Eläkkeensaajan asumistuki?

Kysyy mummo 68v

Hei!

Mahtoikohan KELA tehdä oikeanlaisen päätöksen tälläisessä tilanteessa:

Asun pienessä kerrostalo kaksiossa avopuolisoni kanssa (hän joutui työttömäksi).Jouduimme ottamaan nurkkiimme väliaikaisesti myös asunnottomaksi eron myötä jääneen yli 30-vuotiaan poikamme.Pojallamme on elätettävänään 1-vuotias lapsi.Hän on tällä hetkellä työtön ja saa työttömuusrahaa.

Minä hain eläkkeensaajan asumistukea ja olen eläkkeellä.Mieheni ei vielä ole eläkeläinen.

KELA hykäsi hakemukseni ja laskivat minun tulokseni mieheni ja poikamme työttömyysrahat.Emme saa tai emme ota mitään vuokrarahaa lapselta ja lapsenlapselta,sillä pieni työttömyysraha menee heillä ruokakuluihin.He eivät myöskään saa asumistukea sillä asunto ei ole heidän nimissään vuokrattu,ei tietenkään.

Meneeköhän tämä nyt ihan oikein että eläkkeensaajan asumistuki hylätään näillä perusteilla?Pitääkö minun nyt sitten heittää lapsi ja lapsenlapsi ulos asumaan sen vuoksi että saan itse vuokrani maksettua?

Tosiasiassa emme saa emmekä ota penniäkään lapseltamme ja tilanne on vain väliaikainen.He muuttavat omaan asuntoon heti asunnon saadessaan.

Minun eläkkeeni ovat pieniä ja mieheni työttömysetuudella.Nyt meille jää maksettavaksi vuokra kokonaisuudessaan eikä penniäkään tule asumistukea.Tämän jälkeen elämiseen ei jää juuri mitään.

Kannattaako päätöksestä valittaa vai meneekö tämä tosiaan kuten meille kerrottiin eli lapsemme tulee maksaa työttömyysrahastaan meidän vuokraamme?Verojen jälkeen mieheni työttömyysraha on sitä 500 euron luokkaa ja pojallamme hieman enemmän johtuen lapsesta.Onko poikani siis velvollinen elättämään myös minut?

15

1175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikein menee

      Kela laskee teidät yhdeksi ruokakunnaksi kuten pitääkin ja tietysti teidän tulot yhteen minkä jälkeen ei ole enää tarvetta asumistukeen heidän laskelmien mukaan. Ikävä juttu, mutta oikein se menee. Jos haluat asumistukea, teitä on nyt liikaa kaksioon eli lapsesi ja lapsenlapsesi sieltä pois.

    • 98+04848477

      Mutta eikös kelan pitäs huomioida rahaa myös elämiseen?työttömyysrahathan pyörii jottain 500-600e hujakoilla miinus verot.tuo summahan menee jo ruokaan kuukaudessa?

    • kysyvä ei

      Saisiko poikasi sossusta osan vuokrasta ? kannattaisi varmaan kysyä

    • Kysyy mummo 68v

      Sos.huolto ei tue häntä lainkaan nimittäin työttömuusraha, lapsilisä ja elatusmaksu ylittää sen summan mitä pitää jäädä heidän laskelmissaan elämiseen eli he saavat nyt tarpeeksi rahaa ja menoina ei vuokraa huomioida kun heiltä emme sitä peri tai voi periä nimittäin alivuokralaisia emme saa saa ottaa,tämäkin on kysytty vuokravalvonnasta.

      Sos.huollosta kehoittivat hakemaan asumistukea ja samalla kyllä myönsivät ettei asumistukea varmasti saa sillä asunto ja vuokrasopimus ei ole heidän nimissä.

      On kyllä hyvin ikävä väliinputoamisen tilanne nyt.

    • Väärä päätös

      Tutkittuani lakia eläkkeensaajan asumistuesta sanon, että Kela on tehnyt väärän päätöksen. Lain mukaan vain sinun ja miehesi tulot otetaan huomioon. Pojan tuloja ei oteta huomioon, mutta vuokranmääräksi huomioidaan sinulle 2/3 ja pojallesi 1/3. Voit siten saada eläkkeensaajan asumistukea vain 2/3 osaan vuokranmäärästä. Nyt lähetät Kelalle valituksen ja mene vaikka käymään ja pyydä näyttämään, mistä löytyy sellainen lainkohta, että myös lapsesi tulot otetaan tuloina huomioon.

    • Kyselee mummo 68v

      Kiitos!

      Tulomme on toden totta laskettu yhteen,myös poikamme tulot, ja tällä perusteella annettu hylkäävä päätös

      Vuokran määrästä sen verran vielä,että se on jaettu neljään osaan eli myös poikamme ja hänen lapsensa osaan ei siis ainoastaan kolmeen osaan.Mahtaako tuokaan nyt sitten mennä aivan oikein?

      --- vuokranmääräksi huomioidaan sinulle 2/3 ja pojallesi 1/3. ---

      Entäpäs mieheni?Hänhän ei ole siis eläkeläinen vielä vaan työttömyysetuutta saava.Eikö häntä lasketa mukaan 1/3?

    • Järkyttävää

      Oletko lainkaan oikeutettu eläkkeensaajan asumistukeen kun et asu yksin eikä puolisosi ole eläkeläinen? Taidatte kuulua yleisen asumistuen piiriin?

      Yleinen asumistuki taas ottaa huomioon koko ruokakunnan tulot eli ette ilmeisesti saisi sitten sitäkään.Ompas kinkkinen tilanne!

    • Eläkeläinen myös

      Kyllä eläkkeensaajan asumistukea voi saada ilman, että molemmat ovat eläkeläisiä.

    • Voi valita

      http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/170501111907EH

      " Eläkkeensaajan asumistukea maksetaan eläkkeensaajalle, joka asuu yksin tai puolison kanssa. Jos kanssasi asuu lapsia tai muita henkilöitä kuin puolisosi, voit valita, haetko yleistä asumistukea vai eläkkeensaajan asumistukea. "

      Eli jos ruokakunnassa asuu myös muita aviopuolison lisäksi, voi valita ottaako eläkkeensaajan asumistuen tai yleisen asumistuen. Väittää Kela em. sivullaan.

      • hakusessa ??

        Eläkeläisen asumistukilaskuri? Miten en löydä kohtaa, jossa kysytään molempien eläkkeellä olevien eläketuloja ja henkilölukumäärää? Yleisessä kysytään montako henkeä ja kaikkien tulot.


    • kfjdbfdjfkjddskjs

      mistäs sitä sitten voi tietää kumpi tulee tuensaajalle edulliseksi jos voi kahden asumistuen väliltä itse valita kumpaa hakee?voiko kahta hakemusta laittaa yhtäaikaa menemään ja katsoa kummasta tulee parempi päätös vai`?

    • Assää ja valttia

      "voiko kahta hakemusta laittaa yhtäaikaa menemään ja katsoa kummasta tulee parempi päätös vai`? "

      Parempi on laskea ensin itse ja sitten valita kumman tuen valitsee.
      Vinkkinä että yleinen asumistuki kattaa maksimissaan 80% vuokrasta asumistukena ja eläkeläisen asumitukena 85% vuokran määrästä.

      Mutta toki tulee tietää tarkoin asumistukien määräytymisten perusteet, ennen kuin lähtee eläkeläisenä valitsemaan kumman tuen valitsee.

      • Hai ja pari

        Siis, kansalaisten kusetus tukien muodossa perustuu siihen, että he eivät tiedä tarkasti kuinka tuet lasketaan. Mutta kyllä tuista pääsee perille kunhan vaan jaksaa asioita selvittää. Aikaa siihen menee, mutta lopussa kiitos seisoo.


    • lsifahfsa

      Hassua ettei Kelassa ole sitten informoitu että saattaisitte olla oikeutettuja yleiseen asumistukeen jos eläkkeensaajan asumistukeen ette ole?

      Eihän ne laskurit anna muuta kuin osviittaa.Lopullinen päätös voi olla mitä vain 0€ ja maksimituen väliltä.Eli miten asiakas voi osata sitten itse valita kumpi on hänelle edullisempi vaihtoehto?

      • lsifahfsa

        Tätä kommentoisin vielä:

        "Pojan tuloja ei oteta huomioon, mutta vuokranmääräksi huomioidaan sinulle 2/3 ja pojallesi 1/3. Voit siten saada eläkkeensaajan asumistukea vain 2/3 osaan vuokranmäärästä"

        Miten lasket 2/73 jos taloudessa asuu 4 henkilöä?Vai eikö pientä lasta sitten oteta tuohon lukuun?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe