Sain tuttavaltani jouluna lahjaksi 482,1 - Rikotun lapsen jäljillä dvdn. Katsoin elokuvan samana iltana ja sitä seuraavana uudestaan. Elokuva oli kyllä ihan uskomaton kokemus! Aluksi ei meinannut itkusta tulla loppua, mutta sitten rupesin ajattelemaan omaa elämääni ja kaikkia niitä juttuja joita olen pelännyt. Jotenkin tuli sellanen olo, et pitäisköhän munkin tehdä jotain elämälleni :)
Onko ketään muita jotka ovat nähneet ja mitä mieltä olette ollut?
Kuulin että elokuvan vois katsoa myös netissä... Googlaamalla varmaan löytyy...
Onko ketään muita jotka ovat nähneet ja mitä mieltä olette ollut?
Kuulin että elokuvan vois katsoa myös netissä... Googlaamalla varmaan löytyy...
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Kuulin että elokuvan vois katsoa myös netissä... Googlaamalla varmaan löytyy..."
Kävin nyt ettii sen linkin tähän kans. Googlaamallahän se löyty :)
https://www.youtube.com/watch?v=Hm0Ejqvmc2A
Löysin muitakin keskusteluja elokuvasta esim. fillarifoorumilta. Ei oo sinne tunnuksia, enkä edes halua, mut oli pakko laittaa tää yks löytämäni kommentti tänne...
"Oonko huono ihminen jo sanon, että mitä ihmeen skitsoilua toi oli? Kattelin lähinnä nättien kasvojen ja äänen takia, mutta kyllä jutut oli jotain niin apstraktia, ettei meikäläisen huppuun mahdu tommonen liirumlaarum
Joo jotain traumaa takana. En kai vaan pysty ymmärtäkään kun en suoranaisesti ymmärrä traumaakaan..."
Mä samaistuin elokuvaan ihan todella ja tuntu ihan karmeelta tollanen kommentti.. Kai nää munkin jutut on vaan tällasta "liirumlaarumia" mut ei tollanen asenne nyt ainakaan auta ollenkaan! Ärsyttää kun kerrankin on joku joka puhuu ja sitten suhtaudutaan tolleen... >:(
Elokuva oli hyvä ja pystyin hyvin tuntemaan sen naisen tuskan,koska itse olen melkein samat asiat kokenut. Nostan hattua hänelle,kun pystyi tekemään tuollaisen matkan ja ymmärtämään matkallaan asioita mitä ei ennen ole ymmärtänyt. Ymmärsin,ettei koskaan kannata luovuttaa,vaikka elämässä olisi tapahtunut paljon pahaa ja jatkaa eteenpäin kivusta huolimatta! Itse pelkään,vähän kaikenlaisia asioita ja että kaikki haluavat pahaa minulle,vaikka ei aina niin olisikkaan. Kyllä siinä elokuvan loputtua tuli mietittyä omaa elämää ja mitä kannattaa tehdä. Elämästä kannattaa nauttia,vaikka siinä olisi tapahtunut asioita,joita on vaikea unohtaa ehkä koskaan. Itse olen kokenut hyväksikäytön, perheväkivallan, viiltelyn, itsemurha yrityksen ja koulukiusaamisen uhriksi joutumisen. Tässä,vielä ollaan vaikka olen itseäni asioista monta vuotta syyttänyt,kun en osannut laittaa vastaan ja alennuin niille ihmisille. Asiat vaivaavat minua,vielä mutta toivon,että joskus pystyn ne unohtamaan ja jatkamaan elämää onnellisena!