Suomalaisen mäkihypyn mahalasku on tosiasia.
Sääliksi käy Kanteen Villeä kun vieläkin pitäisi pitää mölyt mahassa
tällaisesta tulehdustilasta.
Yhtä kamalaa on YLEltä pitää Tommi Nikusta alan asiantuntijana, joka
todellisuudessa on yksi surkeimmista päävalmentajistamme, joka ratsasti pelkästään yhden miehen, Janne Ahosen siivellä.
Niin Ilkka Tiillikaiset ja kaikki muukin suomalaisen mäkihypyn takana saisivat mennä peilin eteen. Uuden vuoden kisassa ei ainokaan suomalainen olisi ollut toisella kierroksella ellei tämä keskieurooppalaisten kehittämä ja teennäinen hyppyparijärjestelmä olisi auttanut Koivurannan Anssia toiselle kierroksella.
On surullista katsoa tätä nykytilaa ja turha sormella osoittaa Pekka Niemelää.
Alasajo oli alkanut jo vuosia sitten
Olisiko valtiolla aika puuttua määrärahojen jakoon vai mikä auttaisi ?
Juniorit siirtyvät ennemmin jääkiekon pariin, siellähän niitä taaloja tehdään.
Suomalaisen mäkihypyn mahalasku
6
116
Vastaukset
- nuorten laji
Kyllä mäkihyppääjä on yli 25 vuotiaana auttamattomasti jo liian vanha taistelemaan voittosijoista. Missä ovat nykyajan nuoret Matti Nykäset, Toni Niemiset ja Janne Ahoset?. "Urheiljat turpa kiinni" meininki ei ketään nuorta innosta edes yrittämään huipulle. Koko homma uusiksi, aloitetaan saneeraus lajien johtopaikoilta.
- nilkkojen jännittäjä
Kapeaksi on käynyt juniori harrastajat rivit ei ole porukkaa harjoittelemassa eikä liion valmentamassa , eikä ole liioin paikkojakaan ,eli pikku mäkiä pitäisi olla joka kylässä KP 10m-35m ja 50 m sopivin välimatkoin.Mistä muuten tulvasuuden eaglet syntyy ,pienistä m mmm munista
- Kontti Pekkonen
Olen ensinnäkin sitä mieltä että koko Finnjumping r.y. on epäonnistunut täydellisesti Kaikki hallituksessa olevat ovat paistatelleet asemaansa siinä toivossa, että muut tekevät hommat ja me poijjaat eikun kierretään kisoja katselemassa.
Yksikään heistä ei ole käärinyt hihojaan, puhumattakaan rovaniemeläisestä autokauppiaasta, jonka vastuulla on ollut rahankeruu.
Jostakin pitäisi löytyä määrärahat, joilla juniori/valmennustoiminta aktivoitetaan.
Samaan aikaan kun me täällä toiminta supistetaan, ovat esim. puolalaiset rakentaneet kaksi suurta mäkihyppykeskusta opinahjoineen ja siellä kehitetty juniorityö on kasvanut ja vaudissaan.
Sama pätee niin itävallassa kuin Saksassa sekä Norjassakin.
Tuskin apuja saadaan jalkpallohullulta urheiluministeriltä, joten joku delegaatio pitäisi saada aikaan taistelemaan mäkihypyn kehityksestä.
Tämä tilanne on häpeällinen, melkeinpä yltää suomihiihdon tasolle. - Juha822222
Osaamista valmennukseen,Suomesta löytyy niitä mut niitä yleensä aliarvioidaan.
PS, älkääkä antako enään miinusta minulle koska se on typerää ja pikkumaista toimintaa teiltä joiltakin jotka harrastatte yhden ihmisen dissaamista. - kyl mä jtain tiedän
Onhan tuo NYT päivän selvä asia.Vuosia, siis vuosia oli suomalaista valmennustietoa jaossa eri maissa l. just niissä jotka nyt pärjää.Ei ole kauaakaan kun valmentaja lavalla oli 4-5 suomalaista valmentajaa,tosin eri maiden valmentajina. Nyt on maksun aika.
- makeRy
jääkiekko ei ole urheilua vaan tappelulaji kun yleisö haluaa ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1221945Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1261852Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101789Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561458Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341390Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5041060Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50970Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115914Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347875