Voitteko selittää tyhmemmälle, kun bokserisekoituksellani taitaa olla takajassa ongelmia. Se voi juosta ihan hyvin eteenpäin, mutta muiden koirien kanssa painiessa niin se nykyään aina jossain kohtaa (viimeisimpinä päivinä melkein heti) vinkaisee, lopettaa painimisen ja jää istumaan. Sitten se linkuttaa vasenta takajalkaansa ehkä 10-20 sekuntia jonka jälkeen se voi taas juosta ihan normaalisti.
Ajattelin ensin että se on vain jotenkin muljauttanut jalkansa, mutta sitten kaivelin muistiani ja näin on käynyt ennenkin, kuukausia sitten. Silloin se oli harvinaista mutta nyt viime viikkoina näin on käynyt joka kerta kun se painii. En tiedä meneekö tämä levolla ohi vai voiko kyseessä olla jokin bokserian perinnöllinen sairaus? Koira on noin 2 vuotias. Pitäisikö jo käyttää eläinlääkärillä? En itsekään käy lääkärillä jos olen vähän venäyttänyt jonkun jäsenen.
Jalka pipi
6
297
Vastaukset
- koiruus
Kannattaa käyttää eläinlääkärillä kaiken varalta, koska jos sieltä löytyy jotain, niin hoidot pystytään aloittamaan ajoissa. Ja koirahan kuitenkin on vielä nuori.
- hwshag
Kannattaa mennä tarkistamaan tuo eläinlääkärillä, ihan vaikka varmuudeksi.
Boksereilla perinnöllisenä on lonkkavikaa, sydänsairautta ja spondyloosia (ja atopiaa sekä muita ei ihan niin yleisiä sairauksia). En usko että mikään näistä aiheuttaisia kuvaamaasi äkillistä reaktiota..
Käy tarkastuttamassa vaikka olisi vain venähtänyt, siellä on voinut olla pahakin revähdys joku polvivamma ym. Ne pahenevat jos niitä ei hoideta. Myös osteopatiassa käynti voi auttaa, eläin osteopaatit osaavat erittöäin hyvin auttaa revähdyksissä ym. - veeeeeeeera
Joo, meillä luultiin boksun venäyttäneen jalkansa metsässä juostessa. Valitti koko yön, kunnes aamulla päästiin lääkärille. Lonkkanivelen dysplasia ja siitä johtuva nivelrikko. Nyt tapahtuneesta jo kaksja puol vuotta ja kaikki hyvin. :) Eli kannattaa vaan tutkituttaa, niin koira saa oikeenlaisen avun. Koirallasi on voinut olla kipuja jo vaikka kuinka kauan. Koirat ei näytä helpolla kipujaan, koska ne on laumaeläimiä ja laumassa sairas jätetään jälkeen....
- SanttuJ.
Yksi mikä tulee mieleen on polviluksaatio eli polven sijoiltaanmeno. Yleensä pienten koirarotujen vaiva, mutta tavataan myös isommilla koirilla. Polven väljyys tutkitaan eläinlääkärissä ja virallisissa polvitarkistuksissa annetaan polven väljyydestä arvosana. 0 polvet tarkoittavat sitä, että polvet ovat terveet eivätkä lumpiot lähdet kuopistaan hyppimään. Jos kyseessä on polviluksaatio niin hoitona on leikkaus.
- Huolissaan
Tänx, kyl se täytyy tutkituttaa.
- veeeeera
Olis kiva sitten muuten tietää, mitä lekuri sano....???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751471
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411049Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30587