Upo Pesukarhu

Seglare

Muutettuani aikoinani pois vanhempieni luota, hankin itselleni Upon pyykinpesukoneen. Malli oli tuolloin kalein markkinoilla oleva päältätäytettävä malli. Kone kesti reilut viisi vuotta. Tuolloin vika oli ohjelmakortissa, jota ei kortin hinnan ja korjauskulujen vuoksi kannattanut uusia. Kone meni kaatopaikalle ja minä kodinkoneliikkeeseen hankkimaan uutta konetta. Ajattelin antaa Upolle toisen mahdollisuuden, sillä uskoin edellisen koneeni olleen vain maanantaipäivän kappale. Menin kauppaan ja ostin jälleen uuden sillä hetkellä kalleimman markkinoilla olevan Upon päältätäytettävän pesukoneen. Samassa yhteydessä hankin koneelle 4 vuoden tuplaturvan. Koneen ostopäivä oli 3.3.2007. Viime tiistaina, 27.12.2011, reilut neljä vuotta käytössä olleeni pyykinpesukone hajosi jälleen. Kuten edellisessäkin Upon koneesta, siitä meni ohjelmakortti. Kone ehti siis toimia juuri takuuajan. Kumpaakin konetta käyttettiin vain yhden ihmisen pehmopyykin pesuun - ei siis viisihenkisen perheen pyykin tai työhaalareiden pesuun. Soitin maahantuojalle ja sain tylyn vastauksen: "Sen verran nyt Upon pyykinpesukoneet keskiverroin kestävät".

Tämä nyt hajonnut pesukoneeni on varmasti viimeinen Upon kone, jonka tulen koskaan enää hankkimaan. En myöskään voi suositellan Upon koneita kenellekään. Sen verran huonoja ne ovat, eikä niiden valtuutettu huoltokaan toimi. Soitin nimittäin heti koneen rikkouduttua valtuutetulle merkkihuollolle (Huoltopalvelu Oy Murtopalvelu ja Kumpp.) ja yhdessä toimin tulimme siihen tulokseen, että koneesta oli mennyt ohjauskortti. Kortti luvattiin tulla vaihtamaan eilenaamuna (2.1.2012) kello yhdeksän. Sain kuitenkin aamulla puhelinsoiton, jossa huoltomies kertoi, ettei hän voikaan tulla paikalle, sillä hänellä ei ole ohjelmakortteja "hyllyssä". Hän kyllä tilaisi niitä samana päivänä. Ihmettelin hänelle, että miten ihmeessä ohjelmakorttien tilaukseen ryhdytään vasta huoltopäivänä, eikä jo edellisellä viikolla, jolloin huoltoajasta oli sovittu. En saanut vastausta. Sanoin hänelle myös, että on sangen outua, että korjaustyötilaus otetaan vastaan ja sovitaan sille ajankohta, jos korjausta varten ei ole olemassa edes tarvittavia osia. Jälleen hiljaista. Tänään 3. tammikuuta soitin jälleen huoltoon tiedustellakseni milloin saan huollon koneelleni. Vastaus oli: "Pitää selvittää milloin saamme ohjelmakortteja. Teen tilauksen. Voi kestää kauankin, sillä Upon varaosapiste on pari kuukautta sitten muuttanut Tanskaan ja varaosin toimitus kestää jopa viikkoja. Emme voi luvata mitään." Kysyin uudelleen miten voi olla mahdollista, että huoltotilaus otetaan vastaan ja sovitaan asiakkaan kanssa huoltoaika, mutta ei varmisteta, onko huoltoa varten olemassa varaosia, vaikka tiedetään mikä konetta vaivaa. Vastaus: "Tällaista nyt sattuu. Meillä on 35 000 korjausta per vuosi." "Anteeksi MITÄ!?! Olette Upon merkkihuolto ja teillä on 35 000 korjausta per vuosi? No sehän kuullostaa hyvälle! Ette siis siitä huolimatta osaa varmistaa, että teillä on korjausta varten varaosat, kun varaatte korjausajan asiakkaiden koneille. Todella ammattimaista toimintaa!"

Se, että Upon koneet eivät kestä kuin reilut neljä vuotta keskimäärin ja että Upon koneisiin tehdään vuosittain helsinkiläisessä Upon merkkihuoltossa 35 000 korjausta per vuosi, kertonee aika paljon. En siis voi hyvällä tahdollakaan suositella sen enempää Upon koneita kuin niiden merkkihuoltoliikettä Huoltopalvelu Oy Murtopalvelu ja Kumppaneita.

8

1733

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • klklklklklklklkkkllk

      ei se upohuolto ole, joka niitä "hyviä "upoja on teille myynyt, ei se myyjä niitä hyviä upoja ole tehnyt eikä suunnitellut teille. En omista upoa, korjaan kaiken merkkisiä kodinkoneita ja en suosittele upo/italy pesukonetta. Mutta tuo kodinkoneliikeen ilmoittama 35000 kpl todennäköisesti on kaikki upot ikivanhat ja uudet valmistusmaat: mikä tahansa nyt sattuu olemaan, pulsaattorikoneesta induktiolieteen saakka. joten en yleistäisi noin voimakkaasti. Kodinkonetehtaat tekee selasia joita saadaan kaupaksi ja josta jää reilu kate. Tehtalla oma lehmä ojassa kun suunnittelee, myyjällä oma lehmä ojassa kun myy, ostajalla oma lehmä ojassa kun tekee lopullisen valinnan ostohetkellä. Pyykkilauta kestää koko oman eliniän, jos hyvin käyttää, vain harva suostuu sitä käyttämään.

      • 33+12

        Totta tuo.

        Kumma vaan kun aloittajan tapaiset ostaa sen 200€ koneen ja luulee että sillä mennään hautaan saakka.


    • Ilmari49

      Osta seuraavalla kerralla kunnon pesukone, jonka suunnittelu ja valmistus on tehty tavoitteena 20 v. käyttö normaalissa perheessä. Arvaat varmaan jo merkin. Se on Miele. Käy lukaisemassa noita muita keskusteluketjuja.

      Minun perheessä kesti Siemens 35(!) vuotta. Mutta sitten tuli vika ja ei saanut enää varaosia, niin piti lähteä pitkästä aikaa konekauppaan.

    • roopelus

      ''Minun perheessä kesti Siemens 35(!) vuotta. Mutta sitten tuli vika ja ei saanut enää varaosia, niin piti lähteä pitkästä aikaa konekauppaan.''

      Kysyisin sinulta Ilmari49, mikä vika tuohon Siemenssiisi tuli?

    • eiolesattumaa

      Ostin Upon pesukarhun 10 vuotta sitten. Päivälleen 10 vuotta sitten pesin ensimmäisen koneellisen ja tänään viimeisen. Salaliitto, saatana. Taidan purkaa sen atomeiksi ja katsoa, mikä helvetti sen hajotti.

      • Vikaantuvamalliko

        Ostin Upon tekemän AseaScandia Cylinda 112 pesukoneen -90 luvun puolessavälissä. Nyt vuoden 2018 jouluna tuo juutas teki tempun. Oli jäänyt kesken ohjelman jauhamaan ja vähän kun käänsin käsin eteenpäin niin eikun mykäksi. Yli kaksikymmentävuotta toimii ja sitten aivan kerralla jättää työnsä kesken. En ala mitään. Menikö ohjelmakoneisto? Hiilet, lämmitinvastus, magneettiventtiili, poistopumppu tutkittu. Ohjelmakoneisto ei kyllä etene yhtään. Vähänhän se muistaakseni kyllä jurnutti jo vuosia. Olisiko se? Ei kuulemma saa enää varaosia. Mitä h...


    • Gorenje

      Kannattaa tätä lukiessa ymmärtää, että aloittajan ostamilla UPO Pesukarhuilla ei ole mitään tekemistä UPOn kanssa vaan ne ovat Whirlpoolin valmistamia paskoja. Aitoja UPOja saa vain edestä täytettävinä, joskin vielä parempi kone on ASKO. Jopa parempi kuin Miele.

      • Valaveutunu

        Totta on, että ne päältä ladattavat ovat whirlpoolin tekemiä, mutta paskoja ne eivät ole. Takuukorjauksia tulee hävettävän vähän ja muutenkin toimivat luotettavasti. Erona whirlpooliin on huoltokäytäntö, joka on joustavampi.

        Askon EDESTÄ täytettävät (jotkut puhuu sivustatäytettävistä) ovat rakenteeltaan samanlaisia kun Ruotsissa aikanaan valmistetut. Cylinda-merkillä ei myydä enää Suomessa ja Cylindalla on muitakin pesukoneita kuin Gorenjen tekemiä. Gorenjehan osti sen Ruotsin tehtaan joskus 2010.

        Askon tiskareilla on jopa 5 vuoden täysi takuu tai ainakin 5 vuoden ilmaiset varaosatoimitukset, joka on tällä hetkellä muuten Upon ja Gorenjenkin koneissa.

        Muistakaa ny sekin, että Suomessa ei ole ihan äsken tehty mitään kodinkoneita, joita saa kaupasta tuosta vaan. Eikä monella merkillä ole saanut koskaan.

        Festivo ja Esteri joo, mutta niilläkin on pitkä toimitusaika. Sitä paitsi Askolla on myös lämpöpumpputekniikalla varustettu kuivauskaappi eikä maksa lähellekään samaa kuin Esteri.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe