Unissaan puhuminen ja sekoilu

PelkääNukkuaYönsä

Mieheni heräilee silloin tällöin todella rajuihin uniin. Hän saatta pompata ylös, juosta toiseen huoneeseen, huutaa jne. Pahinta on että hän käy kimppuuni unissaan, on yrittänyt kuristaa, tarttunut kiinni ja yrittänyt lyödä. Tiedän, että hän asialle mitään voi, mutta pelottaa silti molempia, että koska todella sattuu jotain, kun tähän saakka on säikähdyksillä selvitty.

Onko kellään kokemuksia tällaisesti ja onko jokin lääke tai hoito auttanut?

2

474

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Unihäiriöistä

      Minulla on ollut hyvin samankaltaisia "unissaan kävelyjä". Unissaan touhuamisissa on tapahtunut kaikenlaista. Unihäiriöt alkoivat jo lapsena ja silloin kävin tutkimuksissakin asian tiimoilta. Tutkimuksissa ei kyllä löydetty mitään ratkaisua asiaan. Lääkäri totesi vaan, että kyllä ne murrosiän jälkeen vähenee/häviää. Nyt olen 43 ja vieläkin joskus pitää pompata ylös sängystä kauhun/pelon riivaamana. Avovaimoni on tässä 21 vuotisen seurustelumme aikana saanut nähdä kaikenlaista "unishowta". Ikkunan olen kerran hajottanut ja oviakin meni nuorempana rikki. Olen löytänyt muutamia syitä, milloin unihäriöt lisääntyvät. Jännittävät elokuvat kauhu yms. pitää jättää ainakin iltaisin ennen nukkumaanmenoa kokonaan katsomatta. Se tuntuu tuppaavan heti uniin. Säännölliset elämäntavat riittävä uni, ruoka ja liikunta takaavat ainakin minulle rauhallisemman unen. Alkoholia hyvin kohtuudella. Toki kannattaa hakeutua tutkimuksiin asian suhteen, jos siltä tuntuu. Minun nuoruudesta tutkimusmenetelmät lienevät kehittyneet tälläkin alalla. Hyvää jatkoa vuodelle 2012 ja parempia unia!

    • PelkääNukkuaYönsä

      Kiitoksia vinkeistä, pitääpä alkaa laittaa ylös, mitä mies touhuaa iltaisin ennen pahimpia sekoiluja, jos vaikka löytyisi joitain yhteyksiä. Ja hyvää jatkoa myös teille, vertaistuki ja jaetut tarinat kohottavat mieltä aina!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1869
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1768
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1766
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1439
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1383
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1016
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      962
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      908
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      902
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      864
    Aihe