Samasta valoilmiöstä on havaintoja jo 50 pitkin eteläistä ja

läntistä Suomea.

Ilta-Sanomien lukija kertoo nähneensä taivaalla kirkkaana palavan pallon tiistai-iltana noin puoli yhdeksältä.

Lukijan mukaan valopallo putosi taivaalla ja hajosi pudotessaan pienempiin, savuaviin osiin.

Ursan havaintokeskuksen johtaja Jukka-Pekka Teitto kertoo kyseessä olevan meteorin, joka putosi harvinaisen matalalla.

Teiton mukaan kappaleesta on tullut Ursalle jo useita soittoja, ja myös yhdistyksen meteorikamerat ovat tallentaneet sen.

Meteorista on myös paitsi näkö- myös kuulohavaintoja.

- Kyseinen kappale on lentänyt niin matalalla, että se on aiheuttanut yliäänipamauksen, ikään kuin hävittäjälentokone, joka rikkoo äänivallin, Teitto kuvailee.

Teitto kertoo, että tulipalloja nähdään taivaalla useinkin, mutta meteorin lentäminen niin matalalla on jo harvinaista.

- On vahva epäily, että kappaletta on tullut maapallon pinnalle saakka.

Äänihavainto viittaa siihen, että kappale olisi lentänyt vain noin 30-40 kilometrin korkeudella.

Seuraavaksi Ursa määrittää meteorin lentoradan ja harkitsee, lähteäkö etsimään mahdollisia maahan päätyneitä kappaleita.

2

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "mualiman loppu".

      Onhan siellä yläilmoissa kaikenlaista ihmisen sinne lähettämää metallirojua. Ei pä ollut ennen vanhaan ei.
      Taitaa olla 103v. Tunguskan meteoriitti iskusta Siperian taigaan. Se räjähti kuin ydinpommi kilometrien korkeudella maasta.

      Isovanhempani muistivat tapauksen kun yölläkin oli valoisaa. Google kertoo tapauksesta sanoin ja kuvin.

      • olisinpa nähnyt

        Nuo valoilmiöt johtuivat Keski-Suomeen pudonneista meteoriitin kappaleista. Ursassa pääteltiin suurimpien kappaleiden olevan n.1 kg luokkaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe