räksytykseen

Hyvät koiraihmiset, kertokaapa nyt hiukan, ettekö te itse väsy jatkuvasti räksyttäviin koiriinne? Meillä on naapurissa kaksi perhoskoiraa, jotka ovat jo muutaman vuoden räksyttäneet lähes kaikkea liikkuvaa, on sitten kyse autoista, ihmisistä, linnuista jne, jopa meidän pyykitkin saavat heiluessaan aika räksytykset! Mielestäni taajama-asutuksessa varsinkin pitäisi koiranomistajillakin olla jotain omassa päässäkin, ja ymmärtää tämtyyppisillä lemmikeillään terrorisoivan laajaakin ympäristöä. Varsinkin, kun koko pihaa kiertää verkkoaita ja koirat ovat tosi paljon ulkona. Joskus haluaisi näin kesäaikana istua vieraitten kanssa pihallakin mutta mitä helvattia, kun kaksi piskiä huutaa koko ajan kurkku suorana. Asiasta on keskuteltu tuloksetta koiranomistajien kanssaan, ne ovat kuulemma vain heidän ja saavat tehdä ja haukkua aivan mitä haluavat!
5285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

rotanmyrkkyä nakkiin

Äänestä

voi olla todellakaan inhottavampaa, kun koirien jatkuva haukkuminen. Myös tällä alueella on paljon koiria, jotka ovat jopa yöt ulkona - kesät talvet. Päivisin on suhteellisen hiljaista, mutta auta armias, kun tulee yö. Silloin alkaa koirien keskustelu. Ei edes voi kunnolla paikallistaa niitä, kun haukkuvat joka suunnalla. Jos omat koiramme metelöivät pihalla ollessaan, niin kyllä ne oitis laitetaan ojennukseen. Ja jos eivät tottele, niin sitten mennään takaisin sisälle. Muutenkaan emme pidä koiriamme jatkuvasti pihalla, vaan ne ulkoilevat säännöllisin väliajoin.
On se kumma, etteivät naapurinne laisinkaan piittaa koiriensa aihettamasta "haitasta". Luulisi jo naapurisovunkin vuoksi olevan fiksua edes yrittää komentaa koiriaan olemaan hiljaa. Meitä tosin on niin moneen junaan - ja asemallekin tuppaa porukkaa jäämään!!

Äänestä

...meneppä sitten sanomaan et sun koirat räksyttää. Naapuri on suunnilleen haulikon kanssa vastassa. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla, ilmoita vaikka poliisille tästä haitasta.luulisi että niiden tekemä huomautus auttaisi asiaan.

Mikä ihmensiinä on että niitä pieniä koiria ei voi opettaa olemaan hiljaa/yleensä kouluttaa... Ja miksi pitää taajama-aluelle hankkia pystykoivia jotka aivan varmasti metelöivät kaikki yöt.

Me onneksi asumme kerrostalossa ja olemme saaneet opetettua dobermannin olemaan hiljaa jopa ovikellon soidessa. Koira ei siitä kärsi että sen pitää olla hiljaa. Kyllä meidänkin koira saa haukkua esim. koirapuostossa mutta eipä vana hauku. onko meille sitten sattunut osumaan mykkä koira vai onko tämä hyvän tapakoulutuksen tulos... sitä sopii miettiä kaikkien, on vaan ihmisten mielestä niin outoa että DOBERMANNI on näin kiltti ja hiljainen!

Äänestä
  • Minä olen kuullut semmoisesta kaulapannasta. Että kun koira haukkuu, sen naamalle lentää sitruuna mehua. Minun serkun koiralla on ollut semmmoinen ja se oppi olemaan hiljaa.

    Äänestä

  • Minä vaan kirjoitti:

    Minä olen kuullut semmoisesta kaulapannasta. Että kun koira haukkuu, sen naamalle lentää sitruuna mehua. Minun serkun koiralla on ollut semmmoinen ja se oppi olemaan hiljaa.

    !!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyllästynyt kirjoitti:

Hyvät koiraihmiset, kertokaapa nyt hiukan, ettekö te itse väsy jatkuvasti räksyttäviin koiriinne? Meillä on naapurissa kaksi perhoskoiraa, jotka ovat jo muutaman vuoden räksyttäneet lähes kaikkea liikkuvaa, on sitten kyse autoista, ihmisistä, linnuista jne, jopa meidän pyykitkin saavat heiluessaan aika räksytykset! Mielestäni taajama-asutuksessa varsinkin pitäisi koiranomistajillakin olla jotain omassa päässäkin, ja ymmärtää tämtyyppisillä lemmikeillään terrorisoivan laajaakin ympäristöä. Varsinkin, kun koko pihaa kiertää verkkoaita ja koirat ovat tosi paljon ulkona. Joskus haluaisi näin kesäaikana istua vieraitten kanssa pihallakin mutta mitä helvattia, kun kaksi piskiä huutaa koko ajan kurkku suorana. Asiasta on keskuteltu tuloksetta koiranomistajien kanssaan, ne ovat kuulemma vain heidän ja saavat tehdä ja haukkua aivan mitä haluavat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu