Aurinkoa

Paistaahan aurinko joka päivä Phuketissa?
Lähtö 7.1.2012. Odotan kovasti lämpöä.
Asiallisia vastauksia, Kiitos
9441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei se aurinko aina paista, mutta lämmintä on aina -pilviselläkin se 30 astetta. Ja pilvisellä säällä ruskettuu ihan hyvin -ei vaan pala yhtä helposti, kuin aurinkoisella!

Äänestä

ainakin ensimmäisinä päivinä. Aurinkovarjon allakin ruskettuu, olen nähnyt monen vaaleaihoisen polttavan ihonsa kirkkaan punaiseksi kun ovat olleet suoraan auringossa, en suosittele. Ensimmäisinä päivinä 1-2 tuntia auringossa riittää hyvin. Lämpöä riittää ole huoletta.Hyvää matkaa.

Äänestä

täällä ollaan ja lämmintä varjossa 32! todella kuumaa ja aurinko paistanut joka päivä. pari kertaa tullut illalla vettä 5min. eli kyllä paistaa :D

Äänestä

Samaa asiaa mietin itsekin jokin aika sitten. Olttin Phuketissa pari viikkoa ennen joulua ja toisaan, ei se aurinko aina paista. Yksi päivä oli kokonaan pilvinen ja muina päivinä paistoi, tosin ei kirkkaan siniseltä taivaalta, kuten siellä yleensä tähän aikaan, sellaista pilvipoutaa. Taksikuskikin kertoi, että yleensä paistaa joulukuussa pilvelttömältä. Yhtenä iltapäivänä ja yhtenä iltana saatiina niskaan kunnon trooppinen sadekuuro. Ei haitannut menoa. Se hyväpuoli tropiikin sateissa on, että ne tulee kovaa ja melkein samantien menee yhtä kovaa ohi. Ja lämmintä silti se n. 30 astetta. Olisiko ilmastonmuutoksella jotain tekemistä asian kanssa..mene ja tiedä. Mutta sää on juuri sellainen, kun sillä hetkellä ikkunasta ulos katsoo. Ja ns. varmaa 100% sinisen taivaan aurinkoa koko päivän ei voi luvata mihinkään. Me ainakin saatiin nauttia auringosta tarpeeksi ja aika ruskealta iho näyttää =) Joten aurinkoista ja rentouttavaa lomaa kaikille etelän maille matkaaville!

Äänestä

Minä myös katselin kauhulla noita säätiedotuksia. Matkalle lähdö on todella liki ja ensi viikoksi luvattu viikon verran 89-100%:sta pilvisyyttä ja sadetta. Onkohan näin tosiaan.
Viime matkalla (ei siis thaimaa) paleltiin kanarialla ja nyt ajateltiin, ettei ainakaan palella. No täytyy toivoa, ettei tarvitsisi tällä matkalla sitten pitää sadetta.
Mutta hei, lämmintä on.:D

Äänestä

phukettiinJO: No sen voin luvata että palella ei tarvitse. Saa aika pahasti heittää härän pyllyä nämä asiat jos joudutte palelemaan. Pilviselläkin säällä lämpötila on 28C asteesta ylös päin, joten aikamoinen vilukissa pitää olla että niillä keleillä palelee.

Varmasti saatte pilvistä huolimatta nauttia lämmöstä ja myös auringosta.

Äänestä

1 aamu lähtöön ja mielenkiintoista on se että 3 eri sääsivustoa antaa eri tiedon sään kehittymisestä, luotan aurinkoisimpaan ennnusteeseen,,,

Äänestä

Joo, tärkeintä kumminkin, että lämmintä on.
Thunder Shower: Mikä säätiedotus antaa positiivista ennustetta.? Haluan heti nähdä sen sivuston, jättää sadevaatteet suomeen ja ottaa aurinkorasvat mukaan.:)
Täällä vielä 4 kokonaista aamua odotettavaa. Jaksaa jaksaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linda kirjoitti:

Paistaahan aurinko joka päivä Phuketissa?
Lähtö 7.1.2012. Odotan kovasti lämpöä.
Asiallisia vastauksia, Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu