Kaveri laskettelureissulle

Olisi suunnitelma lähteä tämän talven aikaan alpeille viikoksi tai kahdeksi. Kohde voisi olla vaikka Zillertalin laakso Itävallassa. Siellä on useita keskuksia pienellä alueella mm Kaltenbach, Zell im Ziller, Mayrhofen ja Hintertux. Enemmän tietoja netistä osoitteessa zillertal.at. Olen käynyt siellä aiemmin sekä kesällä että talvella. Muukin kohde voi tulla kyseeseen.

Pääasia reissulla on laskettelu ja melko vauhdikaskin sellainen. Vauhtia siis vain rinteessä. Välillä toki pitää pysähtyä katselemaan alppimaisemia; niihin olen vähän koukussa. Olen n 50 v mieshenkilö Itä-Suomesta ja naimisissa laskettelua harrastamattoman mutta muuten mukavan naishenkilön kanssa.

Jos tuntuisi että yhteinen reissu olisi mahdollinen niin lähetätkö viestiä osoitteeseen: [email protected]. Toteutus olisi omatoimisesti pienellä budjetilla. Lennot ja majoitus netistä niinkuin ennenkin olen toiminut.
0285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


alppifan kirjoitti:

Olisi suunnitelma lähteä tämän talven aikaan alpeille viikoksi tai kahdeksi. Kohde voisi olla vaikka Zillertalin laakso Itävallassa. Siellä on useita keskuksia pienellä alueella mm Kaltenbach, Zell im Ziller, Mayrhofen ja Hintertux. Enemmän tietoja netistä osoitteessa zillertal.at. Olen käynyt siellä aiemmin sekä kesällä että talvella. Muukin kohde voi tulla kyseeseen.

Pääasia reissulla on laskettelu ja melko vauhdikaskin sellainen. Vauhtia siis vain rinteessä. Välillä toki pitää pysähtyä katselemaan alppimaisemia; niihin olen vähän koukussa. Olen n 50 v mieshenkilö Itä-Suomesta ja naimisissa laskettelua harrastamattoman mutta muuten mukavan naishenkilön kanssa.

Jos tuntuisi että yhteinen reissu olisi mahdollinen niin lähetätkö viestiä osoitteeseen: [email protected]. Toteutus olisi omatoimisesti pienellä budjetilla. Lennot ja majoitus netistä niinkuin ennenkin olen toiminut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu