Unikoulu 6kk vauvalle?

öisinkin

Kysyisin kokeneilta unikoulusta! Vauvani synytyi pienipainoisena (2,6kg) eikä koskaan oppinut rinnalle. Maitoa on saanut tyrkyttämällä tyrkyttää eikä suuria määriä kerralla ole ikinä mennyt. Nyt kahden kk ajan saanut myös kiinteitä (tällä hetkellä 4krt/vuorokausi) ja kasvaa nyt paremmin. Vauva herää maidolle öisin yleensä 2-3krt mutta pari päivää viikossa 4-6krt (ei ole sidoksissa siihen miten päivällä syönyt). Vauva on nyt siis 6kk 66cm ja 6500g. Onko liian pienikokoinen unikouluun? Olen ollut sitä mieltä että syötän yöt ihan niin paljon kuin maitoa menee koska on niin pieni ja ruokaa pitää antaa kun sitä menee.

Nyt kuitenkin alan olla aika poikki enkä moneen viikkoon ole edes käynyt vaunuilemassa ulkona koska nukun itsekin aina kun vauva nukkuu. Voiko unikoulun aloittaa pienipainoiselle jos syö kiinteitä (lihaa/vihanneksia/hedelmiä) n.2dl/vuorokaudessa ja juo noin 5-6dl maitoa. Maistuisikohan maito paremmin päivällä jos ei yöllä söisi? Vai onko liian rankkaa noin pienelle olla ilman maitoa kokonaisen yön?

12

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no eihän

      sun niin radikaalisti tarvitse yösyöttöjä vähentää jos huolissaan olet,anna kerran yössä maitoa.Ehkä kuitenkin kysyisin neuvolasta asiaa.

    • ap

      Kysyn nyt siis kokemuksia vanhemilta joilla on ollut pienipainoinen ja on unikouluillut. Vastaukseksi edelliselle voin sanoa että ei ne siellä neuvolassa oikein tiedä yhtään mitään pienistä vauvoista kun kaikki vauvat on lähemmäs nelikiloisia nykyään. Haluan nt nimenomaan kuulla muiden vanhempien kokemuksia.

      • no anteeksi

        että kommentoisin..Kyllä nyt muutkin osaa ajatella..


    • ap

      En tarkoittanut sinulle pahaa! Haluaisin vain kuulla miten muilla on oikeasti mennyt ja jotka tietää miten tuo on käytännössä mennyt. Sairaalan lääkärikin on ehdottanut unikoulua mutta se lääkäri ei ollut edes lukenut papereitamme eikä edes tiennyt itsekään miksi soitti..Eli neuvolaan ja lääkäriin ei nyt ole luottamista oikein kun ne vaan sanoo että kaikki käy ja tee miten haluat.

      • hmdsmhs

        Meillä on 2,75-kiloisena syntynyt vauva jonka 6kk mitat oli 66cm ja 6,3kg, ja itse en uskalla vähentää yösyömisiä. Tai no, hän käyttää kyllä tissiä yöllä muuhunkin kuin syömiseen, unileluksi, mutta itse olen kokenut niin että en voi kellosta katsoen näin pienen (tai siis tarkoitan ikää, en kiloja) kanssa päättää että tällä herämisellä ei saa tissiä ja seuraavalla saa, eihän se vauva sitä ymmärrä. Nukutaan perhepedissä ja tissi on koko ajan vauvan "käsien ulottuvilla", niin saadaan nukuttua parhaiten. Tämä nyt siis ei ollut mikään toimintaehdotus, jos vauva nukkuu omassa sängyssä ja sitä toivotte jatkossakin.

        Itse siis olen päättänyt odottaa, siinä minun rajallinen kokemukseni. En tiedä onko valinta oikea vai väärä. Nukun myös paljon päiväunia vauvan kanssa ja ulkoillaan sitten hereillä ollessa (vauva kantoliinassa).


    • dfsfrfs

      jostain luin, että jos vauva syö kaksi kunnon kiinteää ateriaa päivässä (varsinkin illalla jos syö toisen), niin ei tarvetta ole enää yösyötölle. Mielestäni voi vieroittaa yösyötöistä pois tuon ikäisenä, mutta pieni varoituksen sana: valitettavasti tämä ei välttämättä poista aina yöheräilyjä, koska kohta heräilyjä aiheuttaa hampaat, liikkeelle lähteminen, seisominen yöllä, eroahdistus yms. vaiheet. Useat lapset heräilevät öisin 2-vuotiaaksi asti ja jotkut vielä pitempään, mutta toki ne yösyötöt on kaikista rankimpia ja niistä tulis vierottaa 6-8kk iässä. Monet tuntuvat olettavan, että lapsi sitten nukkuu aina koko yön jos vieroitetaan yösyötöistä. Meillä molemmilla lapsilla oli rankin heräilyvaihe 5-9kk iässä (heräiltiin muuten vaan parikyt kertaa yössä). Esikoinen heräili 2-vuotiaaksi asti ja kuopus rupes nyt 1v2kk ikäisenä nukkumaan lähes aina läpi yöt 10-12h.

      • eikös se

        mene että jos syö 5 ateriaa päivässä niin ei tarvitse yösyöttöjä.Joskus on vaan vaikeeta päästä siihen kunnon ateriamäärään jos yöllä syö..


    • h4re34

      Heipsan,

      Siis mikä tässä pienessä painossa teillä nyt kiikastaa? Laskeeko lapsen kasvukäyrät alas vai onko se ongelma siinä, että hän kasvaa miinuskäyrillä? Jos kasvukäyrä menee alaspäin niin ymmärrän sen, että yösyönnillä ei ole kiirus loppua, mutta jos ongelma nyt kiikastaa vain siitä, että vauva painaa keskivertoa vähemmän, mutta kasvaa tasaisesti omalla käyrällä niin unohda stressi.

      Meillä esikoinen oli samankokoinen syntyissään ja puolen vuoden iässä samaa kalipeeria, kuin teillä nyt. Käyrät on olleet kokoajan miinuksella, mutta tasaiset, joten me saatiin kyllä jo 2kk neuvolassa lupa mennä ihan vauvantahtisesti ja olla stressaamatta painoasioista. Neiti vain kasvaa omalla miinuskäyrällään. Kasvaa yhä 2,5 vuotiaana.

      Meillä aloitettiin jonkin sortin unikoulu tuossa puolivuotiaana huonojen yöunien vuoksi. Tissin tarjoamista vähensin niin, että annoin enää kaksi kertaa yössä ja muilla kerroilla sai vain "lämmintä kättä" pepulle ;b Ihan kokonaan yösyötöt lopetettiin tytön omasta tahdosta vasta reilu vuosikkaana.

      Voitte varmasti kokeilla unikoulua. Koittakaa sitten päivällä syödä senkin edestä. Jos käyrät on laskevia niin sitten kysyisin neuvolasta ohjeita.

    • ap

      Kiitos vastauksista! Kyselen siksi että mietin pärjääkö tuon kokoinen ilman yösyöttöjä. Paino on koko ajan mennyt käyrillä alaspäin paitsi nyt kiinteiden kunnolla aloittamisen jälkeen alkaa mennä ylös. En siis halua "vahingoittaa" vauvaa jos tuon kokoinen vielä tarvitsee yösyöttöjä. Normaalipainoinen vauvahan on 6kg n.3-4kk iässä ja pienempipainoinen tarvitsee sitä ruokaa tiheämmin. Siitä tämä kiikastaa.

      Vauva nukkuu omassa sängyssään(koska heräilee jokaiseen kyljen kääntöön eikä "viihdy") ja syö korviketta. Nyt on yöt rauhoittunut hampaan puhkeamisen ja unipussin hankkimisen jälkeen ja herää yleensä kahdesti pullolle ja syökin noin desin korviketta syöttöä kohti. Minusta ainakin tuntuu että herää nälkään tällä hetkellä eikä muista syistä.

    • muuuu

      Googlettakaa Kiintymysvanhemmuus.
      En olisi huolissani fyysisestä kasvusta vaan henkisestä. Vauvan huudattaminen nostaa kortisolitasot niin korkeaksi että se voi jopa vammauttaa jollain tasolla. Tukiverkkoa kehiin että äiti saa päivisin levätä ja jaksaa taas yöllä olla äiti. Ja allergiatkin pitäisi miettiä. Nukkuiko vauva yhtään paremmin ennen kiinteitä. Onko erikoismaitoa jo kokeiltu.
      Testit ei kerro mitään, vaan omat kokeilut.

    • ap

      Vauva on aina nukkunut huonosti, tai siis heräänyt usesti syömään. Pienempänä oli muitakin ongelmia. Maitoallergiaa ei ole(kokeiltu maidotontakin 5vkoa) enkä ole huomannut että mitkään tietyt ruoka-aineet vaikuttaisivat. Vauvani ei huuda joten siitä ei tarvitse huolehtia.

    • h4re34

      No jos vauvan painokäyrä on selkeästi ollu laskusuuntainen, mutta nyt saatu korjattua niin minä en ainakaan kokonaan lähtisi yösyöttöjä aktiivisesti lopettamaan. Meillä tuolla kirpulla ainakin tehosi se, että vähensin niitä syöttöjä, että niistä 5-10 kerrasta, mitä hän yöllä heräsi, en enää tarjonnutkaan joka kerralla rintaa. Näin alkoi tasottua, että heräsi siinä 2 ja 5 maissa syömään ja joskus kerran kaksi muuten, mutta rauhottui tassuttelulla.

      En minä usko (tosin en viimosenpäälle ammattilainen olekaan), että mitään hallaa lapselle tekisit sillä, että koittaisit unikoulua ja jättää maidon pois yöltä. Tosin jos hän maidon jälkeen nyt tyytyväisenä nukahtaa niin eikö ole helpointa niin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe