Mul o kutina että bi-seksuaalin on turha ees miettii lesbonaista, sillä vastaanotto on ollu..hmm.. kuivaa.. Lesbojen mielipiteitä ja selityksiä miks?
Mitä mieltä Bi:stä?
Katy
132221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei ole pitkääkään aikaa kun joku samaa kyseli ja suuttui sitten pahan kerran kun sai niitä mielipiteitä. Etsipä se otsikko tuolta jostain kauempaa tais olla kutakuinkin samoin muodostettu kysymys kuin sinulla. Eiköhän se sieltä löydy...
Biseksuaalit ovat ihmisinä ihan samanlaisia kuin muutkin. Biseksuaalisten rakkaus/seksielämä on "aika" normaalia, jos sitä vertaa muihin ihmisiin, vaikka tunteiden kohteet vaihtelevatkin. Biseksuaalisuuttaankin voi toteuttaa monella eri tavalla. Minä en voi sanoa sitä, mikä on oikea tapa elää, kun jokaisella on kuitenkin se oma elämä. Toivoisi sitä, että ihmiset kunnioittaisivat toisiaan niin paljon, ettei kukaan loukkaisi toista tahallaan eikä omaa ymmärtämättömyyttäänkään. Hienoa, että tällaista keskustelua on käyty tällä palstalla. En olisi muuten tullut ajatelleeksikaan, millaista muilla on. Seksuaalisuus on asia, josta usein vaietaan. Jopa hyvät ystävät saattavat puhua kaikesta muusta, mutta ei siitä. Emme tiedä tarpeeksi toisistamme. En sitten tiedä, tarvitseeko tietääkään... Minä yritän pelata rakkaussuhteissani varman päälle. En viitisisi itse vaivautua tekemään lähempää tuttavuutta naisen kanssa, joka on suhteessa miehen kanssa, tai toisen naisenkaan kanssa. Olen selvinnyt melko vähäisillä pettymyksillä, vaikka ei niiltä voi täysin suojautua mitenkään.
Minun mielipiteeni on että kyselijän kannattaisi lukea palstan aikaisempia juttuja.
Tuolta alempaa löytyy kyllä aiheesta useampikin vastaus, kun viitsii vaivautua lukemaan.
Tasaisin väliajoin tämä sama kysymys nostetaan pöydälle ja aiheutetaan palstalla jos jonkin laista mielipiteenvaihtoa.
taas tätä samaa! tämä asia on ollut esillä tällä palstalla noin 756 kertaa. etsisitkö ne vanhat keskustelut, ei jaksa aina selittää! oma mielipiteeni on että bisset seurustelkoon keskenään.
Soriiiiiiiii...........................
näin se vaan on valitettavasti
Monessa huushollissa on kissat ja koirat ihan sovussa. Esim. meillä.
Mutta niitä bi-naisia ei tämä lesbo, kokemuksen kautta opittuna, oikein viitsi tosissaan ottaa... =D
Katy, riippuu ihmisistä. Varmasti löytyy pareja joissa toinen on bi , toinen lesbo. Riippuu varmasti ihmisistä. Riippuu hyvin pitkälti millainen bi on kyseessä ja millainen lesbo. Jotkut lesbot hyväksyvät bisset , jotkut eivät. Vähän samoinhan se menee niin kuin kaikissa identiteeteissä. Moni lesbo ajattelee samoin bisseistä kuin heterot lesboista.Jne. Vaikka itse olen bisse, kait.(En enää tiedä missä mennään, olen niin rakastunut.Ehkä kerron myöhemmin kuin vaahtokarkkipussissa emläminen alkaa hellittää). Niin en silti hyväksy sellaisia bissejä jotka seurustelevat samaan aikaan molempien sukupuolien kanssa. Tai siis hyväksyn kyllä mutta en ikinä rupeaisi kilpailemaan kenenkään miehen kanssa naisesta. En suostuisi sellaiseen osaan. Itse en edes ajattele kohteen identiteettiä jos kiinnostun. Molemmat kaksi, nykyinen ja exä, olivat omasta mielestään ennen minua heteroita. Tiedä sitten...
Kaipa nuo kaapissa olivat.
Juu kyllä tämä on niin puhuttu ja sodittu puheenaihe että varmasti monella nousee karvat pystyyn kun näkevät taas olevan aiheen pöydällä.
Riippuu bistä,riippuu lesbosta.
Olen 100 % lesbo.Ei mulla ole vastaan ketään.
ei biseksuaalisuudessa ole mitään vikaa. Olen joskus rakastunutkin suloisiin bi-neitoihin. Deittipalstojen kolmattapyörää etsiviä naisia pidän pikemminkin kokeilunhaluisina heteroina, kuin biseksuaaleina. Vaikka vaikea kai sitä on sanoa, mitä toinen ihminen tuntee. Tärkeintä kuitenkin, että kunnioittaa muita ihmisiä sukupuolesta (tai suuntauksesta) riipumatta. Omalta kannalta sellaiset määritelmät kuin bi tai lesbo tuntuvat jopa liian ahtailta, vaikka tähän mennessä onkin tullut seurusteltua ja hengailtua vain naisten kanssa.
olen aika uusi ympyröissä, enkä ole joutunut huomaamaan omakohtaisesti että lesbot jotenkin nuivasti minua kohtelisivat... tosin en tunne montaa lesboa. oma kulta on kuitenkin 100% lesbo ja rakastuin pitkien miessuhteiden jälkeen ekan kerran naiseen hänet kohdatessani, eikä hänelle tuottanut ongelmaa missään vaiheessa se seikka, että olen bi, ja aiemmin luulin melkein olevani hetero... nyt asumme yhdessä ja rakastamme toisiamme ihminen ihmisenä ja minä toivon että saan pitää hänet ikuisesti vierelläni. ei kai seksuaalinen suuntaus voi määrittää suhteen kestävyyttä?
En ole koskaan täällä tällaiseen kysymykseen vastannut, joten nyt voin kertoa oman mielipiteeni. En takaa, että se on asiaa mitenkään selventävä.:)
Minulla ei suoranaisesti ole yhtään mitään bi-seksuaaleja vastaan, mutta en haluaisi bi:n kanssa seurustella. Johtuen ehkä siitä, että jotenkin minulle on kokemuksien kautta jäänyt sellainen kuva, että bi-naiset eivät ole tosissaan naisten kanssa seurustellessaan, vaan pikemminkin kokeilevat ja pitävät hauskaa. En tietenkään yleistä, eikä tämä ole tarkoitettu provoksi. Jotenkin bi-naisesta tulee minulle sellainen olo, että johonkin saakka kokeillaan naisten kanssa seurustelua, sekstausta jne. ja sitten mennään miehen kanssa naimisiin, hankitaan ne kaksi lasta ja koira ja unohdetaan, että koskaan on naisen kanssa seurusteltukaan. Jos seurustelisin bi-naisen kanssa, odottaisin koko ajan, että koskas hän nyt lähtee miehen matkaan ja perustaa perheen..:/
Oma mielipiteeni, älkää provosoituko!;)