Touhua siellä.
Sairasta
mievaaa
81046
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi aina likolahti?
ei kuitenkaan koko likolahti:) keltaset talot vois laittaa maan tasalle ja myös sitä vasta päätä oleva valkoinen rivari..
ghetto mikä ghetto
likolahti likolahti siitä alkaa kesäloman tahti likolahti likolahti ota suunnaksi likolahti!
Miksi pieni Äänekoski on kokoajan uutisissa joistain hirvittävistä teoista.
Koirankiduttajakin kehui teollaan yleisesti.
Miten siellä voi olla arvot niin sekaisin?
Kuka piru sitä paikkakuntaa riivaa?
Voisin kehoittaa uskovana menemään kirkkoon rukoilemaan, että ilmapiiri siellä parantuisi, mutta kuulemma helluntaiseurakuntakin on aivan sekaisin?
Puhumaan pääsee kuka vain? Ja opettamaan muita.
Yksi kaupunki "Hanko" oli aikoinaan samanlainen kuin Äänekoski, noin sinnepäin. Sinne kun ihmiset muuttivat, niin kohta alkoi tulla avioeroja ja juopottelua perheisiin, kun muualla oli elänyt ihan harmoniassa.
Kaupungissa oli rikollisuutta ja muuta.
No sitten alkoi ihmisiä tulla uskoon ja kaupunki on muuttunut paremmaksi paikaksi.
Olisikohan Äänekoskellekkin tulossa joku hengellinen herätys?
Mitään muuta kunnon syytä en löydä uskovaisena kaupungin huonolle hengelliselle tilalle siellä Äänekoskella.
Muuallakin asuu työttömiä ja syrjääntyneitä ihmisiä, mutta ei ne häiriökäyttäydy noin rumasti kuin Äänekoskella.
Haii sie,, mie oon balttasaar, mie annan morasta haiii . Mie onn varas ja elän susson tuilla haii, miulla on värivika ja äitinikin opetti miuAA aina varastamaan valakolaiseelta haiiIII, saat moraaastaa haIIII.
toivottavasti tämä moran heiluttaja saa ison tuomion!..ei välttämättä ole helppoa olla vapaallakaan.
Joo-o..mitä pidemmän tuomion istuu niin sitä kalliimmaksi tulee meille veronmaksajille.
Edelleen kuulutan pakkotyölaitosten perään, miksi ihmeessä ei pakkotyölaitoksia saisi olla suomessa, vanki siellä työllään ansaitsisi elantonsa ja yms..ainakin osan siitä ettei meille veronmaksajille koko vankien elatus kaadu.
Tekemätöntä työtä Suomessa riittää, ei muuta kun siirrettävät parakit sinne missä työväkeä tarvitaan ja vangit raatamaan niin sitä raataa veronmaksajakin vähintäänkin viisi päivää viikossa ja pakko on töihin lähteä vaikka ei aina huvittaisi.