Toimistotuolin ostaminen

Petetyksi tullut

haluan vain ilmoittaa seuraavasti, että minun kohdalla oli viimeinen kerta, kun menen ostamaan toimistotuolia Pilo - Tuotanto Oy:n kautta. Kyseinen firma vaatii ensin maksettavaksi ostokset, ja sitten joskus 2,5 viikon päästä vasta saat maksamasi tuotteet jostakin Saksasta. Kyseiset tavarat eivät sitten edes käy yhteensä, eli et pysty koskaan käyttämään ostamaasi tuolia siinä tarkoituksessa, kuinka olen sen alunperin ajatellut. Firma ei edes pysty toimittamaan omaa, ja kotimaista tavaraa. Sitten vielä kertaa parkua sähköposteissa, kuin että kun tavaran ulkomaisella toimittajalla on jotakin vaikeuksia. Sitten kun tavarat ovat vieallisia tai naarmuja täysi. Haluat saada tilalle uudet tuotteet, niin kestää viikko kaupalla,että edes vanhat haetaan pois, ja uusien tavaroiden tulosta tilalle ei ole mitään hajua. Sitten kyseinen firma ei tahdo millään antaa maksamia rahoja takaisin. Asioita pitää sitten selvittää kuluttajariitalautakunnan avulla tai rikospoliisin. Minä ainakin sain kyseisestä firmasta nyt tarpeeksi. Enkä myöskään suosittele kennellekään tätä firmaa.

10

2520

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samanlaisia kokemuksia , raha kelpaa, muttei ota mitään vastuuta vialliseta tuotteesta

    • Anonyymi

      Surkeaa, mikä pointti oli tuolla tavoin ostaa noinkin tavallinen tuote, sekö kun pitää saada halvalla??

    • Anonyymi

      Ostin riistakameran ja ensimmäinen kamera palautettin koska oli rikki ja toinen nieli muistikortin jota en saanut pois

    • Anonyymi

      Kyse olikin työtuolista, mitähän seuraavaksi?

    • Anonyymi

      Kyseinen yrityshän myy Wishiltä tai alilta tilattuja kiinatuotteita. Nämä eivät vastaa laadultaan mitään mikä vaatisi EU:ssa hyväksynnän. Suurin osa ei edes sovellu kyseiseen käyttötarkoitukseen mihin niitä myydään.

    • Anonyymi

      Nettihaulla yrityksestä ei muuta tietoa, kuin noita yritystaloustietoja löytyy ja osoiteen perusteella on kartan mukaan onmakotitalo.

      Eli kyseessä on ns. pöytälaatikkoyritys, joka vain välittää tuotteita valmistajilta asiakkaille verkon välityksellä ja vetää myynti voitot välistä. Kannattaa katsella mitä muualla verkossa vastaava tuote maksaa.

    • Anonyymi

      ÄLKÄÄ MISÄÄN TAPAUKSESSA OSTAKO PILO-TUOTANNOLTA YHTÄÄN MITÄÄ. TÄMÄ TOIMIJA OSTAA ROINANSA KIINALAISILTA VERKKOKAUPOILTA JA YRITTÄÄ MYYDÄ NE 300% KATTEELLA. OSTAKAA ITSE TUOTTEENNE ESIM TEMU VERKKOKAUPASTA JOSTA ILMAINEN NOPEA TOIMITUS.

    • Anonyymi

      Samanlainen kokemus . Tympeä pavelu ja tavara täyttä paskaa. Välttäkää tätä myyjää.

    • Anonyymi

      Ostaa tavarat suoraan verkkokaupoista, älkää PILO TUOTANNOLTA, koska maksatte tavarasta moninkertaisen hinnan.

    • Anonyymi

      Tulin myös petetyksi Riistakamera kaupassa. Täysin ala-arvoinen tuote, joka oli lisäksi palautunut joltain toiselta petetyltä. Laatikossa merkintä tästä. Kuvaa toimintaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2542
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1842
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1240
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1028
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      976
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      862
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      791
    Aihe