Heippa!
Millaisia kokemuksia teillä on Turun alueen ell-päivystyksestä viimeisen vuoden ajalta?
Turun ell-päivystys
5
118
Vastaukset
- 34
Tuhatjalka ei tehnyt kaikkia vaadittavia tutkimuksia, siis PERUStutkimuksia, enkä itse osannut vaatia. Seuraavana päivänä Eläinsairaalassa sain kuulla tästä, että ehdottomasti olisi pitänyt esim. verikoe ja lämpö ottaa.
- MMnen
Myös me jouduimme itse ehdottamaan toimenpiteet ennen kuin ne tehtiin ja kieltämään järjettömän tuntuiset rauhoittamiset. Tarvittavia kokeita ei otettu, vaan ne tehtiin seuraavana päivänä muualla.
- Pirpirpi
Ihan katastrofi koko Tuhatjalka. Tekevät mahdollisimman halvalla. Meitä hoiti keikkalääkäri, joka ei edes löytänyt tarvikkeita huoneesta, koska taisi olla siellä ensimmäistä kertaa. Taas taisi kaupunki säästää väärästä, kun kilpailutti ell-päivystyksen ja antoi sen tälle firmalle, jota selvästikin kiinnostaa vain raha. Pelottaa ajatus, että koiralle tapahtuisi jotain, mikä oikeasti vaatisi asiantuntevaa hoitoa nopeasti.
- tyytyväinen
Käytin koiraani tällä viikolla tuhatjalassa ja mielestäni kohtelussa ei ollut mitään vikaa vaan päin vastoin. Ylimääräinen ehdottamani toimenpide suoritettiin, mikä ei missään muussa Turun eläinlääkärissä ole onnistunut, monia olen kokeillut.
Kerrankin koiralla miellyttävä kokemus eläinlääkäristä, eikä paniikinomaista painintaa lääkärin kanssa.
Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa!- et sillee
mikä ihme tällainen "ylimääräinen toimenpide" joka "missään muualla Turun eläinlääkärissä ei ole onnistunut" mahtaa olla?
ja mitä tarkoitat kommentillasi "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan"? tuskinpa kukaan astuu Tuhatjalan ovesta sisään sanoen, Moikka vaan, te ootte muuten ***** mut tarvin nyt apua... :D Ja toinen pointti on, että HYVÄ ASIAKASPALVELU ei ikinä vastaa niin kuin sille huudetaan, vaan aina asiakaspalvelun hyvän hengen mukaisesti. Pari pointtia vaan =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1241984Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331910Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101804Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561470Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5231091Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50978Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115920Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347889