Meillä on nelikuinen koiranpentu ja asutaan ulkomailla. Koirakirjoja ei ole saatavilla. Miten koulutatte ihan perusjuttuja koiralle? Osaa vasta istua käskystä :)
Koulutus
13
176
Vastaukset
- Omppuna
Mikä on perusjuttu?
Ja on niin laaja kysymys, että aika vaikea vastata.
Hyvä, jos osaa istua :)
mutta osaako olla 2 sekuntia pidempää yksin, olla syömättä huonekaluja, haukkumatta vastaantulijoille jne. ? mikä sitten kenenkin mielestä kuuluu hyviin tapoihin ja peruskoulutukseen. Yksi voi sanoa, ettei saa nukkua sängyssä, toinen, että pitää olla lattialla ja kolmas, että häkissä, ja joku pitää koiraansa ulkotarhassa tms. Sitten joku haluaa opettaa koiransa nameilla ja toiset käskyillä, riippuen koiran luonteesta ja rodustakin, ja niitäkin on kenelle riittää, että koira osaa syödä ruokansa ja pissata postilaatikolle nukkuen loppu päivän. Että on niin suhteellista.
Joo, kysyit miten me koulutetaan perusjuttuja koiralle, enkä nyt vastannut siihen, enkä jaksaisikaan, ikä ja terveys siinä menisi. :)
Onnea uudesta perheenjäsenestä! Olkaa johdon- ja oikeudenmukaisia, niin kyllä siitä mukava koira kasvaa, niihin rutiineihin jotka teidän elämään sopii :) Eikä mitään kiirettä "temppu"koulutuksen kanssa, toivottavasti (ja varmaan) vielä monta vuotta aikaa. - neljä
kuiselle varmaan voi kyllä jo käytöstapoja opettaa, ruokia ei viedä pöydästä, huonekaluja ei purra, sohvalle ei hypitä, samassa sängyssä omistajan kanssa ei nukuta, vieraita on hyvä opetella vastaanottamaan hallitusti ja sievästi omalla petillään ja luvan kanssa sitten nenä hieromaan vasta. Ja se yksinolemisen taito ilman tuhotöitä, sehän se on melkolailla työskkäkäyvän ihmisen tärkeimpiä opetuksia, mitä koiralleen voi antaa.
Ja toivottavasti tämä on tulleet jo ihan luovutusiästä eteenpäin selväksi, että sähköjohtoihin EI kosketa, liekö muitakin ehdottomasti kiellettäviä juttuja kuka keksinee?
Kyllä niitä temppuja tosiaankin riittää, mutta nämä ARKIELÄMÄN TEMPUT JOITA äsken luettelin ovat kyllä ihan tärkeitä opettaa jo mahdollisimman varhain. - hgkgkgkj
missä maassa ei myydä kirjoja?
et sitten viitsi googlata hankit vaan koiran ja sitten alat ihmettelemään, koiraparka.- Jos,
henkilö sattuu olemaan työkomennuksella vaikkapa kiinassa, niin ei mahdollisesta kirjatarjonnasta ota selvää erkkikään... Kai ymmärrät että kiinassa puhutaan kiinaa jota normi suomalainen ei ymmärrä.
Et sitte viittis ottaa selvää tällaisista pikkuasioista... tai vaivautua ajattelemaan, lapsi-parka. - hauvani
Jos, kirjoitti:
henkilö sattuu olemaan työkomennuksella vaikkapa kiinassa, niin ei mahdollisesta kirjatarjonnasta ota selvää erkkikään... Kai ymmärrät että kiinassa puhutaan kiinaa jota normi suomalainen ei ymmärrä.
Et sitte viittis ottaa selvää tällaisista pikkuasioista... tai vaivautua ajattelemaan, lapsi-parka.Kiinassa asutaan. Jeps, googletin, eilen opittiin maahan meneminen :)
- Jopas
hauvani kirjoitti:
Kiinassa asutaan. Jeps, googletin, eilen opittiin maahan meneminen :)
kerrankin valistunut arvaus tuotti napakympin ;)
Yksi minkä opettamista kannattaa varmaan kanssa aloitella on oikean ja vasemman tunnistaminen. Siitä on nimittäin hyötyä myöhemmin liikenteessä kulkiessa kun saa koiran kulkemaan haluamaansa puolta pyynnöstä, ohittamaan ihmiset ja esteenä olevat esineet jne.
Luultavasti sen löytäminen googlella voi olla hankalampaa, sillä useimmat pitävät sitä tarpeettomana, ja jotkut haukut eivät sitä muka helpolla opi. Mutta sen teet näin.
Kotona: Ota kaksi namia ja aseta vierekkäin, nimeä ne sormella osoittaen vasemmaksi ja oikeaksi. Anna koiralle lupa ottaa jompi kumpi. Jos yrittää väärää, estät sen ja pidät esityksen uudelleen. Myöhemmin ota käyttöön myös kolmas jonka nimeät suoraan- tai eteenpäin-nimiseksi. Ja sama juttu kuin edellä.
Myös tassu-käskyn voi opettaa vasen- ja oikea tassu erikseen. Pelkästään kehotteella "anna oikea/vasen". Tämäkin tukee ulkona tapahtuvaa opettelua.
Liikenteessä: Viet koiran jommalle kummalle puolelle jota lähdette kulkemaan, ja ilmoitat että tämä on vasen tai oikea puoli ja että kuljemme tätä. Valitse reitti niin että voitte kulkea joko koko matkan tai ainakin suurimman osan valittua puolta. Sitten lähdette eteenpåin ja aina kun koira poistuu väärään suuntaan pyydät palaamaan halutulle puolelle, esim "oikea". Aluksi joudut viemään monta kertaa manuaalisesti paikalle mutta älä anna periksi. Kyllä se oppii. Kun olet noin viikon verran tehnyt tätä siirryt opettamaan jäljelle jäänyttä puolta ja keskitytte nyt lähinnä siihen. Älä mainitse koiran siirtyessä vaikka vasemmalle opettelua harjoittelemaan, sitä jo opitun puolen nimeä lainkaan esim höpöttämällä "ei oikealle vaan vasemmalle" vaan tyydy pelkästään sanomaan "vasen".
Näiden molempien, sekä sisällä että ulkona voi aloittaa suurin piirtein samoihin aikoihin. Ja tosiaan parissa viikossa pitäisi perusteiden olla koiran selkäytimessä. Muista myös pitää huoli että kaikki perheessä opettavat samoin sanoin, näin saatte parhaan tuloksen. Joka on puheella haluttuun suuntaan ohjattava koira.
Omalle koiralleni voin kertoa kolmen lähekkäin olevan risteyksen päähän miten haluan hänen kulkevan ja minne kääntyvän mistäkin. Samoin pienen ihmisjoukon läpi pujotteleminen onnistuu vaikeuksitta vaikka koira huitelee 8 metrin flexissä. - brt5nb
Jos, kirjoitti:
henkilö sattuu olemaan työkomennuksella vaikkapa kiinassa, niin ei mahdollisesta kirjatarjonnasta ota selvää erkkikään... Kai ymmärrät että kiinassa puhutaan kiinaa jota normi suomalainen ei ymmärrä.
Et sitte viittis ottaa selvää tällaisista pikkuasioista... tai vaivautua ajattelemaan, lapsi-parka.Satun tietämään, että netsitä löytyy kaikenlaista. Kirjoja voi tilata muuallekkin kuin suomeen. Google on ystävä, ei vihollinen.
Kaikille ei pidä myydä koiria. - Tiesitkö myös
brt5nb kirjoitti:
Satun tietämään, että netsitä löytyy kaikenlaista. Kirjoja voi tilata muuallekkin kuin suomeen. Google on ystävä, ei vihollinen.
Kaikille ei pidä myydä koiria.Että kiinassa google ei päästä aivan kaikille sivuille? Yksikin arveluttava kirja nettikaupan valikoimissa ja se on siinä. Ei, et todellakaan pääse, vaikka olisit ulkomaalainen, ja vaikka ne miljoona muuta kirjaa eivät ole arveluttavia. Pääseekö google.ch:lla edes ylipäätään ulkomaisille saiteille? Ja jos jotenkin onnistut kieroilemaan ja kiertämään filtterit sinä muutut yhteiskunnan viholliseksi ja pahassa tapauksessa joudut muutamaksi vuosikymmeneksi linnaan vakoilusta tai uudelleenkasvatusleirille jonnekin syrjäkolkkaan. Kiva kokemus, hä?
Muista myös että google ei ole ystäväsi edes täällä - google muistaa kaiken. Se voi jonakin päivänä kääntyä sinua vastaan. Ole siis varovainen.
Kaikille ei pidä myydä koiraa - totta. Mutta kumpi on parempi: koira kiinalaisessa ruokapöydässä(pääruokalajina), vai länsimaisen työkomennuslaisen ruoaksi joutumiselta pelastamana lemmikkinä? Minusta kyllä jälkimmäinen vaihtoehto on parempi - Sinusta ehkä ei? - Hauvani
brt5nb kirjoitti:
Satun tietämään, että netsitä löytyy kaikenlaista. Kirjoja voi tilata muuallekkin kuin suomeen. Google on ystävä, ei vihollinen.
Kaikille ei pidä myydä koiria.Kiitos neuvoista :) Onneksi on tälläisiä palstoja, joilta voi kysellä neuvoja. Tänne asti en lähde kirjoja tilaamaan, uskon että ilmankin pärjää. Rakkautta ja kuria :)
- canis.familiaris
Miten?
Ohjaamalla , opastamalla ja vaatimalla..Vaatii päämäärän (mitä, miten, ja kuinka paljon), välitavoitteet/kontrolointi, (koulutuksen oikea suuntaus/tapa ja eteneminen) johdonmukaisuutta ja päämäärätietoisuutta. (halu saavuttaa suunniteltu, ei toivottu)
Tapakasvatuksella ohjataan ja osoitetaan käytökselle asetetut rajat (hyväksytty ja ei hyväksytty käyttäytyminen, sisällä ja ulkona) Näistä pidetään kiinni. - fargo
Koiranpennun koulutushan alkaa heti kun pentu tulee kotiin. Silloin aloitetaan opettelemaan hihnassa nätisti kulkemista,istumista ennen ruokakupin saamista ja luvan kanssa vasta saa mennä kupille. Sisäsiisteyden opettelua ja sosiaalistumista: erilaisiin ihmisiin ,eläimiin ja paikkoihin tutustuen. Myös erilaisilla kulkuvälineillä,autolla,junalla,hissillä jne matkustaminen.
Hyvät käytöstavat opetellaan jo heti pennusta pitäen;ihmisiä vasten ei hypitä jne.
Luoksetulo on ehkä tärkein opittava asia. Heti jo pikkupennun kanssa opetellaan TÄNNE-käsky leikin varjolla. Kun TÄNNE-käsky kajahtaa se merkitsee pennulle jotain mahdottoman kivaa,ei koskaa mitään negatiivista. Elikkä koiraa ei koskaan toruta oli se tekemässä mitä tahansa pahuutta kun se huudetaan TÄNNE ja se tulee.
Esimerkiksi pennulle voi huutaa TÄNNE ja sitten juostaan itse vaikka karkuun ja pentu saa palkaksi makupalan tai sen kanssa leikitään lelulla kun se tulee.
TÄNNE-käskyn tulee olla iloinen ja kannustava.
Myös kaikenlaisiin hoitotoimenpiteisiin on koira totutettava jo pentuna. Kynsiä kannattaa leikata usein vaikka milli kerrallaan. Paras ajankohta kynsien leikkuuseen on silloin kun pentu on väsynyt.
Itse totutin pentuni kynsienleikkuuseen siten,että menin lattialle istumaan ja otin koiran jalkojeni väliin selälleen. Varasin pöydän reunalle kasan mieluisia makupaloja.Syöttelin sitä ensin siinä selällään ja rapsuttelin ja koskettelin kynsiä. Koskin kynsisakseilla kevyesti kynteen ja annoin samalla makupalan.Sitten vaan napsasin pienen palan kynnen pääsä ja makupala jne.
Nykyään koirani tykkää kynsienleikkuusta ja innostuu kynsisakset nähtyään. - Baggins
Minusta yksi tärkeimpiä perusjuttuja on tuo tänne-käsky. Meillä on käytössä kaksi ilmaisua, joista toinen (tule) on arkisempi tulehan-tänne-käytössä ja sitten toinen (tänne) joka tarkoittaa koiralle, että lopeta kaikki mitä olet tekemässä ja tule luokseni niiiiin nopeasti kuin mahdollista. Tuota harvemmin käytettyä, "kovempaa" käskyä voi tehostaa niin, että sinulla on avustaja joka pitää kiinni koiran pannasta tms. Sinä olet ensin koiran lähellä, annat sen haistaa että sinulla on herkkuja ja lähdet sitten perääntymään elehtien ja puhuen innostavasti. Tarkoitus on saada koira innostumaan ja haluamaan tosi paljon luoksesi, ja avustaja irroittaa sen täsmälleen silloin, kun sinä annat varsinaisen käskyn luoksetulosta ja se pääsee ikionnellisena vihdoinkin sinun luoksesi. Näin koira oppii, että juuri tuohon käskyyn liittyy innokas ryntääminen kutsujan luokse.
Osaa jo istua ja mennä maahan - hyvä juttu! Muita jotka luokittelisin itse perusjutuiksi olis sitten hihnassa kulkeminen ilman vetämistä tai sen pureskelua, joka kannattaa alusta asti opettaa niin, että kun koira vetää ja hihna on kireällä, eteneminen pysähtyy. Vasta kun koira löysää hihnaa, jatketaan kävelyä. Jos koira vetää oikein tarmokkaasti, vaihdat suuntaa ja osoitat sille, että sinä päätät minne suuntaan kuljette ja millä vauhdilla. Hyppiminenkin kannattaa kitkeä pois, ja se hoituu kääntämällä koiralle selkä silloin kun se hyppää vasten. Leikkimisessä tulisi huomioida se, että aina jos koira innostuu niin paljon, että se käyttää hampaitaan ihmiseen, leikki loppuu heti. Näin se oppii, että tuollainen toiminta lopettaa kaiken hauskan :) Lelujen suhteen taas suosin itse muutamien suosikkilelujen jemmaamista ja esille ottoa vain silloin tällöin, jotta niiden kanssa touhuaminen on sitten paljon hauskempaa, kun koko ajan saatavilla olevat lelut arkistuvat.
Näillä varmaan mennään jo aika pitkälle. Tärkeintä lienee johdonmukaisuus, se että ymmärtää ettei koira voi tietää milloin se saa tulla sänkyyn ja milloin ei - se joko saa tulla aina, tai sitten ei koskaan. Sama herkkujen antamisen suhteen, itse en koskaan, missään tilanteessa anna koiralle herkkuja sohvalta, minkään pöydän äärestä tai laittaessani ruokaa. Oma haukkuni tulee kainosti nuuhkaisemaa ruokaani joka on täysin sen ulottuvilla, sitten se tarkistettuaan suuntaa huomionsa muualle, sillä se tietää ettei ruoka kuulu sille. Koira on myös hyvä opettaa siihen, että hellyyttä tulee eniten silloin kun sinä haluat sitä antaa. Maailma on pullollaan koiria, jotka ohjaavat omistajiaan haukkumalla ruuan merkiksi, herättämällä yöllä ulkoilemaan ja taluttavat omistajiaan ulkona sinne minne ne itse haluavat. Kun haluat helliä koiraasi, kutsu se mielummin luoksesi kuin menet aina sen perässä. Monet koirat pitävät siitä, että niillän teetetään jotakin työskentelyä josta ne saavat palkkioksi huomiota ja hyvänä pitoa, sillä ne ovat miellyttämishaluisia.
Parasta onnea sinne, ja älä piittaa niistä jotka arvostelevat päätöstäsi. Jo se on hienoa, että olet täällä ottamassa selvää asioista ja neuvoja vastaan ;) - canis.familiaris
"Miten koulutatte ihan perusjuttuja koiralle? "...ensin normaali tapakasvatus, missä opetetaan (ohjataan koiraa) kasvun myötä niille säännöille ja käytöstavoille, mitkä kotona vallitsee...itse koulutus myöhemmin kehityksen, sekä tarpeen mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h562950Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062711Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv382431- 332269
Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.501928Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151549- 321473
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1051235- 1771203
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.731060