Mitä elokuvia ja näytelmiä tuo ikääntyminen mieleen? Kyse on nyt elokuvista ja näytelmistä, joissa kuvataan (pääosin) ikäihmisiä ja heidän ongelmiaan.
Yulee mieleen 80-luvun yhdysvaltalainen elokuva Kultainen lammikko (On Golden Pond) yhtä hyvin kuin Helsingin kaupungintetterin näyttämöllä esigtetty kvartetti.
Aika tavalla erilaisen kuvan ikääntymisestä antaa näinä aikoina esitettävä englantilainen elokuva Hysteria, jonka tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun puritaaniseen saarivaltakuntaan.
Elokuva esittelee osin naisasiaakin, mutta jääköön tässä elokuvan pääsisältö selvittämättä. Elokuvaa voisi kuitenkin suositellla opiksi myös miehille.
Elokuvaa on jossakin luonnehdittu komediaksi, mutta tuo luonnehdinta oudoksuttaa.
Varmaan joku paheksuu elokuvan mainitsemista tässä yhteydessä. Meitä on moneen lähtöön.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun muistaa että kaikkiin asioihin ja ilmiöihin on lukemattomia näkökulmia ja - kantoja, ihmettely lakkaa. Mutta tämä juuri on sytykkeenä keskuisteluille ja mielipide-eroille. Siitäkin saa olla eri mieltä mikä elokuva on hyvä ja mikä huono, mikä fiktiivinen mikä realistinen mistäkin näkökulmasta.
Eipä sen kauempana kuin eilen, tuli joltain kanavalta norjalaispariskunnasta todenperäinen arkielämän kuvausdokumentti, taisi olla nimenä ´Paikka, jota ei enää ole.´ Taas satuin vasta paikalle kuten usein ennekin, ohjelma oli kestänyt jo tovin. Maalaistilan isäntä ja emäntä siinä olivat, vanhenivat kuvauksen kulussa.
Mielelläin aina katson kuvauksia aidoista ihmisistä....nytkin monikymmenpäinen lehmikarja oli heillä vielä hoidettavanaan. Huonoine jalkoineen jaksoivat vielä kävelykeppiensä kanssa sen iltaisin navettaan haalia.
Ihastuttavan rehellistä vanhenemisen ja jokapäiväisen raskaan maalaistyön kuvausta se oli. Puhetta oli äärimmäisen vähän, eipä sitä tarvittukaan.
Saipa taas ajattelemaan elämää. Mitä tyydytystä olikaan tuottanut heille tämä koko elämän kestävä, toisille ehkä näkymätön työ, samat työt joka päivä vuosikymmenten ajan, mutta yhdessä, emännän kuolemaan saakka.
Aloituksessa mainitun, tätä nykyä elokuvatettereissa pyörivän englantilaisen elokuvan inhorealistisuus ja ilmeinen totuudenmukaisuus on sen verran vaativaa, että voi vain ihmetellä, miksi elokuvaa esitetään myös alle 16-vuotiaille.
Eihän se mitenkään pelottava ole, mutta saa se kyllä vaikkapa pojankoltiaiset hihittelemään mummoikäisten tätien hoidoilla.