Siis jos on empaattinen ihminen kannattaako mennä sosiaalialalle? Vähän tuntuu että ei kannata, koska meno on julmaa ja ämmät niinku kirves rektumissa.
Onko empatia huono asia?
Noobanzee
13571
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Empaattinen on hyvä olla jossain määrin, mutta jos olet sitä kovinkin paljon kyynistyt ja uuvut aika äkkiä - ja olet kirves hanurissa niinkuin ne muutkin. Ala on rankka ja työolot kovat, asiakkaita määrällisesti aivan liikaa per työntekijä ja he ovat aina vain huonompikuntoisia ja moniongelmaisempia kun yhteiskunnan tukiverkkojen on annettu vauhdilla rapautua. Työ on pitkälti ei oo:n jakamista ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Byrokratia vie suuren osan siitäkin vähästä ajasta, mikä pitäisi olla asiakkaita varten. Henkilökunta sairastaa paljon. Moni vaihtaa alaa loppuunpalamisen takia. Palkkaus on pieni verrattuna työn rasittavuuteen.
Juu. Ole mieluummin sympaattinen kuin empaattinen ja jaksat paremmin.
Et pärjää kyseisellä alalla ilman empatiakykyä
Höpötystä. Empatialla ajaa vain itsensä loppuun. Kaikkein paras on suhtautua työhön työnä eli tehdä asiat niinkuin pitääkin mutta jättää empatiat naulakkoon töihin tullessaan.
Itse harkitsen alan vaihtoa sosiaalialalle, mutta mietityttää se, että miten pärjään, kun olen ehkä välillä "liian" empaattinen ja herkkä. Halu auttaa muita, mutta helposti itku tulee silmään kurjia ihmiskohtaloja seuratessa ja pelkäänkin, että onko työ minulle tämän vuoksi liian raskas. Eli löytyykö herkälle sosionomille töitä?
Herkkähipiä, suosittelen sinulle tässä tapauksessa jotain muuta alaa. Sosiaalialalla empaattisuus on suuressa osassa. Jos huomaa itsessään sen puuttuvan niin siinä tapauksessa on jo korkea aika kouluttaa itsensä toiselle alalle.
Ns. yliherkkyys saattaa koulutuksen aikana karsiutua pois, mutta sanon tämän jo tässä vaiheessa: ketään ei voi pelastaa (se on pelastusviranomaisten työtä, ei sosionomien) eikä ketään voi todellakaan auttaa! (Ihmisen tulee auttaa itse itseään.)
Sosiaalialalla annetaan asiakkaalle tukea. Johdetaan tietä, varmistetaan asiakkaan turvallisuus hänen takanaan ja kuljetaan kuitenkin samalla hänen rinnallaan.
Jos kuitenkin koet paloa hakea alalle. Hae Joensuuhun. PKAMK koulii kyllä ylimääräisen herkkyyden, mutta jos haet niin sinun on tiedettävä tasan tarkaan mihin olet ryhtymässä. Tee vaikka alalle harjoitteluita esim. päiväkotiin tai ikäihmisten hoitolaitoksiin. Suosittelen myös nuorisotaloja. Työvoimatoimistosta voit kysyä mahdollisia harjoittelupaikkoja. Jos haluat ottaa kunnolla mittaa itsestäsi niin kysy paikalliselta Saappaalta (Palveluoperaatio Saapas, seurakunnan järjestämää eritysnuorisotyötä) mahdollisuutta tutustua alaan.
Tsemppiä mitä ikinä päätätkin tehdä. :)
Kyllä on, eettisyys ja empatia on täysin turhia työssä.
Jos ryssit ja käräjille joudut ei mietiä muutakin mitä laki sanoo.
Unohda noi muut.
Eettisyys on olennainen osa ammattia. Empaattisuus myös niiltä osin kuin osaat asettaa sille rajat. Joku mainitsi sympaattisuuden aiemmin. Se on kaikkein paras.
Mitä tuo höpötys sympaattisuudesta parempana vaihtoehtona on? Ihan kuin nyt sotkettaisiin asiaa. Empaattisuus on sitä, että ojentaa nenäliinaa itkevälle, sympaattisuus sitä että alkaa itkeä mukana ja käyttää itse ne nenäliinat.
Sosiaali- ja terveydenhuollossa empaattisuus taitaa olla enemmänkin rasite kuin hyve. Sympaattisuus sen sijaan ei ole edes ammatillista.
Niinkuin joku tuossa aiemmin jo sanoi: olet sitten sosionomi, yhteisöpedagogi, mikä tahansa niin et ole pelastamassa tai auttamassa asiakkaitasi vaan tukemassa. Oli he sitten nuoria tai aikuisia.
Pidä itsesi kunnossa, nauti vapaa-ajasta ja mieti vasta sen jälkeen töitä. Tässä järjestyksessä. Muutoin et alalla jaksa montaa vuotta.
Ja muista että vaikka kuinka tuet asiakasta niin hänestä voi silti tulla raiskaava murhaaja. SINÄ et sille mitään voi.
Ole vaan oma ihana itsesi symppis tai emppis tai hömppis. Kusipäitä on joka alalla.
Empatia on hyvän hoitajan perusedellytys, mutta suosittelen sellaista hallittua empatiaa. Ammatti-ihmisen empatia näyttäytyy eritavalla kuin arkisessa kotiroolissa tai kavereiden kanssa. Minulle empatiakyky antaa merkityksen omalle työlleni. On sitä joskus itketty asiakkaiden kanssakin, mutta ennen kaikkea on tehty se mikä omaan työhön kuuluu, saatu asioita aikaan ja asiakas tuntee tulleensa tunnetasolla kohdatuksi ja kuulluksi.
Minua empatia en väsytä. Monien empaattisten ihmisten ongelma on liika hyysääminen ja loputon auttamisen tarve - jopa asiakkaan suvereniteetin (itseohjautuvuuden) kustannuksella. Empatia onkin enemmän kuuntelemista ja keskittymistä asiakkaaseen kuin mitään konkreettista tekemistä.
Hyysärit takuulla uupuvat, koska muiden puolesta ei voi elää eikä tehdä ratkaisuja. Oikeastaan hyysäämistä ei pitisi lukea empatiaksi lainkaan, se on oman ahdistuksen purkua. Harvoni kukaan ratkaisee kaikkia ongelmia. Jos koulutukseen menee sillä asenteella, että potilaiden elämä jotenkin mullistuu juuri minun hoitoni jälkeen, niin luvassa on palautus maan pinnalle.
Kukin tekee vain oman osansa. Ja kyllä, hyvä hoitaja tekee sen empaattisesti.
Kiireisessä kotihoidon piirissä olen enemmän sos.puolen töissä enkä kovin herkille, kilteille tai yliempaattisille tätä työtä suosittele. Ei nyt kivikova tarvitse olla, mutta auttaisi varmaan...Kun kotona entistä huonompikuntoista moniongelmaista asiakasta, niin työ ei todellakaa sitä kahvittelua mukavien mummojen kanssa; jos nyt joku ei sitä vielä tietäisi ;) Nyrkkejä saa välillä varoa, arvosteluja omaisilta ja haukkuja asiakkailta, joten ihan pienestä ei voi mieltään pahoittaa tässä työssä. Tekee voitavansa ollen ammatillinen, oikeudenmukainen ja ystävällinen kaikille ja thats it. Ja päivän päätteksi osaa olla tyytyväinen omaan työhön, koska tietää tehneensä voitavansa. Epäkohtia pitää vain oppia sietämään tiettyyn pisteeseen saakka, koska muuten ei tässä työssä vaan jaksa. Ja ne raskaat huvit aina välillä ;)