"Ympärileikkaus lastenohjelmassa
Yle hyllytti kohujakson
Yle: Vedämme jakson pois
Ylen lasten- ja nuortenohjelmien päällikkö Teija Rantala kertoo, että kyseisestä ympärileikkausjaksosta oli tullut sunnuntai-iltaan mennessä 15 palautetta. Hänen mukaansa Yle ei missään nimessä kannusta silpomaan vaan ymmärtämään muiden kulttuurien tapoja.
- Sarja on lämminhenkinen, lasten ystävyyttä korostava. Ajatuksena on, että päähenkilöt, lapset, tulevat eri kulttuureista, ja vaikka heidän tapansa ovat erilaisia, niin lapset voivat olla ystäviä. Toisten kulttuurien tapoja ei tarvitse kavahtaa, Rantala sanoo.
- Tarkoituksena on tuoda esiin, että lapsetkin voivat törmätä tapoihin ja uskomuksiin, jotka ovat heille vieraita. Ylen tehtävä on kannustaa monikulttuurisuuden ymmärtämiseen.
Negatiivisen palautteen seurauksena Ylessä päätettiin sunnuntaina ottaa jakso pois jakelusta, jolloin sitä ei näe enää esimerkiksi Yle areenassa, missä muut ohjelman jaksot ovat edelleen nähtävissä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012010115026601_uu.shtml
- Näin tuon eilen ja olin todella hämmästynyt. Animaatiossa kehuttiin sankariksi poikaa, joka oli ympärileikattu. Suomeksi sanottuna silvottu.
Lastenohjelma hyllytettiin
15
151
Vastaukset
- korpikirjailija
Sinulla on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Jos nuorella pojalla todetaan liian tiukka esinahka se katsotaan tarpeelliseksi leikata. Juutalaisyhteisöissä miesten ympärileikkaus on terveyteen liittyvä tapa. Juutlaisnaisilla ei kohtusyöpää ole juurikaan tavattu.
Miesten ja naisten ympärileikkauksilla on aivan eri merkitykset ja ne pitää erottaa toisista, eikä levittää väärää tietoja.
Vanhemmalla iällä miehillä joita ei ole ympärileikattu vaikka tarve olisi ollut on todettu vaikeita esinahan kireysongelmia, esinahka halkeilee ja haavautuu helposti joten kaikki aikainen hoitoaineiden käyttö on välttämätöntä.- the.-man
Lääketieteellisistä syistä tehty esinahan leikkaus on eri asia kuin rituaalinen leikkaus. Sille ei ole mitään tarvetta, jos ei ole liian tiukaa esinahkaa.
"Miesten ja naisten ympärileikkauksilla on aivan eri merkitykset ja ne pitää erottaa toisista, eikä levittää väärää tietoja."
- Uskonnoista ne johtuvat, enkä minä ainakaan voi tuollaista silpomista kannattaa. Mutta jos sinusta on ookoo jonllekin oletetulle jahvelle tai allahille uhrata lasten sukuelimiä, niin omapa on häpeäsi. - korpikirjailija
the.-man kirjoitti:
Lääketieteellisistä syistä tehty esinahan leikkaus on eri asia kuin rituaalinen leikkaus. Sille ei ole mitään tarvetta, jos ei ole liian tiukaa esinahkaa.
"Miesten ja naisten ympärileikkauksilla on aivan eri merkitykset ja ne pitää erottaa toisista, eikä levittää väärää tietoja."
- Uskonnoista ne johtuvat, enkä minä ainakaan voi tuollaista silpomista kannattaa. Mutta jos sinusta on ookoo jonllekin oletetulle jahvelle tai allahille uhrata lasten sukuelimiä, niin omapa on häpeäsi.Älä ala isottelemaan ja leimaamaan minua silppomisen kannattajaksi vaan keskustele kuin mies jos mies olet.
Miesten ympärileikkaus ei ole välttämätön jos lapsella ei ole ongelmia kikkelinsä kanssa sen sanoo "länsimainen puhdasoppinen järki" mutta on aivan selvää, että esinahka kerää myös ylimääräisiä riskitekijöitä ja nykyisin villit ja vapaat seksisuhteet aiheuttavat naisille syöpäriskejä. Naisethan ympärileikattujen miesten kanssa vehtailusta hyötyvät.
Lääketieteelliset leikkaukset ovat oman terveyden hoitoa, joillekin välttämättömiä, ei siis mitään silppomista, joten heitä uskonto sivujuoneksi ja jäsentele aloituksesi järkeväksi ei kiihkoilevaksi miekan kilistykseksi uskontoja kohtaan.
Älä yleistä. - the.-man
korpikirjailija kirjoitti:
Älä ala isottelemaan ja leimaamaan minua silppomisen kannattajaksi vaan keskustele kuin mies jos mies olet.
Miesten ympärileikkaus ei ole välttämätön jos lapsella ei ole ongelmia kikkelinsä kanssa sen sanoo "länsimainen puhdasoppinen järki" mutta on aivan selvää, että esinahka kerää myös ylimääräisiä riskitekijöitä ja nykyisin villit ja vapaat seksisuhteet aiheuttavat naisille syöpäriskejä. Naisethan ympärileikattujen miesten kanssa vehtailusta hyötyvät.
Lääketieteelliset leikkaukset ovat oman terveyden hoitoa, joillekin välttämättömiä, ei siis mitään silppomista, joten heitä uskonto sivujuoneksi ja jäsentele aloituksesi järkeväksi ei kiihkoilevaksi miekan kilistykseksi uskontoja kohtaan.
Älä yleistä.Kirjoitin siitä, että uskonnollisista syistä on sallittua silpoa lasten sukuelimiä. Sinä kirjoitit puolustellen tuosta toimenpiteestä.
"Juutalaisyhteisöissä miesten ympärileikkaus on terveyteen liittyvä tapa. Juutlaisnaisilla ei kohtusyöpää ole juurikaan tavattu."
- Laita joku lähde tuosta. Kyse on nyt kuitenkin siitä, että pikkulapsia silvotaan uskonnon nimissä. Tehkööt aikuiset itselleen mitä haluavat, mutta jättäkööt lapset rauhaan.
http://www.sexpo.fi/File/ymparileikkauslausunto_doctors_opposing_circumcision_2008.pdf
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ympärileikkaus#Kiihotus-.2C_yhdynt.C3.A4-_ja_orgasmivaikeudet - korpikirjailija
the.-man kirjoitti:
Kirjoitin siitä, että uskonnollisista syistä on sallittua silpoa lasten sukuelimiä. Sinä kirjoitit puolustellen tuosta toimenpiteestä.
"Juutalaisyhteisöissä miesten ympärileikkaus on terveyteen liittyvä tapa. Juutlaisnaisilla ei kohtusyöpää ole juurikaan tavattu."
- Laita joku lähde tuosta. Kyse on nyt kuitenkin siitä, että pikkulapsia silvotaan uskonnon nimissä. Tehkööt aikuiset itselleen mitä haluavat, mutta jättäkööt lapset rauhaan.
http://www.sexpo.fi/File/ymparileikkauslausunto_doctors_opposing_circumcision_2008.pdf
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ympärileikkaus#Kiihotus-.2C_yhdynt.C3.A4-_ja_orgasmivaikeudetUnohda keskustellessasi kanssani rituaaalit joihin en viittaa ja joita en hyväksy.
Selvennys:
Ympärileikkauksen syyt
Yleisin ympärileikkauksen syy on fimoosi eli esinahan ahtautuminen. Tämä estää siittimen pään paljastumisen ja lisää tulehdusten riskiä. Myös yhdyntä ja erektio voivat tuntua kivuliailta. Toinen yleisesti levinnyt ilmiö on parafimoosi eli taakse vetäytyneen ahtaan esinahan aiheuttama terskan puristustila. Ahdas esinahka jää tällöin jumiin terskan taakse aiheuttaen kivuliasta turvotusta. Toistuvat peniksen ja esinahan tulehdukset sekä frelunumin (esinahan ja terskan välisen ihopoimun) repeytymät ovat harvinaisempia syitä kirurgin puoleen kääntymiselle. Syynä voi myös olla esimerkiksi liian pitkä esinahka, joka voi myös häiritä yhdyntää (kondomin käyttöä). Kuumassa ympäristössä työskentelevillä tai asuvilla miehillä voi kyse olla myös hygieniasta – esinahan alle kertyy helposti bakteereita, mikäli ei peseydytä riittävän usein. Ympärileikkaus vähentää myös smegman (voimakkaalta tuoksuvaa esinahkatalia, jota saatetaan pitää vastenmielisenä tai merkkinä puutteellisesta hygieniasta) määrää. Ennen ympärileikkauksesta päättämistä tulisi selvittää leikkaukseen liittyvät riskit ja hyötytekijät sekä myös mahdolliset muut vaihtoehdot, sillä esinahka on osa vartaloa ja sillä on oma toimintatarkoitus.
Peniksen ympärileikkaus
Sukuelimet puhdistetaan antiseptisellä aineella. Karvojen täydellinen poisto ei ole suositeltavaa siihen liittyvän lisääntyneen infektiovaaran vuoksi, mutta häpykarvoja tulee hieman siistiä. Puudutusaine pistetään siittimen selän hermoihin. Tämän jälkeen asetetaan potilas lepäämään. Kun siitin on puutunut, erotetaan esinahka varovaisesti siittimen varresta. Tämän jälkeen esinahka vedetään siittimen pään yli, kiinnitetään erikoispihdeillä ja leikataan ylimääräinen esinahka veitsellä osittain tai kokonaan pois. Esinahan poistamisen jälkeen haava ommellaan kiinni.
Ympärileikkaus voidaan tehdä usealla eri tavalla: leikkaus voi olla hyvin pieni (esinahkaa lyhennetään vähän, jotta sen liikkuminen terskan yli muuttuu mahdolliseksi, peniksen jäädessä toiminnallisesti ja kosmeettisesti ympärileikkaamattomaksi), osittainen (siittimen pää on lepoasennossa osittain esinahan alta näkyvissä), avara (siittimen pää on enimmäkseen näkyvissä, mutta joskus osittain esinahan peitossa; erektion aikana esinahka ei ole kovin kireä ja liikkuu jonkin verran), kohtuullinen (yleisin tapa, jolloin siittimen pää ei ole mistään kohtaa esinahan peitossa) tai kapea (peniksen varressa on hyvin vähän tai ei lainkaan vapaata nahkaa, jolloin peniksen pää on esillä ja näkyy selvästi). Ympärileikkauksen mahdolliset komplikaatiot ovat harvinaisia ja saattavat johtua hematooman eli verenpurkauman muodostumisesta, verenvuodosta tai tulehduksesta. Kokeneet kirurgit osaavat kuitenkin välttää tai minimoida niitä. Jotkut miehet ovat kokeneet muutoksia peniksen tuntoherkkyydessä – se voi muuttua herkemmäksi tai vähemmän herkäksi. Tuloksena on, että ejakulaation saavuttaminen voi kestää pidempään. Niille, joilla siemensyöksy on tullut liian pian, saattaa tämä olla hyvä uutinen. - korpikirjailija
korpikirjailija kirjoitti:
Unohda keskustellessasi kanssani rituaaalit joihin en viittaa ja joita en hyväksy.
Selvennys:
Ympärileikkauksen syyt
Yleisin ympärileikkauksen syy on fimoosi eli esinahan ahtautuminen. Tämä estää siittimen pään paljastumisen ja lisää tulehdusten riskiä. Myös yhdyntä ja erektio voivat tuntua kivuliailta. Toinen yleisesti levinnyt ilmiö on parafimoosi eli taakse vetäytyneen ahtaan esinahan aiheuttama terskan puristustila. Ahdas esinahka jää tällöin jumiin terskan taakse aiheuttaen kivuliasta turvotusta. Toistuvat peniksen ja esinahan tulehdukset sekä frelunumin (esinahan ja terskan välisen ihopoimun) repeytymät ovat harvinaisempia syitä kirurgin puoleen kääntymiselle. Syynä voi myös olla esimerkiksi liian pitkä esinahka, joka voi myös häiritä yhdyntää (kondomin käyttöä). Kuumassa ympäristössä työskentelevillä tai asuvilla miehillä voi kyse olla myös hygieniasta – esinahan alle kertyy helposti bakteereita, mikäli ei peseydytä riittävän usein. Ympärileikkaus vähentää myös smegman (voimakkaalta tuoksuvaa esinahkatalia, jota saatetaan pitää vastenmielisenä tai merkkinä puutteellisesta hygieniasta) määrää. Ennen ympärileikkauksesta päättämistä tulisi selvittää leikkaukseen liittyvät riskit ja hyötytekijät sekä myös mahdolliset muut vaihtoehdot, sillä esinahka on osa vartaloa ja sillä on oma toimintatarkoitus.
Peniksen ympärileikkaus
Sukuelimet puhdistetaan antiseptisellä aineella. Karvojen täydellinen poisto ei ole suositeltavaa siihen liittyvän lisääntyneen infektiovaaran vuoksi, mutta häpykarvoja tulee hieman siistiä. Puudutusaine pistetään siittimen selän hermoihin. Tämän jälkeen asetetaan potilas lepäämään. Kun siitin on puutunut, erotetaan esinahka varovaisesti siittimen varresta. Tämän jälkeen esinahka vedetään siittimen pään yli, kiinnitetään erikoispihdeillä ja leikataan ylimääräinen esinahka veitsellä osittain tai kokonaan pois. Esinahan poistamisen jälkeen haava ommellaan kiinni.
Ympärileikkaus voidaan tehdä usealla eri tavalla: leikkaus voi olla hyvin pieni (esinahkaa lyhennetään vähän, jotta sen liikkuminen terskan yli muuttuu mahdolliseksi, peniksen jäädessä toiminnallisesti ja kosmeettisesti ympärileikkaamattomaksi), osittainen (siittimen pää on lepoasennossa osittain esinahan alta näkyvissä), avara (siittimen pää on enimmäkseen näkyvissä, mutta joskus osittain esinahan peitossa; erektion aikana esinahka ei ole kovin kireä ja liikkuu jonkin verran), kohtuullinen (yleisin tapa, jolloin siittimen pää ei ole mistään kohtaa esinahan peitossa) tai kapea (peniksen varressa on hyvin vähän tai ei lainkaan vapaata nahkaa, jolloin peniksen pää on esillä ja näkyy selvästi). Ympärileikkauksen mahdolliset komplikaatiot ovat harvinaisia ja saattavat johtua hematooman eli verenpurkauman muodostumisesta, verenvuodosta tai tulehduksesta. Kokeneet kirurgit osaavat kuitenkin välttää tai minimoida niitä. Jotkut miehet ovat kokeneet muutoksia peniksen tuntoherkkyydessä – se voi muuttua herkemmäksi tai vähemmän herkäksi. Tuloksena on, että ejakulaation saavuttaminen voi kestää pidempään. Niille, joilla siemensyöksy on tullut liian pian, saattaa tämä olla hyvä uutinen.Kohdynkaulasyöpä
hmisen papilloomavirus HPV on kohdunkaulan syövän tärkein ja keskeisin taustatekijä. Viruksen DNA:ta löytyy lähes aina syöpäkudoksesta, ja useat väestötutkimuksetkin tukevat papilloomavirusinfektion ja kohdunkaulan syövän välillä olevan yhteyttä.
HPV-tyyppejä on löydetty useita, yli 80. Osalla niistä on suuri yhteys kohdunkaulan syöpään ja sen esiasteisiin. Suuren riskin papilloomavirusinfektio ei kuitenkaan ole sama asia kuin itse syöpä tai sen esiaste. Vain pienelle osalle suuren riskin HPV-infektioon sairastuneita kehittyy kohdunkaulan syöpä ilman ehkäiseviä toimenpiteitäkin.
Myös monet muut tekijät vaikuttavat kohdunkaulan syövän puhkeamiseen. Muita tekijöitä ovat esimerkiksi yhdyntöjen varhainen alkamisikä, yhdyntäpartnereiden runsaus, sekä se, että partnereillakin on ollut lukuisia partnereita. Myös synnytysten suuri määrä, tupakointi, ylipaino, immuunipuolustusta heikentävä lääkitys tai HIV-infektio ja muut gynekologiset infektiot, kuten klamydia, lisäävät syöpäriskiä. Lisäksi mahdollisesti ehkäisypillereisen pitkäaikainen käyttö saattaa altistaa kohdunkaulan syövälle.
Ympärileikattujen miesten vaimoilla esiintyy huomattavan vähän kohdunkaulansyöpää?. - jocus*
the.-man kirjoitti:
Kirjoitin siitä, että uskonnollisista syistä on sallittua silpoa lasten sukuelimiä. Sinä kirjoitit puolustellen tuosta toimenpiteestä.
"Juutalaisyhteisöissä miesten ympärileikkaus on terveyteen liittyvä tapa. Juutlaisnaisilla ei kohtusyöpää ole juurikaan tavattu."
- Laita joku lähde tuosta. Kyse on nyt kuitenkin siitä, että pikkulapsia silvotaan uskonnon nimissä. Tehkööt aikuiset itselleen mitä haluavat, mutta jättäkööt lapset rauhaan.
http://www.sexpo.fi/File/ymparileikkauslausunto_doctors_opposing_circumcision_2008.pdf
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ympärileikkaus#Kiihotus-.2C_yhdynt.C3.A4-_ja_orgasmivaikeudetYmpärileikkausta voidaan puolustella vain myyteillä, joihin näkyvät monet yhä uskovan. Nykyaikaiset tutkimukset todistavat yksiselitteisesti, että leikkaus on haitaksi sekä miehen että naisen terveydelle ja sukupuoliselle nautinnolle.
Antamistasi linkeistä käy ilmi, että ympärileikkaus on uskontoja vanhempi käytänne, jonka juutalaisuus ja islam ovat omineet oppeihinsa. Onneksemme kristinusko poisti pakanallisen riitin seremonioistaan.
- molempiparempi.
Hei, tuolla ylhäällä vasemmalla on jo aiheesta yksi aloitus, menkää sinne, pliiiiiisss.
Jassoo... täällä korppis ja man keskustelevat itselleen.
Annetaanpa kuitenkin veren vuotaa, jos YLE pakottaa maksamaan rahaa, pitää YLE myös pakottaa näyttämään moniukulttuurisuudenmonikulttuurisuutta, kuten se näkee velvollisuudekseen.
Muinoin näin heltä dokumentin jossa nuoret pojat hyppelivät Liaanin varaan ja siitä tuli Benji-hyppy länsimaihin, ja pojista miehiä.
Yle näyttää myös tuottavan ohjelmia joissa vanhusten Kaulavaltimoita leikataan ja Suonikohjuja jne.
Joten...YLE:n työryhmä heti Somaliaan ja lähikuvaobjektiivit mukaan ja Dolby-monikanavaäänet.
Rää'yntä pitää saada kuuluville komeasti.
Ja leikkaukset sit tasapuolisesti, minä en enää muista miltä nuori pimppi näyttää, ennen ja jälkeen.
Harmillisen hyvin tunnen pippelin.
H.- PeruuttamatonOperaatio
Ympärileikkaus on peruuttamaton operaatio, jossa poistetaan esinahan sisälehti sekä ulkolehti kokonaan, myös frenulum poistetaan. Tämän jälkeen terska on tietysti aina esillä, eikä sitä poistettua kudosta voida enää ikinä palauttaa. Ei edes ihonsiirto tule kysymykseen, koska esinahka on ihan omanlaistaan ihoa, jota ei muualla ole. ÄLÄ SIIS IKINÄ SUOSTU YMPÄRILEIKKAUKSEEN, vaan kokeile edes ensin venyttelyä, se auttaa suurimmalle osalle esinahkaongelmista kärsiviä!!!
Tuolla on hyvät ohjeet kuvien kera, ne voi ladata vaikka omalle koneelle. Venyttele, venyttele ja venyttele, näin vältyt tältä peruuttamattomalta operoinnilta! Lääkärit väittää operaatiota harmittomaksi pikku nipsaisuksi, kuitenkin siitä on valtavasti "asiaankuuluvia haittoja", joista ei etukäteen hiiskuta sanallakaan. Itse olen parannellut näitä lääkäreiden mukaan "ympärileikkauksen normaaleja jälkitiloja" jo 15 vuotta, eikä loppua näy.
http://esarinvenytys.webs.com/On välttämätöntä jos esinahka on liian kireä hakeutua leikkaukseen. Venytellä ja venytellä samaa kuin maata selällään teepussit silmillä ja odottaa, että silmäpussit häviävät :))
- Paloma.se.co
Minulla on sellainen käsitys että valtaosa amerikkalaisista miehistä on edelleen ympärileikattuja. Eikä se ole uskonnollisista syistä, vaan lääketieteellisistä syistä ja osittain koska amerikkalaiset naiset suosivat ympärileikattuja miehiä. Ne sanoo että on söpömpää kun on kalju. Elikkä miesten ympärileikkaus tehdään jo vauvoina ja se kuuluu tavallaan heidän kulttuuriinsa eikä siitä katsota olevan vahinkoa ainakaan. Ei sitä myöskään rinnasteta mitenkään tyttöjen silpomiseen joka tarkoitus on estää naisten nautinto sukupuoliaktin aikana, joka on primitiivinen, barbaarinen ja naista alistava ja kontrolloiva tapa.
Huomasitko aloitus on vuodelta 2012. Kun luin vastauksiani ne olivat kuin asiantuntijalausuntoja ; ) Olen samaa mielta vieläkin. Tunnen tapauksen, jossa aikuisena tehty leikkaus paransi henkilön elämän laatua,
- Paloma.se.co
korpikirjailija kirjoitti:
Huomasitko aloitus on vuodelta 2012. Kun luin vastauksiani ne olivat kuin asiantuntijalausuntoja ; ) Olen samaa mielta vieläkin. Tunnen tapauksen, jossa aikuisena tehty leikkaus paransi henkilön elämän laatua,
En huomannut.
Minä jäin ihan miettimään miten sinä nyt noin nopeesti kirjoitit painavaa tekstiä.
;) Paloma.se.co kirjoitti:
En huomannut.
Minä jäin ihan miettimään miten sinä nyt noin nopeesti kirjoitit painavaa tekstiä.
;); ))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907