valmennuskurssit

kuinka oleellisen tärkeänä pidätte valmennuskurssia lääkkikseen pyrittäessä? onko kenelläkään käsitystä,kuinka suuri osa valituista on ensi kertaa hakemassa?
51538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pyrin itse ensimmäistä kertaa lääkikseen tänä keväänä. Olen lukenut lukiossa tasan yhden kurssin kemiaa ja kolme kurssia fysiikkaa, joten ajattelin, että tarvitsen lisää harjoitusta niistä! Ilmoittauduin viime syksynä lääkiksen pitkäkurssille Tampereelle fysiikkaan ja kemiaan. Tämän lisäksi kävin keväällä järjestettävän Tampereen lääketieteellisen kanditaattiseuran kurssin. Rahaa paloi lähes 2000 €. Satsaus kuitenkin kannatti kun posti toi 22.6 hyväksymiskirjeen Oulun lääkikseen. Hyväksymisraja oli n. 52 pistettä ja itse sain kokeesta 68 pistettä eli ei tehnyt edes tiukkaa. Koin, että valmennuskursseista oli suuri hyöty, sillä ne selkeyttivät monia varsin hämärästi Galenoksessa esitettyjä asioita ja varsinkin pitkäkurssin aikana opiskelumotivaatio oli hurja kun näki kuinka ahkerasti muut opiskelivat jo marraskuussa vaikka pääsykokeeseen oli yli puoli vuotta. Eivät kurssit kuitenkaan ketään onnelliseksi tee, eivätkä ne yksistään takaa opiskelupaikkaa sinulle. Loppujen lopuksi sisäänpääsy on itsestä kiinni. Itse luin Galenosta ja laskin laskuja 10 tuntia päivässä seitsemän kuukauden ajan ja olin kokeen jälkeen totaalisesti burn out. Nyt kuitenkin on ihana loppukesä tiedossa ja elokuussa sitten alkaa opiskelu. Lukuintoa sinulle, mikäli olet pyrkimässä lääkikseen ensi keväänä! :)

Äänestä
  • Pääsin lääkikseen, ensi kertaa yritin heti yo-vuonna, en käynyt valmennuskursseja. Mutta koulussa minulla oli kaikki pitkän matikan, fyssan, kemian ja biologian kurssit ja opiskelin ne mahdollisimman hyvin jo lukioaikana. Kahden kuukauden ahkera lukurupeama riitti. Valmennuskurssit voivat olla hyödyllisiä, mutta eivät ne mikään ehdoton välttämättömyys ole. Etenkin jo hakee heti yo-vuonna, niin kurssia käymällä menettää paljon hyvää lukuaikaa.

    Ne varmaan sopivat monelle, mutta itse en niitä tarvinnut. On kuitenkin mahdollista, että jos en olisi päässyt, olisin sitten kurssille mennyt.

    Äänestä

  • Lääkisläinen kirjoitti:

    Pääsin lääkikseen, ensi kertaa yritin heti yo-vuonna, en käynyt valmennuskursseja. Mutta koulussa minulla oli kaikki pitkän matikan, fyssan, kemian ja biologian kurssit ja opiskelin ne mahdollisimman hyvin jo lukioaikana. Kahden kuukauden ahkera lukurupeama riitti. Valmennuskurssit voivat olla hyödyllisiä, mutta eivät ne mikään ehdoton välttämättömyys ole. Etenkin jo hakee heti yo-vuonna, niin kurssia käymällä menettää paljon hyvää lukuaikaa.

    Ne varmaan sopivat monelle, mutta itse en niitä tarvinnut. On kuitenkin mahdollista, että jos en olisi päässyt, olisin sitten kurssille mennyt.

    Joo, eipä oo välttämätöntä valmennuskurssit. Itellä lyhyt matikka ja kemma, Fysiikan sain lukiossa kokonaan pois kun oli ATK painotteinen lukio.
    Oli vähän orpo olo ku rupes maaliskuussa fyssaa lueskelemaan, mutta kyllä se siitä ku jättää muut hommat taka-alalle... Turkkuseen nyt siis.

    Äänestä

Älä ihmeessä tuhlaa rahojasi valmennuskursseihin. Parempi ja myös halvempi vaihtoehto on mennä avoimeen yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa, kemia ja fysiologiaa. Hain lääkikseen kolmannen kerran ja nyt opiskelupaikka tuli ihan kirkkaasti. Kaksi talvea käytin em. aineiden opiskeluun avoimessa...lukiossa kun tuli tehtyä jotain muuta. Nyt on sitten hyvä pohja - 15 ov fys kem molemmista ja lisäksi fysiologiaa 8 ov. Suosittelen kaikille.

Äänestä
  • Itse koin kurssista olevan mielettömästi apua, enkä ilman sitä varmastikaan olisi päässyt heti ensiyrittämällä lääkikseen. Näki, miten paljon muut tekevät töitä, välikokeet olivat hyviä, käytiin läpi muitakin kuin vain galenosasioita fysiikasta ja kemiasta (joit aloppujen lopuksi kokeessa kysyttiinkin), tuli luettua kun oli "läksyjä".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelemaan kirjoitti:

kuinka oleellisen tärkeänä pidätte valmennuskurssia lääkkikseen pyrittäessä? onko kenelläkään käsitystä,kuinka suuri osa valituista on ensi kertaa hakemassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu