Noniin, elikkäs olen matkustamassa Viroon, Vôru-nimiseen kaupunkiin. Aikaisemmin olen käynyt Tallinnassa kavereiden kanssa, mutta nyt olen aivan yksin lähdössä matkaan ja Tallinnan ulkopuolelle.
Mieleeni tuli tässä äskettäin, että tulikohan tehtyä liian uhkarohkea päätös matkakohteen suhteen? Mietin pitkään, mihin päin Viroa matkustaisin. Tarkoituksena on alusta asti vain lomailla ja rentoutua, sekä nauttia kauniista luonnosta ja ulkoilusta. Etsin internetin avulla tietoa eri paikkakunnista ja hotelleista.
Mielessäni oli useampiakin vaihtoehtoja, esimerkiksi Pärnu tai Tartto. Eräänä toiveena oli kuitenkin valita paikka, jossa ei välttämättä helposti törmää suomalaisiin, ja ajattelin että Pärnu ja Tartto kuitenkin ovat suosittuja matkakohteita suomalaisten keskuudessa...
Lopulta päädyin Kubija-nimisen hotellin internet-sivuille, ja hotelli sijaitsee Võrussa. Ainakin internet-sivujen perusteella hotelli vaikuttaa todella viihtyisältä, ja sieltä löytyy saunaosastot ja kaikki... Tässä vaiheessa ehkä tein jotain, mitä ei olisi pitänyt tehdä: päätin varata kyseisestä hotellista huoneen viikoksi.
Nyt olen kuitenkin alkanut epäröidä... Onko kenelläkään kokemuksia tästä Vôrun kaupungista ja Kubija-hotellista? Onko se sittenkään niin hyvä hotelli kuin internetissä annetaan ymmärtää? Hotelli näyttää melko uudelta tai vasta remontoidulta?
Tarkoituksenani on siis matkustaa laivalla Tallinnaan ja Tallinnasta edelleen linja-autolla Vôruun. Onko kenelläkään mitään tietoa lipun hinnasta? Ja hotellihan ei sijaitse keskustassa - miten Vôrun linja-autoasemalta pääsee hotellille?
Kannattaako sittenkään lähteä niin kauas Tallinnasta? Jos peruisin hotellivarauksen ja vaihtaisin sen johonkin Tallinnan hotelliin?

Vastaukset 4
Vanhimmat
En osaa vastata mitä löydät Vôrusta, mutta noin yleisesti; mene nyt ihmeessä tutustamaan uuteen paikkaan! Aina sieltä JOTAIN löytyy, varmaan ihan mielenkiintoista kun lähtee liikkeelle positiivisin mielin!
Itsellämme on varattu jostain Otepään lähettyviltä aluksi majoitusta muutamaksi päiväksi, aika näyttää mitä sieltä löytyy.
Mutta silti, matkailu avartaa, sinne vain, eikä aina niitä samoja polkuja tallaamaan!
Hyvää matkaa!
paikka mahtava. vaikkka mitä . Katsohttp://www.eplaneetta.com/esnankeidas/yhteystiedot.htm
Kaupunki on kaunis ihmiset ystävällisiä,hinnat aivan eriluokkaa kuin tallinnassa.jos olet kalamies,ota onki mukaan.jos keräilet antiikkia,niin kaupungista löytyy yksi viron parhaimmista alan liikkeistä.ym.ei muuta kuin menoksi.
...löydät täälta http://www.viroweb.com/yleistietoa/vorumaa.asp