Erohdistus

Hei

Minulla on kerrostalossa todella viehettävä pari vuotias ajokoirauros jolla on TODELLA paha eroahdistus. Voin jo heti kertoa, että ihan kaikki on kokeiltu paitsi ei koiran poisantamista.

En halua luopua koirasta, on tosi kiltti muuten ja aina iloinen.

Onko totta, että ajokoira ei opi olemaan kerrostalossa? Onko ko rotu altis eroahistukselle? Onko olemassa vielä jotain mitä voisi kokeilla (meillä kokeiltu kolmea eri terapeuttia, dappia, käytösterapiaa, kukkatippoja, sitruunapantaa, clomicalmia)

Koiraa ei käytetä metsällä, ei ole talossa miestä. Liikutaa koiraa saa tosi paljon: lenkkeilyä, vapaana oloa, fillarilla lenkitystä, leikkimistä..

MIKÄ SIIS AVUKSI?
131507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ongelmasi on tosi kiusallinen, koiria kasvattaneena voin sanoa, että pulmaan löytyy ajan kanssa ratkaisu ja sitä ei ilmeisesti teillä ei ole löydetty. Älä ota toista koiraa, sillä voi olla että samalle tavalle oppii se tulokaskin. Oletkos kokeillut jättää radion auki? Entä nämä aktivointileikit; että koira kiinnittäisi huomion toimintaan ja rasittaisi sen henkistä jaksamista, silloin se voisi hieman rauhottua. Jonkinlainen ns. ylikunto lisää kaverin sinnikkyyttä tähän vaivaan. Ongelma on varsinainen oravanpyörä!
Ongelmaa esiintyy kaikissa roduissa toisissa enemmän toisissa vähemmän ja jissakin linjoissa eroahdistusneuroosia esiintyy huomattavan paljon enemmän. Kasvateillani joillakin tuo vaiva on havaittu lievänä ja olen todennut, että sitä ei esiinny joka yhdistelässä tasaisesti. Vain joissain linjoissa. Eroahdistukseen tarvitaan jokin perimässä oleva luonteen piirre, olen ollut havaitsevinani. Kysyppäs kasvattajalta onko sisarilla tai suvussa esiintynyt samaa vaivaa ja onko millaiset toimenpiteet auttanee sen kanssa. Toivon, että ongelmaasi löytyy ratkaisu! Hyvää Juhannusta ja kivoja yhteisiä hetkiä koirasi kanssa!

Äänestä

tere!!!
Kuulostaa pahalta oletko koittanut Tai yrittänyt hankkia mehtämiehiä jotka käyttäisi koiraasi metällä...
Koirallasi on varmaan tekemisen puute/ajamisen
koska se käyttäytyy tuolla tavalla ELI sillä on agressioita??? Koirasi varmaan pelkää jäädä kotiin koska se ei tiedä miloin pääsee saalistus viettiään purkamaan...
en tiedä tää on Beaglen omistajan kertomaa
T: tj lepa

Äänestä

Hei ! Meillä on sama ongelma suomenajokoiran kanssa, koiralla on nyt ikää 1 v 4 kk (narttu). Olemme kokelle myös dappia, ei mitään vaikutusta, epätoivoisille on helppo myydä. Haukunestopantaa en uskalla edes kokeilla, lopettaa vielä kokonaan haukkumisen metsällä. Viime talvena joudumme viemään koiran välillä hoitoon päivällä. Keväällä koira lähti mökille häkkiin ja siellä ei ole mitään ongelmaa, koira sopeutui hyvin sinne. Koira on yksin siellä, kun olemme töissä. Keväällä, kesällä ja syksyllä tämä onnistuu, mutta kuinka jälleen talvella. Koira kulkee paljon metsällä, sillä ei ole mitään vaikutusta eroahdistukseen. Koira joutuu "panikkiin" yksin ollessaan kaupungissa. Olemme jättäneet luita, piilotelleet makupaloja, mutta koira ei syö niitä yksin ollessaan. Ongelma on iso, kun me asumme myös kerrostalossa. Vaihtoehdot ovat vähissä, ei voi etsiä aina koiralle hoitopaikkaa. En tiedä kuinka lähden taas lomalla asiaa opettelemaan, tuntuu että kaikki on kokeiltu. En usko että asia on rodusta kiinni, meillä on ollut aikoinaan kotona aina ajokoiria, eikä yhdelläkään ollut vastaa ongelmaa. Jos "keksit" jonkun keinon, se olisi jo lähes "lottovoitto". Odottelen kuulumisia !

Äänestä
  • moikka

    Ko ongelmaan ei liene muuta ratkaisua kuin se, että koira kasvaa ja vanhenee..näin ainakin viimeinen terapeutti meille kertoi. Minulla on koira hoidossa joka päivä. Yksin ei kerrostaloon voi jättää. Koira tuhosi edellisessä asunnossa koko eteisen yksin jäätyään ja riitaannuin tosi pahasti naapurin kanssa.

    Koirakaveria ei voi ottaa, se on riski, koska voi oppia tältä meidän ahdistus-tyypiltä huonot tavat.

    Olen lukenut netistä ja kirjoista kaiken mahdollisen..joten olen itsekin itse-oppinut terapeutti.

    Tuosta dapista vielä..haluisin tosiaan kuulla ketä se on auttanut. Maksaa tosi paljon ja ainakaan tähän mennessä en ole törmännyt yhteenkään joka olisi siitä apua saanut.

    Jan Fenneliltä on ilmestynyt juuri uusi kirja mistä olemme hippasen saaneet apua, suosittelen.

    Meillähän koiran eroahdistus ilmenee mm niin, että kotona seuraa minua koko ajan, jopa vessaan. Kun menen nukkumaan tulee välittömästi perässä. Noin puoli vuotta sitten ei suostunut menemään edes ulos muiden kanssa. Kun tuli sisällä hyppäsi heti minun sänkyyni "kuselle"

    Joo kuin myös jos ikinä sinä tai joku muu saa avun jostain niin kertokaa ihmeessä..

    Katarina

    Äänestä

  • Katarina kirjoitti:

    moikka

    Millaisia ohjeita ne terapeutit antoi. Täällä korkeudella ei ole näitä asiantuntijoita. Oliko millään heidän ohjeella, neuvolla mitään tulosta. Tuntuu, että kaikkeen oljenkorteen olisi valmis tarttumaan.

    Äänestä

  • Muisku kirjoitti:

    Tää netti on inhottava pelitys..eilen vastailin tähän sun vastaukseen pitkät pätkät ja ei ole tullut perille..Anyways, kaikkea ei tosiaankaan voi kirjoittaa paperille, muuten joutuisin tekemään kirjan :)) Missä päin asut? Luulen, että joka puolella Suomea on noita koiraterapeutteja, mutta niissäkin on kamalasti eroja..kannattaa ottaa selvää

    Katarina

    Äänestä

  • Vastaus kirjoitti:

    Asun Kainuussa, täällä ei ole noita terapeutteja. Harmi kun en saanut sinut kirjoitusta, olisi todella ollut kiinnostunut lukemaan ne.

    Äänestä

  • Muisku kirjoitti:

    Asun Kainuussa, täällä ei ole noita terapeutteja. Harmi kun en saanut sinut kirjoitusta, olisi todella ollut kiinnostunut lukemaan ne.

    Eläinlääkäri yleensä tietää lähistöllä olevat koiraterapeutit, kannattaa kysyä häneltä.

    Yleensä aloitetaan ell tarkastuksella ja koira saa lääkkeet eroahdistukseen. Tämän jälkeen aloitetaan yksilöllinen koulutus koiraterapeutin ohjeiden mukaan, siis terapeutti tarkastelee koirasi käytöstä kotioloissa ja tekee sitten näkemänsä perusteella ehdotuksia miten voisi lähteä liikkeelle. Siispä ne neuvot joita joku muu on saanut eivät välttämättä pädekään sinuun ja koiraasi...
    Meillä rajattiin koiran käytössä oleva alue (yksin ollessa) niin pieneen kuin mahdollista, mieluiten vain yksi huone. Ikkunoihin kontaktimuovia papereineen niin että puolet ikkunasta peittyy eikä koira näe ulos. Koiralle oma paikka, meillä oli häkki jonka ovi aina auki. Häkki sellaiseen paikkaan mistä sitä ei tarvitse siirrellä ja vielä joku viltti päälle että on turvallisen tuntuinen.
    Lisäksi alussa oli "kylmä kausi", siis vahvistettiin omaa asemaa johtajana eli koiralle ei anneta huomiota kuin todella vähän, ei koskaan silloin kun se itse sitä hakee. Ovesta mennään aina itse ensin, ei saa tulla sohvalle eikä koko makuuhuoneeseen -ovi kuitenkin oltava auki joten makkarin ovelle portti ja koira ulkopuolelle.
    Todella rankkaa omistajalle kun ei saa koskeakaan koiraan eikä puhua sille, mulla oli tapana höpötellä koirille jatkuvasti kotona ollessani.
    Vuorokausirytmi mahdollisimman samanlaiseksi, ulos aina samaan aikaan ja ruokaa samaan aikaan, aina samat rituaalit jne.

    Sitten...
    On "haihdutin" eli DAP, saa apteekista ja eläinlääkäristä. Laitetaan pistorasiaan ja se laskee rauhoittavia hormoneja ilmaan. Kannattaa kokeilla vaikka meillä ei auttanut.
    Keinot on melkein yhtä monet kuin on koiriakin...
    Kannattaa kokeilla näitäkin juttuja mutta paras olisi jos ihan ensimmäisenä varaisit ajan eläinlääkäriin ja keskustelisit hänen kanssaan. Harvoin tätä ongelmaa nimittäin kotikonstein saa korjattua.
    Koiraterapeutissa on kuitenkin se hyvä puoli että hän antaa yksilölliset neuvot ja ongelma voi ratketa pienelläkin jutulla kun terapeutti näkee koiran kotioloissa.

    Onnea molemmille matkaan, minä jouduin valitettavasti luovuttamaan puolen vuoden jälkeen ja antamaan koiran entiselle miehelleni omakotitaloon, meillä ongelma ei korjaantunut millään näistä ja seuraavana olisi ollut vuorossa häätö =(
    Onneksi herra on sentään tutulla ihmisellä...

    Äänestä

Heissuli vei ongelmaiset! Minä nyt yritän parhaani mukaan sanoa tämän hienotunteisesti, koska olette ilmeisesti kiintyneet koiriinne. Minä asun maalla ja omistan ajokoiran. Se on kovin metsästysviettinen ja iloinen Roope-poika.
Suomenajokoira on sellainen rotu, joka ei ole tarkoitettu kerrostaloasuntoon. Se on alunperin opetettu olemaan vapaana ja villinä maalla. Seurakoirien kanssa samanlaisia ongelmia on myös, mutta saati sitten ajokoirilla! Minä olen alunperin inhonnut sellaisia ihmisiä jotka pitävät AJOKOIRAA(!!!) kerrostaloasunnossa. Mutta nyt kun luin asianne, muutin mieltäni. Se on edelleenkin ihan hirvittävä erehdys teiltä omistajilta, mutta ymmärrän silti. Minäkään en voisi mistään hinnasta luopua koirastani. Eikö teillä olisi mahdollisuutta muuttaa paikkaan, jossa koirat saisivat olla ulkona, silloinkin kun olette poissa? Ja sen jälkeen voisitte harkita kaverin ottamista.. Koirat ovat hirmuisen seurallisia eläimiä ja kaipaavat hellyyttä, rodustaan huolimatta. Ja ne ovat myös laumaeläimiä, jossa vallitsee tarkka järjestys. Älkää jättäkö koirianne yksin. Ja jos niin on pakko tehdä, antakaa niille siksi aikaa vapautta! Sitä ne kaipaavat.. Kommentoikaa..

Äänestä
  • Niin, kyllähän se olisi ihanteellista, että koirat (rotuun katsomatta) saisivat olla vapaana kuin taivaan linnut.

    En kyllä allekirjoita sitä, että kaupungissa ei voisi ajokoiraa pitää. Meillä oli kotona aina ajokoiria, niillä ei yhdelläkkään ollut tälläistä ongelmaa, kuin tällä koiralla.

    Koiramme on kaupungissa sekä maalla, missä on häkki ja hyvä koppi, mutta kun talvella emme voi pitää koiraa siellä. Koira kulkee tosi paljon metsästytaikana metsällä (myös kaupungistä "käsin").

    Koirat ovat laumaelämiä ja me "perhe" olemme sen lauma.

    Ikävää, että olet inhonut meitä kaupunkilaisia, joilla on koira, mutta meitä löytyy melko paljon. En tiedä onko se nyt joku autuus ja ihanuus, siellä maallakaan koiralla, joka viettää aikaansa yksi siellä häkissä, eikä laumansa kanssa. Koirat on pidettävä tähän aikaa kiinni, eivät ne saa olla vapaana.

    Minä suvaitsen sinunlaisia, jotka "tuomitsevat" kaupunkikoiranomistajat ja tämä keskustelu ei johda mihinkään. Ajatukseni oli, että saisin apua meidän eroahdistukseen. Aurinkoista kesää sinulle ja Roopelle ja mukavaa jahtisyksyä.

    Äänestä

  • Moi

    Kiitos kommentista. Saat olla mitä mieltä haluat, ja se on OK, mutta kuten sanottu, kaipaan kokemuksia ja opastuksia, en mitään moraalisaarnoja aiheesta. Olen kyllä kuullut muistakin ajokoirista jotka on kerrostalossa, joten en varmaankaan ole ainut. Toisekseen, en nyt ymmärrä miten sinun asumismuotosi olisi millään lailla parempi, kuin kaupunkilaisten..sori vaan. Kolmanneksi kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa omakotitaloa..ja vielä viimeiseksi: Sinä et voi tietää tämän minulla olevan kerrostalossa asuvan ajokoiran taustoja, joten pikkasen pienempää ääntä.

    Tämä tässä,enempää en aihetta aio kommentoida.

    Hyvää kesää sinulle ja Roopelle

    Äänestä

  • Mun mielipide on se, että kaikki koirat sopeutuu kyllä ja meidän ajokoira ainakin on onnellinen, iloinen ja pirteä poika vaikka kerrostalossa asuukin. ja metsällä ei siis käy. vaikka ajokoira on tarkotettu ajamiseen, se mun mielestä voi myös sopeutua kerrostaloon. ei se koira sitä ymmärrä asuuko se rappusten ylä- vai alapäässä, koti on koti joka tapauksessa. ja siellä se on onnellinen.

    Äänestä

Lukekaapa keskustelua Koirien koulutus-palstalta,
juttu "Koira syö seinät!!!Aaaapuuaaa!!!!",
siellä on paljon keskustelua eroahdistuksesta,
ja keinoista millä sitä voidaan hoitaaa!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katarina kirjoitti:

Hei

Minulla on kerrostalossa todella viehettävä pari vuotias ajokoirauros jolla on TODELLA paha eroahdistus. Voin jo heti kertoa, että ihan kaikki on kokeiltu paitsi ei koiran poisantamista.

En halua luopua koirasta, on tosi kiltti muuten ja aina iloinen.

Onko totta, että ajokoira ei opi olemaan kerrostalossa? Onko ko rotu altis eroahistukselle? Onko olemassa vielä jotain mitä voisi kokeilla (meillä kokeiltu kolmea eri terapeuttia, dappia, käytösterapiaa, kukkatippoja, sitruunapantaa, clomicalmia)

Koiraa ei käytetä metsällä, ei ole talossa miestä. Liikutaa koiraa saa tosi paljon: lenkkeilyä, vapaana oloa, fillarilla lenkitystä, leikkimistä..

MIKÄ SIIS AVUKSI?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu