Omaishoitajat valehoitajia?

Omaishoitajat eivät saa mitään koulutusta sairaan omaisensa hoitoon; lääkkeiden annosteluun esimerkiksi, reseptejä lääkäreiltä kyllä tulee ja lääkkeet apteekista. Jos omaishoitaja monen hoitovuoden jälkeen annosteleekin lääkkeet väsyneenä väärin?

Huvitti tuo vale-omaishoitaja, sellainen minäkin olen. Vailla minkäänlaista terveydenhoidon koulutusta, jaan lääkkeet ym.... teen paljon sellasta joka kuuluisi vain koulutetulle henkilölle.
Pitäisi olla aika kovapäinen jos vuosikausia kestäneen hoitamisen jälkeen ei olisi mitään oppinut.
Nyt tiedän paljon enemmän kuin aloittessani, saatan jopa olla tämän oman hodettavani suhteen paras asiantuntija.

Pieni tarkennus,sen takiahan puhutaan omaishoitajasta,ei sairaanhoitajasta joka on ammattiinsa koulutettu,ei nyt sekoiteta median keksimiä ja todellisuutta!!
Omaishoitajat ovat läheisiään hoitavia,ja saavat siitä pientä palkkiota,olkaamme edes ilosia siitä,että tällainen vaihtoehto on,vaikkakin raskas!

Ai jaa, mä taas käsitin, että tässä on kysymys sarkamista..ei siitä, etteikö joku tietäisi,mikä on omaishoitajan ja sairaanhoitajan ero olisi...

Missä kohtaa sarkasmi ; ))))ai kato juu ,mie kirjotin sarkasmin kera ,miten iloitsemme omaishoitajuudesta.....

Mulle tuli surkasmi:(
En saa unta vaikka olen kuolemanväsynyt.
On ollut hirveä päivä, tästä ei voi kuin nousta...

On tämä viikko ollut todella paha, "surkasmista" kärsin minäkin:(
Mikään ei tunnu onnistuvan, missähän vika? Minussa kuten aina.

Olin hoidettavani kanssa sairaalassa hänen leikkauksessa... hoitajat kiittivät usemman kerran, hienoa kun olet mukana, ei me täällä olisi pärjättu.. Onhan tuo leikkaussali ja heräämö tullut tutuksi ja sain oman sairaalasängyn hoidettavani huoneeseen..

Tuollaisessa tilanteessa omainen tarvitsee läsnäoloa ja tukea, olipa hieno asia että sait olla hänen kanssaan.
Myös minulle järjestettiin sänky Meilahden sairaalassa kun poikamme eli viimeisiä päiviään.
Ne oli äärimmäisen raskaita päiviä joita en mistään hinnasta antaisi pois.
Puhuin hänelle paljon, näki että kuuli kun hymyili välillä.
Lauloin Lapin äidin kehtolaulua, nyt en pysty kuuntelemaan sitä, tulee hirveän paha olo.
Maaliskuussa siitä tulee kaksi vuotta.

Elämä on....
Rakkaus ja suvaitsevaisuus, ne ovat ylläpitäviä aisioita elämässä.
Menetyksen tunetta ei korvaa mikään.

en tiedä, jotkut sanovat, että kahden vuoden kuluttua helpottaa suru.. mun tädillä se kyllä piti paikkansa.. hänen mies kuoli ja ei lapsia.. tädin kaksi ensimmäistä vuotta oli hirveät ja mulla joka päivä päässä se kuva, kun hän jätti jäähyväisiä kuolleelle miehelleeen, kuin suuteli ja halasi vainajaa.. olin ihan varma että siihen loppuu tädin elämä.. vaan hän nousi vähitellen ja vanha on mutta elämänhalua on, meillä on nykysin joskus vallan mahdoton huumorintaju.. ymmärrän häntä ja hän mun omaishoitajana olemista.. joskus ne vaikeudet yhdistää..