km päässä mökillään ja tullut nopeammin apuun.
Jaksamista vuodelle 2012 kaikille omaishoitajille:)

2

194

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valoa kohti

      Onneksi selvisitte melkein säikähdyksellä, kun oli puhelin jolla soittaa apua. Äläkä syytä itseäsi siitä, ettet hädissäsi muistanut soittaa veljellesi joka olisi ollut fyysisesti lähellä.

      Meillä oli aikoinaan hyvin saman tyyppinen tilanne. Mieheni oli jo hyvin sairas, mutta jalat vielä pitivät autettuna jotenkuten, askelen-parin verran. Olimme lähdössä sairaalaan kontrolliin ja ajoin auton aivan oven eteen. Työnsin pyörätuolin ulko-oven kynnykselle ja yritin siitä pyöräyttää mieheni käsivoimin auton istuimelle. Vaan kävi kuin teillekin. Miehen jalat hyytyivät juuri siihen paikkaan, enkä jaksanut kannatella häntä vaan hän retkahti jäiselle rapputasanteelle ja kynnys sattui juuri selän alle.

      Olin pukenut mieheni lämpimästi mm. paksuu toppatakkiin, jossa oli niin liukas pinta etten saanut miehestäni pitävää otetta.

      Siihen aikaan päivästä olivat naapurit töissä, eikä ketään kotona. Ei auttanut kuin tilata ambulanssi. Vedin kuitenkin mieheni sisäpuolelle kynnykseltä, laitoin tyynyn pään alle ja peittelin vielä huovalla. Ambulanssi tuli pian eikä miehelleni onneksi tullut jälkiseuraamuksia. Selästäkään ei löytynyt murtumaa.

      Jälkeenpäin tajusin, että olisi alunalkaenkin ollut viisaampaa tilata ambulanssi. Oli järjetöntä edes yrittää yksin saada miestä autoon, vaikka se edellisellä kerralla 2 kk aikaisemmin oli vielä aivan hyvin onnistunut.

      Jaksamista ja voimia sinulle, Hilmamaria.

    • 3+1

      >Vaan kävi kuin teillekin. Miehen jalat hyytyivät juuri siihen paikkaan, enkä jaksanut kannatella häntä vaan hän retkahti jäiselle rapputasanteelle ja kynnys sattui juuri selän alle. <

      Nämä ovat sellaisia tilanteita että epätoivo ja voimattomuus meinaa musertaa.
      On ollut samnalaisia tilanteita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      79
      1178
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      29
      855
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      725
    4. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      589
    5. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      577
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      180
      552
    7. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      123
      520
    8. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      520
    9. On ollut syyllinen olo viime päivinä

      Olen niin täpöllä ollut sinussa kiinni tunteiden tasolla. Unet ja kaikki. Nainen, toisaalta tuntuu pahalta, mutta kun si
      Ikävä
      23
      450
    10. Maajussi-Tarjan Marko-rakas täräyttää suhteen alusta - Meinasi tulla hätä käteen Viinijuhlilla

      Maajussi-Tarja ja Marko löysivät toisensa pari vuotta sitten romanssimielessä. Nyt Marko kertoo suhteen alusta: https:/
      Maajussille morsian
      3
      447
    Aihe