POSTIAUTON RYÖSTÖ 1981

kuka muistaa v. 1981 Mouhijärvellä lähellä Laviaa toteutetun postiauton ryöstön. Oliko niin, että poliisin vaatteissa olevat henkilöt pysäyttivät postiauton, jossa rahalähetys. Kuljettaja ja apumies mukiloitiin, saalis vietiin ja jäljet katosivat.

Ketä epäiltiin ja oliko mukana entinen olympiaurheilija joka tuota tarkoitusta varten oli matkustanut Suomeen ja suomalaisen, suomessa asuvan tunnetun monitoimiosaajan kanssa toteutti ryöstön. Huhuja kuului, että tämän olympiaurheilijan isän autoa oli lainattu teon tekemisen apuvälineeksi. Auto oli ollut parkissa Hämeenlinnassa.

Saiko poliisi koskaan selville juttua tai halusiko saada, huhuja on vuosien saatossa ollut monenlaisia.
165276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

käytettiinkö ryöstössä vantaan martinlaaksosta varastettua tumman sinistä volvo 144 henkilöautoa?

Äänestä
  • Ryöstössä ollut auto oli Vantaan Länsimäestä varastettu tumman punainen Volvo.

    Äänestä

Poliisi ei halunnut tutkia tapausta. Mikäli rahoja ei olisi annettu, olisi tullut syytteet virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Oikeuslaitoksen mielestä vaatteet tekevät miehen, tässä tapauksessa poliisimiehen.

Poliisi on samoilla linjoilla; vatteet tekevät narkomaanin, reppu ja polkupyörä huumeita viljelevän huumeparonin.

Äänestä

huhu tamperelaisia taisivat olla tuskin poliiseja autokauppaan viittaa

Äänestä

ansioristillä palkittuja ja monella suulla ja monin sanakääntein hyväksi todettuja, hyvin tehty homma eihän siihen sovi puuuttua

Äänestä

Joo ihmeellisesti se jäi selvittämättä tuo kaksikko johon viittaat suoritti vastaavan teon josta heidät tuomittiin. Lavian keikan rahat katosivat ja ketään ei tuntunut kiinnostavan.

Äänestä

ja rahaa oli paljon koska oli aravalainojen maksupäivä,muistaisin

Äänestä

Mikähän oli sen elokuvan nimi joka kertoi tarinasta ?

Äänestä

klo 17.00 Veikko Aaltosen "Tilinteko". Esitys oli samalla elokuvan 10-vuotisnäytös.
"Tilinteko" kuvattiin pääosin Laviassa ja Kankaanpäässä. Se perustuu postiauton ryöstöön v.-81, joka tehtiin
Mouhijärvellä lähellä Laviaa. Ohjaaja oli paikalla muistelemassa elokuvan kuvausvaiheita.

Äänestä
  • Ei se mikään Aaltosen Veikko ollu Vaan Nymanin Veikko ruotsista parin kaverinsa kanssa ja saivat puolisen milliä puhdasta . Kuka ohjasi filmin?

    Äänestä

Se oli Hyynilänkankaalla, Mouhijärvellä, lähellä Suodenniemen rajaa. Ei lähelläkään Laviaa.

Äänestä

Löytyypäs vähän juttua tästä tapauksesta netistä. Luulin tämän tapahtuneen joskus 60-luvulla. 80-luvulla sentään jo luin lehtiä ja radiouutisetkin tuli joka aamu kuunneltua ennen kouluun lähtöä, mutta tästä ei ole jäänyt mitään muistikuvaa. Itseasiassa hyvin vähän kuulin tästä kenenkään puhuvan vaikka melkein "paikallinen" olenkin. Tiedottaminen hoidettiin siihen aikaan hieman toisin, eikä avoimuudesta voi oikein puhua. Samoin poliisitutkinta...???!!

Äänestä
  • muistelen samoin kun ketjun aloittaja kirjoittaa. Muistelen tapauksen olleen 1981 ja yleisesti puhuttiin juuri tuosta olympia urheilijasta ja tämän isän autosta jota oli lainattu tai luvatta otettu tuohon keikkaan. Kaverina tällä urheilumiehellä piti huhujen mukaan olla muuan entinen poliisi joka oli niittänyt mainetta ja kuniaa mm. vuoden poliisi joskus ja yk. joukoissa kunnostautunut Siilasvuon autonkuljettajana ja tuonut maahan verovapaita autoja yk. statuksella ja rahastanut tuosta bisneksestä. Jäi sitten kiinni Tanskan ja Ruotsin poliisin vihjeen perusteella huumehomista ja joutui istumaan vankilassa ja menetti poliisin virkansa. Mutta onko tämä huhu joka liitty postiauton ryöstöön tosi sitä en tiedä. Ei tässä tutkinta jostakin syystä ottaut tulta ja koko juttu hiipui ja lopulta unohtui ja rikoksena vanheni. Olumpia urheilija(ram loar) pääsi Israeliin ja meni siellä naimisiin ja ko. valtio ei suostunut suomen luovutuspyyntöön. Suomeen jäänyt entinen vuoden poliisi oli sitten monesti julkisuudessa erilaisista rikoksista epäiltynä, mutta mistään ei selvinyt osuus tähän ko. postiauto juttuun. Että oli sitten kuka hyvänsä tekijänä niin sai hyvän saaliin ja pitää antaa kunnia sille jolle se kuuluu, eli tekijät ammattimiehiä ja tutkijat jotakin muuta .

    Äänestä

Mieheni eno istui ko ryöstöstä 7v ja summa oli noin 8 mijoonaa,mitä ei koskaan löydetty.

Äänestä

OLIKO RAIMO MAJURI JOTENKIN TÄHÄN KYTKETTY TAI PEKKA ERKKILÄ

Äänestä

oli hyvin suunniteltu ja toteutettu rikos. poliisi alkujaan oli oikeilla jälillä mutta tuliko sitten ohjeet tutkinnan suuntaamisesta toisaalle ja rivimiehen on toteltava johtajaa vaikka kaikki menisi päin helvettiä. Tämä juttu on kahvipöytäkeskusteluissa selvitetty mutta se on pitänyt jättää silleen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


poliisitausta kirjoitti:

kuka muistaa v. 1981 Mouhijärvellä lähellä Laviaa toteutetun postiauton ryöstön. Oliko niin, että poliisin vaatteissa olevat henkilöt pysäyttivät postiauton, jossa rahalähetys. Kuljettaja ja apumies mukiloitiin, saalis vietiin ja jäljet katosivat.

Ketä epäiltiin ja oliko mukana entinen olympiaurheilija joka tuota tarkoitusta varten oli matkustanut Suomeen ja suomalaisen, suomessa asuvan tunnetun monitoimiosaajan kanssa toteutti ryöstön. Huhuja kuului, että tämän olympiaurheilijan isän autoa oli lainattu teon tekemisen apuvälineeksi. Auto oli ollut parkissa Hämeenlinnassa.

Saiko poliisi koskaan selville juttua tai halusiko saada, huhuja on vuosien saatossa ollut monenlaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu