Tiedän, että tämä viesti voi olla aika sekava ja tiedän, että harva meistä haluaisi puhua tätä asiaa. Olen yli kaksikymppinen nuori mies ja haluaisin kertoa omasta kokemuksestani. Suomi24:än etusivun artikkeli Jumala Kateissa-oleva aihe en minäkään vain löydä uskoani mistään ja tämä tilanne on hiukan toisin. Tässä on muutamia syitä;
Me hengitämme, ajattelemme ja tunnemme kuten muutkin. Mutta me kaikki olemme syntyneet eri yksilöinä, emmekä siksi pysty olemaan toisten asemassa virallisesti. Ette koe minun kipuani, jos esim. liukastun ja nyrjäydän nilkkani. Ette tiedä jäätelön makua, mitä syön. Ette tiedä, miten koen saunassa suuren lämmön. Ette koe minun päänsärkyäni. Ette tiedä, mitä TV-ohjelmia minä katselen. Ette tiedä, mitä musiikkia kuuntelen. Olemme kuin kävelevä videokamera. Meitä on vain yksi...
Syy, miksi haluaisin puhua tästä aiheesta, on se että olen tuntenut lapsuudessani hokien ajatuksissaan "Kuka minä olen"-lauseella ja minulla on ollut jotenkin kummallinen tunne yksilöllisyyteni. Sanotaan, että olisin Yksilöllinen Valittu. Vaikka jos joku kyseinen ihminen ei olisi olemassa ja maailma olisi yhä elossa, yhden yksilöllinen henkilön näkökulma olisi yhä pimeässä paikassa, ja tuntuu kuin ei olisi olemassa, vaikka asia olisi hiukan toisinpäin. Ja sanotaan, että olemassaolo ja todellisuus vahvistuisi entistä enemmän, jos yksi erikoinen henkilö tulisi tähän maailmaa. Se antaisisi hänelle ja kaikille merkityksiä olemassaolosta.
Omasta mielipiteestäni otan tarinan esimerkkinä; maailmankaikkeuden lain mukaan ihmiskunta ei saisi tietää Yksilöllisen Valitun olemassaolosta, koska jotkut ihmiset eivät kykenisi ymmärtämään "korkea-arvoista" sielua ja siksi laki kieltää hyvin jyrkästi.
Siksi ystäväni ei halua uskoa tätä asiaa edes omalla kohdallaan. Ja siksi on parempi, että meidän on elettävä oma itsenään, jotta me kaikki voisimme ajatella parasta kaikille ihmisille.
Miten voisin itsekin saada vahvistettua uskoani? Minäkin tarvitsen oikeasti vastauksia kuten muutkin, mutta kuinka?
Haluaisin uskoa
4
557
Vastaukset 4
- vastaus löytyi
Jokaisen ihmisen henkilökohtaiset kysymysket ovat: mistä olen tullut, kuka olen ja minne olen menossa? Tämä erottaa juuri ihmisen eläimestä: Eläin on ja hengittää, toimii vaistojensa mukaan, voi oppia, ymmärtää ja muistaakin, muttta ei aseta itselleen eikä toiselle yllämainittuja kysymyksiä. Itse kyselin juuri samoin.
Kun annoin elämäni Jumalalle Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta, löysin vastausket näihin kysymyksiin. Uudestisynnyin! Olen ainutkertainen yksilö, joka on tietoinen olemassaolostaan ja teidän Jumala on minut luonut.- .
Mistä ihmeestä sinä tiedät mitä eläimet ajattelevat?
- Brina
Sitä voi joko tyytyä 'uskomaan' tai sitten etsiä vastauksia kysymyksiinsä.
Itse olen sitä mieltä, että on hyvä kyseenalaistaa monia uskontojen hokemia ja dogmeja ja etsiä vastaksia monista eri lähteistä. 'Kuka-minä-olen' kysymys ei yksistään riitä ja vie monesti vain egoistisiin mielikuviin oman persoonansa tärkeydestä tai tarkoituksemattomuudesta. Siis toinen yhtä tärkeä kysymys olisi 'mikä-on-elämän-tarkoitus' kokonaisuudessaan vai onko sitä.
Suorin keino saada todellisia vastauksia on mielen hiljentäminen eli meditaatio, mutta sekään ei toimi kuin jokin vastausautomaatti ja vaatii yleensä pitkän ja sinnikkään 'harjoituksen'.. Vastaukset kysymyksiin selviävät jokaiselle kuitenkin ennenpitkää vähitellen ja omassa tahdissaan sitä mukaa kun kukin on valmis niitä vastaanottamaan,
Ps. kaikki sielut ovat korkea-arvoisia eli jumalallista alkuperää, mutta jotkut sielut ovat kulkeneet 'etsijän tiensä' nopeammin kuin toiset ja ovat siten tietoisempia omasta jumalallisesta tehtävästään, tarkoituksestaan ja alkuperästään. Jos joku ns. 'valaistunut' sielu syntyy vapaaehtoisesti (ei karmansa takia) ihmiskehoon, niin hän ei tuo sitä julki tai mitenkään esittele vaan toimii hiljaisuudessa vaikuttaen omilla ajatuksillaan ja asenteillaan globaalisen tietoisuuskenttäämme ja vain sen kautta kaikkien mieliin. Paitsi tietysti, jos hänen tarkoituksensa on toimia jonkun tärkeän sanoman lähettiläänä ihmiskunnalle kuten Jeesuksen kehon ottanut korkealta henkitasolta tullut Mestari. Usko tulee kuulemisesta ja kuulemlnen Jumalan sanasta, eli raamatusta. Tässä linkissä on lisää sanaa julistetussa muodossa ja muutenkin.
http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 138876
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?86742- 58686
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha83679Kuhan lie kuollu auto-onnettomuudessa kylillä?
Joku nuorimies löytyny kuolleena kylän liepeillä ulos ajetusta autosta.Kenen poikahan lienee?5658Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55581Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26563Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett41474- 152471
- 42469