Oikukas äiti.

Äitini on aivan hirveä. Tämä ei ole mikään murrosiän puuska eikä mitään kapinointia, olen aina tiennyt äitini olevan hieman oikukas ja puolueellinen.
Hän on eronnut isästäni silloin, kun olin vielä eskarissa tai päiväkodissa. Nyt pari kuukautta sitten hän kertoi minulle, että hän eroaa nykyisen poikaystävänsä kanssa. Hän on pikkuveljeni isä, eikä hän ole todellakaan minulle läheinen. En pitänyt hänestä silloin, kun hän ensimmäisen kerran astui taloomme enkä pidä hänestä vieläkään. Äitini siis oyysi minua valitsemaan jäänkö tänne asumaan vai muutanko isäni luokse. Silloin olin niin väsynyt ja sekaisin, että sanoin vain miettiväni asiaa vaikka päätös on ollut selkeä jo monta vuotta, haluan isäni luo. Mutta siitä ei sen jälkeen puhuttu. Ei erosta, ei muutosta, ei mistään. Nyt he ovat taas se sama vanha pari, välillä haukkuvat toisiaan ja välillä he taas olevat niin lempeitä toisilleen. Oliko äitini tosissaan vai ei? Miksi hän puhui jotain tuollaista jos he eivät muuta erilleen? Haluan muuttaa isäni luo, mutta en uskalla sillä pelkään että äitini tekee jotain itselleen tai muille. Äitini kanssa puhuminen ei tule kuuloonkaan, sillä olemme hyvin etäisiä ja aina kun puutun heidän riitoihinsa tai yritän auttaa saan vain törkeän vastauksen ja torjunnan. Joskus suuttuneena olen huutanut, että muutan isäni luokse, vastaukseksi olen vain saanut kehotuksia muuttaa pois ja häipyä. Silloin voisi tulkita että hän ei halua minua elämäänsä, vaan minun olisi parempi kuolla mutta sellaiset ajatukset eivät mielessäni pyöri. Välillä hän lällättelee minulle ja sisaruksilleni, haukkuu, ei päästä meitä mukaan arkisiin keskusteluihin esim. miten isäpuoleni päivä meni tai mitä laitetaan ruuaksi, vaan hän huutaa: "Puhuimmeko me muka sulle? JOs sulle ei puhuta niin ole hiljaa. Voit pitää turpasi kiinni koska sulle ei puhuttu."
Jos koulussa noin puhuttaisiin toisille, kuten valitettavasti puhutaankin niin tuo luokiteltaisiin koulukiusaamiseksi ja toisten syrjinnäksi. Ei vanhemman kuulu syrjiä lasta. Samoja sanoja kuuluu isäpuoleltani. Isäni taas ei huuda, ei käytä ruumiillista kuritusta eikä tuössä meitä _TÖYKEÄSTI_ ulos keskustelusta. Koulunumerokin laski seiskalle tultaessa joulutoikkarissa vajaalla numerolla, Johtuen mm. siitä että en monissa aineissa päässyt näyttämään parhaita puoliani, esim. musiikissa ja äidinkielessä, ja siitä että kokeiden (Ei, ne eivät omasta mielestäni vaikeutuneet) arvostelu tiukkeni, ja siinä missä ala-asteen numero oli huono niin yläasteella se on jo kohtalainen.

Auttakaa, mitä minä teen äitini kanssa? Isälleni olen kertonut, mutta äiti vain haukkuu häntä, vaatii häntä ostamaan meille vaatteita ja maksamaan kaikki harrastuksemma ja muut, vaikka hän maksaa jo elatusmaksua kahdesta lapsesta. Harrastustemme maksut tajuan, sillä äiti ei ole koskaan niihin osallisena eikä hän ikinä kannusta meitä, moittii vain ja kertoo mitä meidän pitäisi tehdä paremmin vaikka hän ei tiedä koko harrastuksesta mitään.

Hän haukkuu minua, hän haukkuu isääni, hän haukkuu idoleitani, harrastuksiani, kavereitani, uskoani, ulkonäköäni ja sanoo että en ole nainen, (no eipä haittaa, ei se hänkään ole sen enempää.) hän ei ole koskaan tyytyväinen koulumenestykseeni, kutosella keskiarvo oli 9.1 ja kaksi kasia vaan tuli, nekin olisi pitänyt nostaa yseiksi ;( Nyt kun veljeni on nelosluokalla, jossa on vielä rastitodistukset, hän sanoo että todistukseni olisi pitänyt ola samanlainen kuin veljeni todistuksen. (Hänen mielestään kiitettävä on automaattisesti 10, eli toikkarissani pitäisi olla kaikki kymppejä ja yksi ysi. Ei sekään riittäisi.)
Jos saan hyvää palautetta taideaineista, hän vastaa haukkumalla minua muissa aineissa ja tuo aina huonot puoleni esille. Kuumia puheenaiheita ovat meillä nämä, kun vieraat ovat kylässä:
1. Kuinka meidän tyttö ei siivoa huonettaan
2. Kuinka ärsyttävä Tuksu on
3. Kuibka hirveä läävä tämä talo on
4. Se, miten hän saa raataa niska limassa kun me muut "emme tee mitään"
5. Yleinen lasten moittiminen ja haukkuminen.
Haluan oikeasti isäni luo, koska hän joskus kehuukin minua, ja kertoo rakentavasti miten pitäisi tehdä toisin., hänen luonaan saisin toteuttaa itseni, ja ehkä jonkun pienen lemmikin mistä olen aina haaveillut. Tuo lemmikki saattaa tuntua TODELLA mitättöm'ältä, kun mietitään kumman vanhemman luokse muutetaan asumaan mutta minulle se on tosi tärkeää. Kerrankin, toin salaa pienenpämä kotiin kohmettuneen luteen aikeenani pitää sitä lemmikkinä, koska aina minulle on luvattu kaikkea, mutta mitään en ole saanut. Luteenikin äiti huomasi ja pakotti viemään ulos :( Isäni ei ole mitään lemmikkiä sinänsä luvaillut, mutta hän on eläinrakas, ei allergikko ja luottaa minuun. Hän on joskus haaveillut koirasta, mutta hän ei töidensä takia voi ottaa koiraa.


Pyydän, auttakaa. Mitä teen äitini kanssa? Nostanko kissan pöydälle ja sanon että muutan isäni luokse vai yritän saada häntä muuttumaan?

OIkeastti mitä minun pitäisi tehdä? Olen aivan hukassa kun en tiedä mitä äitini milloinkin tekee.