Taas on saanut kuulla vanhemmilta stoorit tyyliin; "Mene jonnekin tansseihin, kun me olimme nuoria niin tanssilavat veti puoleensa kaikkein eniten nuoria."
Olen vähän kyllästyny käyskentelemään rannoilla jotka viliseen kännääviä nuoria, samoin diskot on out eikä tavallisissa baareissakaan voi paljon muuta kuin jutella kavereitten kanssa.
Aloin kelaamaan, että tansseissa vois olla ihan nastaa kunhan vaan osais tanssia ja siellä pyörisi suunnilleen saman ikäistä porukkaa (17-25 v.) Siellä hakis mukavia neitokaisia tanssimaan ja vois vaihtaa pari sanaakin.
Baarissa on vähän kliseetä mennä kysymään hyvän näkösiltä tytöiltä "Mitä tytöt?" tjms.
Tansseissa kun vois tutustua vähän erilailla, vois olla kivaa vaihtelua.
Kysynkin, että onko nykyään tiettävästi lavatansseja joissa pyöris vähän nuorempiakin tanssilattian partaveitsiä? Vai onko täysin katoavaa kansanperinnettä?
Jos ei, niin minä ainakin aion mennä tanssikursseille ja hakeutua sitten lavoille.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen huomannut, että ihmisten ikäjakauma tansseissa riippuu todella paljon illan orkesterista.
Jos esim. bändinä on Agents & Jorma Kääriäinen tai A.Aallon Rytmiorkesteri, niin mukana on varmasti myös nuorta väkeä, mutta jos illan solistina on esim. Helga Hynninen, niin silloin ei välttämättä niitä kauniita nuoria neitokaisia siellä paljoa ole.
suosittelen käymään jonkin tansin/lavatanssien alkeiskurssin, josset kerran osaa tanssia. mutta niinkuin edellä jo sanottiinkin, näkee esiintyjistä melko hyvi onko tansseissa nuorempaakin väkeä.ja yleensä on!
Mä kuulun näihin,ketä tykkää käydä tanssimassa.Melkein kaikki tanssilajit onnistuu ja olen opetellut ihan katsomalla ja sitten äiti opettanut.
Artsisteista sen verran että mikäli esiintyjä on joku nuori ja tunnettu,vetää se nuoria myös katsomaan ja mikäli jossain huomaat Mikko Mäkeläisen esiintyvät niin suosittelen että lähdet sinne,se nimittäin kerää nuoria naisia katsomaan.
En tiedä yhtään missä asut,mutta mm. Auran nuortentaloa voin suositella enemmän kun lämpimästi.Siellä on usein paljon nuoria.
on varmaan sit vaan niin hyvät orkesterit suhteessa tanssipaikkoihin et nuoria lähtee mielellään mukaan! :)
Mä ite (vm.86) tytteli olin eilen tansseissa ja kyllä oli mukavaa!!!! :) siis oltiin kattomas Mikko Mäkeläistä & Myrskylyhtyä ja nuoria oli kyl!
Siis loistava tunnelma ja ne veti just vähä nuorekkaampia biisejä ku joissain muis paikois!
Et jos sattusitte kattoo esim. Kesäillan valssin, ni se kuulosti oikeesti vaisulta verrattuna siihen millast eilen oli!!! :) kannattaa ihmeessä lähtee tanssii, ensin vaiks porukalla jos ei yksin haluu! Mä en niin kauheest tanssinu, mut olin mukana hengessä. valssit ja jenkat vedin, ja rokkia mut muut vähän onki sit takanemmalla..
Yölintu vetää kans nuorta porukkaa ja varmaan viel FBI beatkin.. en siit ihan varma.. mut siis just tollaset menevät! Mikko laulo Frederik-potpurinki! bändi todella eläyty kyl polvilleenki välillä :) se mis on nuoria, ni ei luultavast riipu paikasta vaan siitä ketä siel esiintyy, mut Pappisten lavalla, ja Valasrannalla on ainaki pal nuoria jos joku nuori bändi!!!!
katsomassa Mikkoa Pappisilla. Keikka oli kyllä iha normaali ja että mä inhoa sitä lavaa! Se on perhanan ahdas että henkeä ahdistaa! Kyllä se riippuu paikastakin onko nuoria vai ei. Rämsöön seurojentalollakaan ei ketään muita nuoria ollut kuin minä ja kaverini vaikka Mikko oli esiintymässä. Suosittelen Yläneen Valasrantaa ja Punkalaitumen Särkkää kesällä ja Auran nuortentaloa talvisin.