Asuin omakotitalon ullakkohuoneessa. Oli talvi-ilta, ehkä maaliskuussa, ja ilta alkoi hämärtää. Katsoin telkkaria, ja samalla ohimennen välillä vilkaisin ulos ikkunasta, mistä näki naapureiden kattojen yli.
Yhtäkkiä huomasin jotakin punaista lentävän mutkitellen taivaalla! Säikähdin.
Ja sitten punaisia kummallisuuksia lenteli uudelleen vähän väliä, kuin leijuen, hiljalleen alaspäin koillisella taivaalla.
Paikalla oli myös vuokranantajan ilkeä 10-vuotias pikkupoika. Yhdessä ihmettelimme ilmiötä emmekä tajunneet mistä on kysymys. Sitten päätimme lähteä ulos, katsomaan tilannetta tarkemmin.
Pikkupoika otti varalta mukaansa vasta hankkimansa kuulapyssyn ampuakseen mahdollisia avaruusolentoja nokkaan.
Vihdoin ulkona sitten tilanne selvisi.
Vuokraemäntä oli laittanut saunan lämpiämään.
Kipinät savupiipusta lensivät tuulen mukana koilliseen, naapurin pihalle.
Ei löytynyt humiksia ammuttaviksi.
Sen pituinen se.
Ja tämä tarina on tosi.
Eräs UFO
8
171
Vastaukset
- tosi juttu
Mietityttää sekin asia että jos ufoja nähtäisiin eniten Suomessa lauantaisin, niin voisikohan se sitten johtua yleisestä saunanlämmittelystä?
On toki muitakin syitä miksi lauantai voisi olla suosituin UFO-päivä (on yl. vapaapäivä, nautitaan juomia). - ufotutkija.
Naurettava pseudoskeptinen sepitelmä selvästä ufosta, tai tarkemmin siis alieneiden avaruusaluksesta.
- tosi juttu
Ei, tarina on tosi. Ja kuinkahan moni ufo onkin saunanpesän kipunoita talvitaivaalla?
- koto tutkija
JOS luulet heti kipinän nähtyäsi että se on alien alus, sinulla on koko ajan takaraivossasi toive nähdä niitä. Se että joku toinen ei korvaansa lotkauta kaiken maailman valopalloille ja kipinöille on tervettä ajattelua kysesitä ilmötä kohtaan.
On tapauksia jotka näkevä ufoja joka käänteessä, ts. aivot viritetään tasolle että kipinöistäkin tulee ufoja.- ufotutkija.
Avaruusveljet voivat muuttaa tähtialuksensa vaikka kipinöiksi naamioituakseen valaistumattomilta ihmisiltä.
- tosi juttu
Minä olen kuule UFOjen suhteen skeptikko.
Ja nyt heti kun kerroin ensimmäisen tosi UFO-jutun, aletaan pilkkaamaan... :-D
- DinDong-skeptikko
Niin ja se japanilainen lentäjä 10 km:ssa tai rendleshamin armeijan väkikin taisi nähdä vain majakan valoja tai tuollaisia kipinöitä, jotka olivat peräisin suokaasupallosta ja sen räjähtämisestä kemiallisessa raektiossa salamaan.
- weather balloon
"Niin ja se japanilainen lentäjä 10 km:ssa"
Kuun valaisemat paksut jääkidepilvet, joista sai myös tutkakaiun.
"rendleshamin armeijan väkikin taisi nähdä vain majakan valoja "
Majakan valot sekä ehkä kirkas bolidi, ihmisen psykologia ja jälkikäteen tapauksesta syntyneet legendat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1036673
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h875037Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1113289Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p313158Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska272338Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191696Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961331Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391282Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311196- 48964