Kertokaa kokemuksia, millaista on ja miten tuosta nartun juoksuajasta selviää kunnialla? Ajattelin jo että kastroidaan uros, mutta tiedä sitten onko se hyvä keino? Narttu on nyt 8kk ja ehkä ekat juoksut tulossa, kun uros on niin kiinnostunu takapäästä.
Uros ja narttu samassa talossa - juoksuaika?
7
1186
Vastaukset
- 10+3
Kastoroiminen on hyvä keino ,säästut vahinkopennuilta.
Meillä uros lähtee hoitoon kun nartuilla juoksut . Muuten silkkaa piinaa urokselle/merkkaa sisään/huutaa 24/7/ei syö - Suomi-rodun edustaja
Aika stressaavaa ainakin meillä. Joudutaan uros pitämään tällä kertaa sisällä talossa nartun kanssa samaan aikaan, vaikka suunnitelmana oli pitää aina toinen ulkona 24/7 juoksujen aikaan. Narttu ei voi myöskään pitää nyt ulkona tarhassaan yötä myöten mm. susivaaran takia.
Meillä ei uros merkkaa sisälle, mutta haukkuu ja piipittää koko ajan ja yrittää astua. Nartulla ensimmäiset juoksut ja näköjään menee pitemmän kaavan mukaan. Alussa on yöt pidetty ne erillään, nyt ovat olleet jokusen päivän täysin erillään. Nartulla on alkamassa näinä päivinä oikea kiima ja yhtään sekuntia eivät saa olla siis nyt yhdessä, edes valvonnan alla.
Kastrointi on hyvä keino, jos koiraa ei käytetä jalostukseen (toisin kuin meillä). Uros säästyy vanhuuden eturauhasvaivoilta, monilta stresseiltä ja elää ehkä vanhemmaksi (jollei päästä koiraa lihomaan). Meillä tosin edellinen koira oli leikkaamaton uros ja eli 16 vuotta ja rapiat. Puolessa välin sen elämää, alettiin käymään välillä hakemassa hormonipiikki käytöstä ja eturauhasta rauhoittamaan. Se oli hyvin viriili uros ja kaikki seudun juoksuaikaiset nartut saivat sen sillon villiintymään. - juusto-33
Huoh, voi ei. Tiedossa siis raskas 3-viikkoo, vai kauanko lie kestää..
- .............
Meillä on ollut sen tyyppisiä narttuja, etteivät ole antaneet kovin oman lauman urosten liehitellä koskaan, joten homma on meillä sujunut melko huolettomasti, mutta meillä siis nartut olleet ne vanhemmat, sekä lauman ehdottomia johtajatyyppejä. Pahimmat ehkä viikon päivät on narttu ollut yleensä hoidossa tutussa paikassa kuitenkin.
Meillä on aina olleet naapurin narttujen juoksut uroksille stressaavampia kuin omien. Olemme kieltäneet kaikenlaisen vöyhkäämisen, pissojen nuoleskelut ym, taajamassa kun asumme. Huomaamme kyllä uroksen käytöksestä, milloin on missäkin juoksut, mutta ei meillä ulvota eikä karkailla.
Ikinä ei ole meillä yksikään oma uros sisälle merkkaillut. Joskus joku vieras uros on sellaista tehnyt, mutta en pitäsi mitenkään erityisen pelättävänä ongelmana sitä asiaa. Meillä on kyllä aika tiukat säännötkin kotioloissa olemisessa.
Yksi uros on aikanaan kemiallisesti kastroitu. Tavallaan terveydellisistä syistä, vanhoilla päivillään kun höpsähti dementiksi, ja silloin teki muutaman karkumatkan hajujen perässä. Ja koska oli jo niin höppänä, ei osannut kotiinsa, eikä myöskään tuntunut huomaavan mitään muuta ympäristössään. Implantti rauhoitti tilanteen alle kuukaudessa. Implanttiin päädyttiin vain koiran todella korkean iän vuoksi, muuten olisi varmaankin kastroitu lopullisemmin. Mutta emme halunneet sellaiseen lähteä, kun ei ollut muuta vaivaa, ja implantin laitto oli niin helppo, ettei koira edes huomannut sitä. - juusto-33
Tuosta impantista soittelinkin el.lääkärille, mutta kesto on vain 6kk ja hinta n. 120e! Kun eihän me tiedetä millon tolle nartulle seuraavat juoksut tulee.. Niin ei tuosta ole mitään apua.
Kaipa se uros on kevään aikana kastroitava.
Kiitos ihan hirveesti kommenteista! Ja kommentoikaa lisää, käyn lukemassa taas..- ..............
Jeps. Implantti ei ole ehkä järkevin ratkaisu, kun on varma siitä, että haluaa kastroinnin. Mutta usein sillä on hyvä "kokeilla", ja meillä se oli siksi oikea vaihtoehto, koska emme halunneet enää turhaan rauhoittaa koiraa. En itsekkään lähtisi sellaiseen ratkaisuun nuoren koiran ollessa kyseessä. On muuten näköjään implantin hinta noussut, meillä maksoi seitsemisenkymppiä :D
Meille on seuraavakin koira, joka on tulossa, narttu. SAmojahan siinä' joutuu miettimään, että onko nuoresta nartusta itse ilmaisemaan, että ei kiitos. En usko, että pystyvät siihen vielä kovin nuorina. Joko joudumme hoitokuvioihin taas, taikka sitten uros kastroidaan. Se taas on siitä kiinni, joko uroksen astumiset on takana kokonaan, vielä ei voi tietää, mutta onneksi ei tarttekkaan. Tai sitten otamme seuraavaksinkin koiraksi uroksen.
- fargo
Meilläkin uros kastroitiin noin 3-vuotiaana kun talossa on muut narttuja. Nyt se on muutenkin rauhoittunut ja rähinät muitten urosten kanssa vähentynyt. Pysyy pihassakin hyvin. Meillä on tosin piha aidattu 90 cm korkealla vihreällä muovitetulla puutarha-aidalla,mutta ennen kastraatiota uros meni aidan yli naapuriin kun siellä oli juoksuinen narttu.
Kastraatiosta huolimatta tämä yrittää kuitenkin astua narttua kun tällä on tärppipäivät niin en sen takia ole niitä keskenään jättänyt. Lenkitykset pitää tehdä parin päivän ajan niin,että narttu on hihnassa tai sitten molemmat on hihnassa ja kulkevat toinen mun vasemmalla ja toinen oikealla puolella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921