Olemme miettineet toista koiraa perheeseen, mutta muutamat asiat mietityttää edelleen.
Omistan perheeni kanssa pian 7-vuotiaan suomenlapinkoira uroksen. Se on luonteeltaan lempeä ja todella kiltti koira, mutta kun mennään ulos ja vastaan tulee toinen uroskoira alkaa kauhea rähinä. Nartut ja leikatut urokset menevät hyvin ja tulevat toimeen loistavasti sekä yhden vanhemman uroksen kanssa tuli toimeen kun tämä vanhempi uros oli heti kättelyssä ylempi arvoisempi. Pennut, niin uros- kuin narttupennut, menevät hyvin. Ei välitä vaikka roikkuvat poskikarvoissa, vaan antaa pennun riehua.
Haluaisimme ottaa urospennun tämän uroksemme kaveriksi (rotuna mietinnässä australianpaimenkoira). Ihan sen takia, että nartun juoksut kun alkaisi, ei pystyttäisi pitämään näitä erossa ja pentujahan siitä syntyisi! Joten sen takia urospentu.
Olisiko mahdollista, että kun pentu ja tämä nykyinen koiramme olisivat asuneet yhdessä, ettei näiden kahden välillä synny niin suurta tappelua, etteivätkö ne sietäisi koskaan enää toisiaan. Eniten mietityttää se, että kun pentu tulee murrosikään niin vanhempi koira näkee sen uhkana. Onko kellään kokemusta tästä? Nykyinen koiramme on kuitenkin jo vanhemmaan päin ja selkeästi rupeaa kasvamaan pois vanhoista tavoistaan, niin voisi ymmärtää ettei pentu ole uhka?
Asiallisia vastauksia, kiitos!
Omistan perheeni kanssa pian 7-vuotiaan suomenlapinkoira uroksen. Se on luonteeltaan lempeä ja todella kiltti koira, mutta kun mennään ulos ja vastaan tulee toinen uroskoira alkaa kauhea rähinä. Nartut ja leikatut urokset menevät hyvin ja tulevat toimeen loistavasti sekä yhden vanhemman uroksen kanssa tuli toimeen kun tämä vanhempi uros oli heti kättelyssä ylempi arvoisempi. Pennut, niin uros- kuin narttupennut, menevät hyvin. Ei välitä vaikka roikkuvat poskikarvoissa, vaan antaa pennun riehua.
Haluaisimme ottaa urospennun tämän uroksemme kaveriksi (rotuna mietinnässä australianpaimenkoira). Ihan sen takia, että nartun juoksut kun alkaisi, ei pystyttäisi pitämään näitä erossa ja pentujahan siitä syntyisi! Joten sen takia urospentu.
Olisiko mahdollista, että kun pentu ja tämä nykyinen koiramme olisivat asuneet yhdessä, ettei näiden kahden välillä synny niin suurta tappelua, etteivätkö ne sietäisi koskaan enää toisiaan. Eniten mietityttää se, että kun pentu tulee murrosikään niin vanhempi koira näkee sen uhkana. Onko kellään kokemusta tästä? Nykyinen koiramme on kuitenkin jo vanhemmaan päin ja selkeästi rupeaa kasvamaan pois vanhoista tavoistaan, niin voisi ymmärtää ettei pentu ole uhka?
Asiallisia vastauksia, kiitos!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä kahdelle samaa sukupuolta olevalle se valtataistelu tulee ennen pitkää. Pennun aikuistuessa, tietysti riippuu siitä, minkä luonteinen sattuu olemaan. Meille kävi niin, että tuli kovaluonteinen pentu joka jo 8 kk:n ikäisenä näytti kaapin paikan vanhemmalle uroksellemme. Piti vaihtaa arvojärjestys, mutta kyllä sen jälestä rauha säilyi. Ei se vanhempi yleensä noin vaan luovuta.
kOirasi ei halua urosta taloon. Te haluatte ja pakotatte koiranne kestämään sen? Todellista eläinrakkautta?
Mun lapinporokoirauroksilla on ikäeroa 2,5 vuotta. Koskaan ei ole ongelmia ollut. Vanhempi uros on ollut aina erittäin sosiaalinen, mutta nuorempi taas hyvin epäsosiaalinen. Vanhempi oli toki jakanut siihenastisen elämänsä jo aikuisen nartun kanssa. Alussa nuorempi muutaman kerran kokeili. En puuttunut tilanteeseen, vanhempi näytti kaapin paikan kerran ja se riitti. Ja kyseesssä oli siis pieni ärähdys. Meillä on alusta asti ollut selkeä arvojärjestys, sen uskon auttaneen tilannetta. Nyt yhteiseloa on takana 6,5 vuotta, ja edelleen rauha maassa. :)
Oletkohan ihan valmis ottamaan vastuuta jos teidän koiranne räyhää tulevalle perheenjäsenelle eli uokselle. Et ehkä, ja voit sellaisen nartun hommata joka on mahdollisesti leikattu. Tai leikkautat oman uroksesi.... Itse en menisi tohon leikkiin ollenkaan jos tiedossa on että uros koira ei siedä aina muita uroksia