Olen ollut pitkään, siis todella pitkään, nykyisen työnantajani palveluksessa ja haaveenani olisi kouluttautua uudelleen ihan toiseen ammattiin.
Kaksi kysymystä on tullut vastaan; nykyään kaikki tutkinnot suoritetaan näytöin, eli täytyy olla kyseisen alan työpaikka, jotta voit kouluttautua. Vaatii siis työnantajan hyväksynnän näyttöjen tekemiselle.
Eli miten voi töissään tehdä näytöt, jos haluaa hakeutua aivan toiselle alalle ja toisaalta, jos työnantaja suhtautuu kielteisesti opiskeluun.
Toinen yhtä tärkeä kysymys on: miten voi päästä esim opintovapaalle, jos työnantaja kieltäytyy. Olen kuullut, että on ihan työnantajakohtaista, mikä firma päästää opintovapaalle ja mikä ei.
Näin fiilisten mukaan ei saisi kyllä olla. Joko sitten pääsee tai sitten ei.
Toivoisin vastauksia asioista jotain tietäviltä. Kiitos
Haaveena uusi ammatti melkein 50 kymppisenä :)
15
1248
Vastaukset
- 1+8
Näyttötutkinto on ihan tavallista koulutusta, jossa olet ilmaisessa harjoittelussa jossain paikassa, ja siellä annat sen näytön. Esim. lähihoitajat antavat niitä näyttöjä, ovat koulussa ja harjoitteluajalla tehdään näyttö. Eli palkkaa ei makseta. Työpaikka pitää olla, jos aikoo oppisopimukseeen. SItä käytetään aika usein, kun työnantaja haluaa lisiä rahastoista itselleen, ja laittaa palkatut työntekijät oppisopimukseen, vaikka ovat tehneet niitä samoja töitä ikänsä.
Opintovapaa voi olla kinkkinen juttu, siitä voidaan oikeasti kieltäytyä. Joo joo, voi olla lain vastaista, mutta moni asia on.
Nyt on viimeinen aikasi toimia, jos oikeasti haluat muutosta. Tsemmpiä - ex-opiskelija
Opiskellessa saa rahaa joko Kelasta, opiskeluraha sieltä on saman suuruinen kuin peruspäiväraha (siihen tuli 1.1. n. 120 € kk-korotus) ns. ruokaraha (9 € / pv) - eli yhteensä nettona n. 700 - 750 € / kk; tai jos kuulut liittoon ja liittopäivät täyttyneet voit saada sieltä ns. liiton rahaa, joka sitten taas on tuloista riippuvaista, mutta minimissään saman suuruista kuin Kelan peruspäiväraha.
Kuten edellinen vastaaja jo kirjoitti, niin näytöttutkinto on palkaton harjoittelutyö, eli siinä vaan sitten osoitetaan että osaa tehdä tietyt asiat - ja joku henkilökunnasta (yleensä ns. pomo, joskus joku muu) arvostelee sen sitten. "Arvosanaksi" ammattitutkinnoissa tulee vain "hyväksytty / hylätty", pt-tutkinnot arvostellaan arvosanoin (nyk. 1 - 3, aik. 1- 5). Mahdollinen hylkäys jonkun osa-alueen osalta tulee aina perustella. Riippuu paikasta ym. seikoista voiko sitä koittaa tehdä myöhemmin uudestaan (tarvittessa).
Joku osa-alue voi silti olla suoritettu hyväksytysti, vaikka kaikki ei menisikään ihan pilkulleen - esim. kaupassa kuorman purussa laitat erehdyksessä mansikkahillon vadelmahillon paikalle tms. ;) Tosin jotkut pilkunviilaukset ovat myös arvostelijoista kiinni, vaikka periaatesäännöt samassa tutkinnossa ovat aina samat...
Opiskelusta on aina jotain hyötyä - ikinä vaan ei tiedä missä, milloin ja miten - eli tsemppiä kehiin ;)- uutta oppimaan
No ei tasan saa käteen mitään 700e opiskelijana, ei ainakaan Helsingin ulkopuolella. Toihan olisi huima summa. Työmarkkinatuki jne on aina enemmän, mitä opiskelijat saa.
Aikuisten näyttötutkinnot on yleensä sellaisia, että ne ovat aikuiskoulutusta ja iltakoulutusta. Silloin olet vain sivutoiminen opiskelija, et ole oikeutettu opintotukeen tms. Työttömänä voi nykyään opiskella max 200 pvää, menettämättä tyttömyyskorvausta, mutta tämä keskittyy jo olemassa olevan koulutuksen täydentämiseen, tai kesken jääneiden opintojen loppuun saattamiseen. Ja se on tarveharkintaista, tapauskohtaista, päätös oikeudesta opiskella pitää saada ensin työvoimaviranomaisilta.
Aloittajalle: työnantajallasi ei ole mitään pakkoa tukea opiskeluasi, varsinkin jos suuntana on joku täysin muu ala. Älä siis turhaan kerro edes hänelle liikoja!
Teet nyt niin, että haet opiskelemaan siihen kouluun ja koulutukseen, mikä sinua kiinnostaa. Aloitat koulun ja käyt sitä työn ohessa. Aikuiskoulutus on 90% iltakoulua, varmasti pystyt käymään samalla töissä ja tunnit on sovitettavissa ja opinto-ohjelmat ovat joustavia, sinulle räätälöityjä. Kaikki aiempi opittu ja koulutus luetaan hyväksi.
Näyttöjä ja työharjoittelua voit tehdä loma-aikoina, viikonloppuisin. Tai jos tekee tiukkaa, yritä vaikka sopia osapäivätöistä, kun se harjoittelujakso alkaa.
Ja vasta sitten, kun saat uudelta alalta työpaikan, irtisanot itsesi.
Kylmä fakta kun on se, että 50-vuotiaalla on rajalliset mahdollisuudet työllistyä. Suomi on ikärasisti maa, jo 40-vuotiaita ei oteta töihin tai työnsaanti on vaikeaa.
Älä siis irtisanoudu ja jää tyhjän päälle, vaan yritä hankkia se koulutus työsi ohessa.
Mutta siis ehdottomasti hae sinne kouluun ja nyt heti! - ex-opiskelija
uutta oppimaan kirjoitti:
No ei tasan saa käteen mitään 700e opiskelijana, ei ainakaan Helsingin ulkopuolella. Toihan olisi huima summa. Työmarkkinatuki jne on aina enemmän, mitä opiskelijat saa.
Aikuisten näyttötutkinnot on yleensä sellaisia, että ne ovat aikuiskoulutusta ja iltakoulutusta. Silloin olet vain sivutoiminen opiskelija, et ole oikeutettu opintotukeen tms. Työttömänä voi nykyään opiskella max 200 pvää, menettämättä tyttömyyskorvausta, mutta tämä keskittyy jo olemassa olevan koulutuksen täydentämiseen, tai kesken jääneiden opintojen loppuun saattamiseen. Ja se on tarveharkintaista, tapauskohtaista, päätös oikeudesta opiskella pitää saada ensin työvoimaviranomaisilta.
Aloittajalle: työnantajallasi ei ole mitään pakkoa tukea opiskeluasi, varsinkin jos suuntana on joku täysin muu ala. Älä siis turhaan kerro edes hänelle liikoja!
Teet nyt niin, että haet opiskelemaan siihen kouluun ja koulutukseen, mikä sinua kiinnostaa. Aloitat koulun ja käyt sitä työn ohessa. Aikuiskoulutus on 90% iltakoulua, varmasti pystyt käymään samalla töissä ja tunnit on sovitettavissa ja opinto-ohjelmat ovat joustavia, sinulle räätälöityjä. Kaikki aiempi opittu ja koulutus luetaan hyväksi.
Näyttöjä ja työharjoittelua voit tehdä loma-aikoina, viikonloppuisin. Tai jos tekee tiukkaa, yritä vaikka sopia osapäivätöistä, kun se harjoittelujakso alkaa.
Ja vasta sitten, kun saat uudelta alalta työpaikan, irtisanot itsesi.
Kylmä fakta kun on se, että 50-vuotiaalla on rajalliset mahdollisuudet työllistyä. Suomi on ikärasisti maa, jo 40-vuotiaita ei oteta töihin tai työnsaanti on vaikeaa.
Älä siis irtisanoudu ja jää tyhjän päälle, vaan yritä hankkia se koulutus työsi ohessa.
Mutta siis ehdottomasti hae sinne kouluun ja nyt heti!Kuten "3 6" jo kirjoitti alempana (9.1.), niin opiskella voi yli 200 päivää...
Mitä tulee rahoihin, nin se kirjoittamani summa on ihan paikkansa pitävä (en ole pääkaupunkiseudulla), itse olin opiskelijana v. 2010 (ammattitutkinto, opisk. noin vuosi) ja sain rahaa nettona (Kelasta) reilu 600 € / kk. Ja tämän vuoden alusta työttömyyskorvaus nousi n. 120 € - joten siitä tulee kyllä yhteensä reilut 700 € / kk.
Itselläni suurin osa opiskeluista oli päiväopiskeluja - iltatunteja oli vain muutama koko vuoden aikana. Opiskeluun liittyi myös työharjoittelua näyttöjen (sama paikka) lisäksi.
Yksi vaihtoehto opiskelulle on oppisopimus - eli siinä ollaan töissä ja koulussa ns. yhtäaikaa. Alasta riippuen voi olla että suurin osa asioita opitaan työn kautta, ja töissä ollessa saa palkkaa, koulupäiviltä saa koulusta "päivärahaa". Työpaikka pitää hommata itse. Jos asia kiinnostaa, kannattaa kysellä koululta ja työkkäristä.
Kuten kirjoitin jo aiemmin niin opiskelusta on aina jotain hyötyä - mutta sekin on totta että vaikka olisi kymmenen ammattia / tutkintoa, ei välttämättä saa töitä - ainakaan vakituista paikkaa...
- 12+18
Liitonrahaa saa vain, jos on työtön ja työllistyminen vaatii kouluttautumista. Eli jos itse ottaa loparit, ei saa kouluajalle työttömyyspäivärahaa.
- Lainmukaan
Kyllä kai se nyt kuitenkin niin on, ettei työnantaja voi kieltäytyä myöntämästä opintovapaata. Laki opintovapaasta:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1979/19790273?search[type]=pika&search[pika]=opintovapaa - 3+6
"Työttömänä voi nykyään opiskella max 200 pvää, menettämättä tyttömyyskorvausta, mutta tämä keskittyy jo olemassa olevan koulutuksen täydentämiseen, tai kesken jääneiden opintojen loppuun saattamiseen. "
Niet, niet. Työttömänä voi opiskella vaikka neljä vuotta, liiton rahoja saa sen 500 päivää ja sitten saa peruspäivärahaa. Opinnot aloitetaan alusta ja niistä sovitaan työkkärin kanssa. Mutta niiden päivärahaa varten pitää olla työtön ja tarve koulutukseen pitää olla olemassa.
Tietysti muukin malli on mahdollinen, mutta ei niiden opintojen tarvitse olla keskeytyneitä tai muuten omituisia.
Ja kannattaa huomioida, että vaikka hankkii uuden koulutuksen, ei välttämättä työllisty. Ehkä tällä hetkellä sairaanhoitajat yms. työllistyvät, mutta sekin voi olla ohimenevää. Koskaan ei tiedä, mitä tulee. - mollin sivuilta
Ainakin työministeriön sivun mukaan opiskeluun saa 24kk työttömyysrahaa, ei neljää vuotta.
http://www.mol.fi/mol/fi/03_koulutus_ura/05_omaehtoinen_opiskelu/index.jsp
Lisäksi esim amk tai yliopistotutkinnon loppuun suorittamisessa on ehto, että opinnot ovat olleet kesken yli vuoden.
Kaiken opiskelun pitää tähdätä työllistymiseen. Niinhän sen pitää, mutta saako lopulta työpaikan, on monen jutun summa.
Henkilökohtaiset suhteet ratkaisee pitkälle.
ketjun aloittajan kannattaa ottaa selvää oman paikkakuntansa koulutustarjonta ja netistä opintososiaaliset edut ja säännöt. - älä viitsi
Nuo koulutusetuudet lienee tuossa jo käsiteltykin, mutta mennäänpä nyt siihen realismiin.
Tussa iässä totuus on todellakin se, että oikea palkallinen työllistyminen alkaa olla jo lottovoitto, ainakin mikäli ei ole suhteita.
Otahan nyt järki käteen ja mietipä tilannettasi uudemman kerran: Kun kerran työllistyminen pitkällä kokemuksella työttömäksi jäätyä on lottovoitto, niin kuinka mediaseksikäs ajattelit olevasi 5-kymppisenä kokemattomana vastavalmistuneena?
Käytännössä sanot hyvästit työelämälle, tai no, palkattomia harjoitteluita todennäköisesti piisaa, mutta palkkakuittia et tulekaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä enää koskaan näkemään.
Lyö nyt vaihtoehdot pöytään ja katso objekltiivisesti. Voi toki olla, että työllistyisitkin uuteen ihanneammattiisi, mutta huomattavasti, HUOMATTAVASTI todennäköisempää on, että kierrät orjatyöstä toiseen ilman rahaa koko lopputyöikäsi, mitä nyt välillä ollaan ihan muuten vaan työtön, työtön ja jos jossakin välissä pinna katkeaa kyykytykseen, saattaa tulla karenssit/ työssäoloehdotkin tutuksi. Koko loppuelämäsi valuu todennäköisesti hukkaan ja menetät vielä omaisuutesikin hyvällä todennäköisyydellä. Kun viiden vuoden ajanjaksoon mahtuu satoja, jopa yli tuhat turhaa hakemusta, puolenkymmentä palkatonbta harjoittelua ja jatkuvaa toisen luokan orjaksi alistamista ja vähättelyä, on edelleen hyvin, hyvin todennäköistä, että jossain vaiheessa turhautuminen iskee, tekee mieli lopettaa taas yksi mihinkään johtamaton palkaton orjatyö ja siinä vaiheessa kun olet sitten sanktiossa rahatta, ainoa vaihtoehto on sossu, joka vaatii, että myyt ja syöt omaisuutesi ennen kuin saat sieltä mitään.
Ja kyllä, aivan varmasti työkkärit usuttavat p*skaan toisensa perään ja kyllä ihan varmasti aina ja vierläpä pääsääntöisesti löytyy niitä, joille harjoittelijoiden kierrätys on puhdasta rutiinia, eikä ole aikomustakaan työllistää ketään. ETENKIN julkinen sektori tekee tätä aivan normaaliproseduurina.
Älä nyt ota tätä loukkauksena, mutta eiköhän kannata lopettaa haihattelut. - 5+2
Juu, täällä myös vastavalmistunut 49-vuotias maisteri töitä etsii, vaan eipä näy. Eli aika turhaa on kouluttautuminen, mutta onneksi itse olin jo irtisanottu, ettei tarvinnut lopputiliä ottaa. Edes jotain hyvää.
- Opiskelemaan lähtijä
Juuri tämän vuoksi kannattaa jo opiseluaikana verkoistoitua ja luoda suhteita. Parhaaseen työpaikkaan ja siihen oman alan unelma-ammatin tavoitteeseen pääsee myös täten helpommin. Jos jää työttömäksi niin sitä putoaa vähän tyhjän päälle ja joutuu ottamaan vastaan mitä tahansa työtä, joka vastaa edes vähän koulutusta.
- lumiukkona
Itse olen 25 vuotta työskennellyt vähittäiskaupassa.Jäin joulukuussa opintovapaalle.Saan aikuiskoulutusrahastosta 18 kk n.1500 e / kk. Katso mitkä ovat saamiset edellytykset.Aivan uudelle alalle itsekin kouluttaudun ;) Kerran täällä vaan ollaan :)............
- lumelamppu
Anna palaa vaan. Jos on niin paljon potkua, että jaksaa uutta opiskelemaan, riittää sitä kyllä verkostoitumiseen ja työnhakuunkin. Vierivä kivi ei sammaloidu!
- Palkkaa(kin), kiitos
Opistotutkinto 90-luvulta, jonkin aikaa sitten akateeminen ja kohta toinen akateeminen.
Ikää n. 50 v., työkokemusta monipuolisesti johtotehtäviä myöten toisen töissä reilusti yli 10v.
Lähes koko 2000 -luku haettu töitä eikä minnekään pääse, vaikka mm verkostoidutaan sitten kuinka paljon tahansa.
Joissakin harvoissa haastatteluissa, joihin vielä pääsee, on ihmetelty, että kuinka voit olla työtön. Ja jätetty sitten yhtä työttömäksi kuin ennenkin.
Nykyinen opiskelu menee aivan mainiosi, miksei menisi, kun on motivaatio ja kunto kohdallaan, lisäksi ÄO:ksi aikanaan arvioitu n. 140, tosin olen aivan varma, ettei töitä löydy paperit kädessä yhtään sen enempää kuin tähänkään asti.
En muuten sitten ala yrittäjäksi, kokeilin sitä aiemmin, töitä tuntuu löytyvän yhtä huonosti Y-tunnuksella kuin verokortillakin, kuten on todennäköisesti huomannut lähes jokainen, joka on omaa asiantuntemustaan alkanut vapailla markkinoilla kauppaamaan ilman valmista diiliä isoon taloon.
- tokaisija.
50-kymppinen = 500-vuotias.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826