Supercont-siirtokontilla säästöjä kuljetuskustannuksiin Mikkeliläisen Fibrocomin keksintö on ontelokomposiitista valmistettu muovinen siirtokontti. Kontilla on kerroksellinen rakenne, joka on aiemmin ollut tyypillinen kiinteälle kontille mutta ei siirtokontille. Kontin kovien pintojen välissä on eriste, jolla pinnat sidotaan toisiinsa. Rakenne on herkkä teräville iskuille, sillä pinnat kannattelevat rakennetta.
Fibrocomin toimitusjohtaja Mauri Laitinen: ”Emme tiedä yhtään tapausta, että sandwich-rakenteesta olisi tehty siirtokontti, kiinteitä kylläkin.” Ontelorakenne, johon Supercontin toimivuus perustuu, on Laitisen itse kehittämä. Rakenteella kontista saadaan luja, kevyt ja saumaton. Rakennetta yhtiö on kokeillut jo aikaisemmin kiinteissä konteissa, junien osissa kuten Suomen Pendolino-junien alapohjissa ja puolustusvoimien maastoajoneuvoissa.
Laitinen kertoo komposiittikontin olevan noin puolet kevyempi kuin tavallinen teräskontti, joka mahdollistaa säästön kustannuksissa. Lisäksi kontti on helposti siirrettävä.
Fibrocomin konttia sekä sen kehittämää tiivistysmenetelmää tullaan seuraavaksi testaamaan lähes kolmen vuoden ajan. Testauskohteena ovat muun muassa metsä- ja energiayhtiöiden hakekuljetukset.
0Äänestä
veikka65
Löytyykö käyttökokemuksia?
0Äänestä
,,,,,,,,,,,,,
Käyttökokemuksia ei kyllä löydy.
0Äänestä
1+1=2
Aivan ylivoimainen käyttö ominaisuuksiltaan perinteiseen verrattuna!! Hieman kalliimpi kuin elementti mutta en ole päivääkään katunut.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Supercont-siirtokontilla säästöjä kuljetuskustannuksiin
Mikkeliläisen Fibrocomin keksintö on ontelokomposiitista valmistettu muovinen siirtokontti. Kontilla on kerroksellinen rakenne, joka on aiemmin ollut tyypillinen kiinteälle kontille mutta ei siirtokontille. Kontin kovien pintojen välissä on eriste, jolla pinnat sidotaan toisiinsa. Rakenne on herkkä teräville iskuille, sillä pinnat kannattelevat rakennetta.
Fibrocomin toimitusjohtaja Mauri Laitinen: ”Emme tiedä yhtään tapausta, että sandwich-rakenteesta olisi tehty siirtokontti, kiinteitä kylläkin.” Ontelorakenne, johon Supercontin toimivuus perustuu, on Laitisen itse kehittämä. Rakenteella kontista saadaan luja, kevyt ja saumaton. Rakennetta yhtiö on kokeillut jo aikaisemmin kiinteissä konteissa, junien osissa kuten Suomen Pendolino-junien alapohjissa ja puolustusvoimien maastoajoneuvoissa.
Laitinen kertoo komposiittikontin olevan noin puolet kevyempi kuin tavallinen teräskontti, joka mahdollistaa säästön kustannuksissa. Lisäksi kontti on helposti siirrettävä.
Fibrocomin konttia sekä sen kehittämää tiivistysmenetelmää tullaan seuraavaksi testaamaan lähes kolmen vuoden ajan. Testauskohteena ovat muun muassa metsä- ja energiayhtiöiden hakekuljetukset.
Löytyykö käyttökokemuksia?
Käyttökokemuksia ei kyllä löydy.
Aivan ylivoimainen käyttö ominaisuuksiltaan perinteiseen verrattuna!!
Hieman kalliimpi kuin elementti mutta en ole päivääkään katunut.