Korvat/suoli

Omistamme 7v rotkun jolla on toisen koirvan rakenne erilainen kun toisen, toisesta korvasta ei pääse lika liikkumaan joten krooninen korvatulehdus kierre on ollut toista vuotta. Eturauhasongelmia lähes vuosittain kun nartuilla kiima sekä suoli alkanut reistata puolen vuoden aikana ihan mahottomasti. :(

Koira on aina ollut määrätietoinen mutta viimeisen muuan vuoden aikana alkanut pörrätä kun sitä esim. komentaa, ei oo tehny IKINÄ kellekkään mitään.

Noin joka toinen viikko vatsa on ihan vedellä ja sisällekkin on päässyt tarpeitaan kun ei ehdi tarpeeksi nopeaa ulos edes...
Koira on muuten ihan elinvoimainen esim. lenkkeilessä.

Koiramme syö kana/riisi ruokaa joten vehnää siinä ei ole.

Onko muilla samankaltaisia ongelmia? mitä ihmettä tuon kanssa teemme. Tosi raskasta pyörittää tätä huushollia kun koira vaatii isomman huomion kun 1v lapsemme.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Otapa selvää josko oireiden taustalla olisi kipi. Oma koirani oireili vatsallaan ja oireiden perussyy löytyi lannerangan jumiutumisesta ja kiputilasta. Koirani on uros jolla oli myös eturauhasvaivaa. Kokeile koiriin erikoistunutta fysioterapeuttia. Sieltä omani sai avun.

Äänestä

Kiitos avusta!:) E.lääk käydään kuukausittain ja siellä ukkeli saa vaan kehuja.. antaa aina tutkia ilman mutinoita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhus(ko?) kirjoitti:

Omistamme 7v rotkun jolla on toisen koirvan rakenne erilainen kun toisen, toisesta korvasta ei pääse lika liikkumaan joten krooninen korvatulehdus kierre on ollut toista vuotta. Eturauhasongelmia lähes vuosittain kun nartuilla kiima sekä suoli alkanut reistata puolen vuoden aikana ihan mahottomasti. :(

Koira on aina ollut määrätietoinen mutta viimeisen muuan vuoden aikana alkanut pörrätä kun sitä esim. komentaa, ei oo tehny IKINÄ kellekkään mitään.

Noin joka toinen viikko vatsa on ihan vedellä ja sisällekkin on päässyt tarpeitaan kun ei ehdi tarpeeksi nopeaa ulos edes...
Koira on muuten ihan elinvoimainen esim. lenkkeilessä.

Koiramme syö kana/riisi ruokaa joten vehnää siinä ei ole.

Onko muilla samankaltaisia ongelmia? mitä ihmettä tuon kanssa teemme. Tosi raskasta pyörittää tätä huushollia kun koira vaatii isomman huomion kun 1v lapsemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu