Jalka pipi

Voitteko selittää tyhmemmälle, kun bokserisekoituksellani taitaa olla takajalassa ongelmia. Se voi juosta ihan hyvin eteenpäin, mutta muiden koirien kanssa painiessa niin se nykyään aina jossain kohtaa (viimeisimpinä päivinä melkein heti) vinkaisee, lopettaa painimisen ja jää istumaan. Sitten se linkuttaa vasenta takajalkaansa ehkä 10-20 sekuntia jonka jälkeen se voi taas juosta ihan normaalisti.

Ajattelin ensin että se on vain jotenkin muljauttanut jalkansa, mutta sitten kaivelin muistiani ja näin on käynyt ennenkin, kuukausia sitten. Silloin se oli harvinaista mutta nyt viime viikkoina näin on käynyt joka kerta kun se painii. En tiedä meneekö tämä levolla ohi vai voiko kyseessä olla jokin bokserien perinnöllinen sairaus? Koira on noin 2 vuotias. Pitäisikö jo käyttää eläinlääkärillä? En itsekään käy lääkärillä jos olen vähän venäyttänyt jonkun jäsenen.
186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Polvilumpion hetkellinen sijoiltaanmeno? Lue lisää googlesta josko kuulostaisi tululta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolissaan kirjoitti:

Voitteko selittää tyhmemmälle, kun bokserisekoituksellani taitaa olla takajalassa ongelmia. Se voi juosta ihan hyvin eteenpäin, mutta muiden koirien kanssa painiessa niin se nykyään aina jossain kohtaa (viimeisimpinä päivinä melkein heti) vinkaisee, lopettaa painimisen ja jää istumaan. Sitten se linkuttaa vasenta takajalkaansa ehkä 10-20 sekuntia jonka jälkeen se voi taas juosta ihan normaalisti.

Ajattelin ensin että se on vain jotenkin muljauttanut jalkansa, mutta sitten kaivelin muistiani ja näin on käynyt ennenkin, kuukausia sitten. Silloin se oli harvinaista mutta nyt viime viikkoina näin on käynyt joka kerta kun se painii. En tiedä meneekö tämä levolla ohi vai voiko kyseessä olla jokin bokserien perinnöllinen sairaus? Koira on noin 2 vuotias. Pitäisikö jo käyttää eläinlääkärillä? En itsekään käy lääkärillä jos olen vähän venäyttänyt jonkun jäsenen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu