Ystäväni uhkaa mua käräjillä

Kylmät kädet

Pikemminkin siis ex-ystäväni.

Olin ryyppäämässä sen luona tuossa joku aika sitten ja meillä tuli riitaa. Hän oli mielestäni kohdellut mua törkeästi koko illan ajan. Pumppasi viinaksia ja soitteli mun kännykällä kaikkiin arvelluttaviin numeroihin, joita se etsi oman puhelimensa numerohistoriasta sillä verukkeella, että "sen saldo oli kuulemma niin lopussa" taas jälleen kerran. Eikä muuten ollut todellakaan ensimmäinen kerta.

Yhdessä numerossa vastassa oli joku hämärä velkoja, joka uhkaili sitä ja vaati 200 euroa. Lopulta kyllästyin kaverini törkeään hyväksi käyttöön ja haukuin sen pystyyn. Päissään oltiin molemmat.

Tökkäsin sitä napakasti sormenpäillä rintakehän alueelle kovin haukkumasanoin ja käännyin jo lähtemään kotiani, kun se siitä suuttuneena hyökkäsi apinanraivolla kimppuuni takaapäin, ottaen meikäläisen jonkinsortin kuristusotteeseen.

Häkeltyneenä tilanteesta kompuroin ja riuhtaisin itseni irti. Seuraava tilanne oli se, että kaverini makasi lattialla voivottaen jalkaansa. Olin aluksi varma, että se vain teeskentelee ja tämä on taas jokin sen juoni, kunnes paikalle kutsuttu ensihoitajat totesivat, että kyllä siellä nilkassa on jokin rikki. Kun nostivat lahketta, huomasin vanhan leikkausarven. Baareilla ne kantoi sen pois asunnosta ja ottivat sairaalaan.

Nyt viikkojen päästä siltä tuli tekstiviesti, että mun pitäisi maksaa sille vajaa 250 euroa, tai se haastaa minut käräjille. Osaisko joku sanoa, mitkä ovat voittomahdollisuuteni, koska olen yksin sitä ja sen tyttöystävää sekä vanhempia vastaan, kun takanani on vain minun sanani ja kertomus.

Tiedän olevani syytön, koska asiat tapahtuivat tasan tarkkaan kuvailemallani tavalla, mutta ystäväni on patologinen valehtelija. Se suorastaan nauttii valehtelusta ja on saanut varmasti sukulaisensa puolelleen tukemaan sitä tässä asiassa.

20

598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 17

      Hoh, hoijaa.
      Rikosasiassa vain syyttäjä voi haastaa käräjille. Siviilijutussa ystäväsi tuskin osaisi edes laatia haastehakemusta.
      Eiköhän tämäkin asia ratkea aikanaan, käräjöinti on yleensä aina vuosia kestävä prosessi.

    • 2+18

      Olisitte ottanut puukot avuksi, niin maailma olisi ollut taas hiukan parempi paikka ilman kahta alkoholistia.

      • Aatuli 3-19

        Sinä kupattu ainakin osaat kirjoittaa, kun kouluaineessa konsanaan. Aika kovaan täräytit sitä nyt ilmeistä uhria bootseilla - vai millä.

        Hyvä, ettei kumpikaan tarttunut aseeseen. Tarttuiko joku nainen jommankumman aseeseen?
        Vai mistä tuo tyttöystä tuli avuksi mahdolliselle asianomistajalle. Tee sinä ilmoitus pahoinpitelystä jos kerran kuristi.

        Syyttäjän helpompi käsitellä kun nostaa syytteet kumaakin vastaan, on sitten tasapuolista. Näihän usein tehdäään.

      • Kylmät kädet
        Aatuli 3-19 kirjoitti:

        Ei ollut edes kengät jalassa, saati sitten että olisin potkaissut. Riuhtaisin vain itseni irti ja tyyppi jo makasi maassa. Taittoi ilmeisesti nilkkansa kaatuessaan.

        Sehän tässä ironista muuten on, että MINUNHAN se ennemminkin pitäisi ilmoittaa kaverini päällekarkauksesta, eikä toisinpäin. Tyttöystävänsä oli kokoajan suljetun oven takana makuuhuoneessa irkkailemassa, mutta luulen, että hän kertoo tarvittaessa mitä sopivat keskenään.

        Luulen, että koko tämä käräjillä uhkailu on hänen vanhempiensa idea, jotka uskovat, että minulla on huono vaikutus heidän poikaansa.

      • Kylmät kädet
        Kylmät kädet kirjoitti:

        Pieniä pikafaktoja tähän väliin:

        -tyyppi on minua isompi, yli 90 kiloa ja 177-180 cm pitkä. Itse olen 83 kg / 172cm
        -ollaan suurinpiirtein samanikäisiä, molemmat kolmenkympin tuolla puolen
        -tyyppi on patologinen valehtelija ja totaalinen idiootti päissään. Siksi tykkään sen seurasta silloin, kun itsekin olen päissään ja päätän pistää aivot narikkaan.

      • höh.

        Olette siis suurinpiirtein samankokoisia.

    • 5+3

      Mene tekemään rikosilmoitus päälle käymisestä. Hyvällä tuurilla esitutkinta loppuu lyhyeen, tai sitten saatte edes molemmat sakot.

      Kannattaa myös käydä lääkärissä hakemassa todistus järkytyksestä ja mielipahasta tai mitä nyt keksitkin, jos ei fyysisiä vammoja ole/ei voi enää todeta. Ilman lääkärintodistusta on jokseenkin mahdotonta vaatia korvauksia.

      Ja jos tilaisuus tulee, lähde sovitteluun.

    • Aikuisia?

      "Hän oli mielestäni kohdellut mua törkeästi koko illan ajan. Pumppasi viinaksia ja soitteli mun kännykällä kaikkiin arvelluttaviin numeroihin, joita se etsi oman puhelimensa numerohistoriasta sillä verukkeella, että "sen saldo oli kuulemma niin lopussa" taas jälleen kerran. Eikä muuten ollut todellakaan ensimmäinen kerta."

      Ja silti piti kämpillä olla ryyppäämässä? Kumma, kun aikuinen ihminen ei osaa kotiansa lähteä, jos kyläpaikassa ei ole mukavaa. Miksi ANNOIT kaverillesi kännykkäsi?

      "Lopulta kyllästyin kaverini törkeään hyväksi käyttöön ja haukuin sen pystyyn. Päissään oltiin molemmat.

      Tökkäsin sitä napakasti sormenpäillä rintakehän alueelle kovin haukkumasanoin "

      Eli aloitit väkivallan käyttämisen. Tosi fiksua. MIKSET LÄHTENYT KOTIIN?????

      Taas sitä sakkia, jolle ei pitäisi viinaa antaa ollenkaan.

      Kuulostaa mahdolliselta vammantuottamukselta, ehkäkentiesmaybe. Onhan se mahdollista, että tuollaisessa riuhtaisutilanteessa kaatuu ja jotain menee rikki.

      • Onnibonni1

        Noh, älä nyt turhaan ala häntä syytellä. Usein ihmiset yrittävät välttää tappelua, kuten hän vissin yritti, kuten hän yritti pitää yllä ystävyyttä.

        Homma menee niin että syyttäjällä on ensisijainen syyteoikeus, ja sitä edeltää poliisin esitutkinta. Joten vasta sitten kun poliisi on ensin kuulustellut sinua, antanut jutun tiedot syytäjälle, ja syyttäjä päättänyt jättää syyttämättä (sinua), niin 'kaverisi' voi aloittaa syytten itse, toimittamalla haastehakemuksen käräjäoikeuteen.

        Joten jos et ole sitä mieltä että hyökkäys on paras puolustus, odota että poliisi kutsuu sinut kuulusteluun ja esitä sitten juttusi siellä.

      • Kylmät kädet
        Onnibonni1 kirjoitti:

        "Hyökkäys" ei toimisi, sillä en voi mitenkään todistaa asioiden oikeata laitaa, jos ja kun kaverini toteuttaa uhkauksensa. Sen se tekee, koska myy vaikka mummonsa, jos tiedossa on ylimääräistä ryyppyrahaa.

        Olen sitä paitsi 100% varma, ettei se joutunut maksamaan leikkauksesta penniäkään, vaikka laskun on toki saattanut nähdä.

    • Kylmät kädet

      Just äsken siltä tuli tekstiviesti, että hankihan tavaroillesi säilytyspaikka, sillä käräjillä nähdään ja lähdet linnaan.

      Käytti viestissään sen verran verbaalista lahjakkuutta, että olen varma, että hänen vanhemmat on tässä mukana. He vihaavat minua ja heillä on vaikutusvaltaa. Isä omaa autokauppiaana ja metsästäjänä valtavasti suhteita ja äitinsä on esimiesasemassa Oulun Peltolan mielisairaalassa.

      Olen paljastanut kyseiselle kaverille, että minulla on koeaika, joka kestää vielä kesäkuuhun 2012. En ole joutunut käymään missään ehdonalaisvalvojalla, joten en jaksa uskoa, että joutuisin linnaan mahdollisen tuomion johdosta?

    • Kylmät kädet

      Hulluinta on, että sen tyttökaverikin naureskeli pitkään, ennen kuin vihdoinkin suostui soittamaan ambulanssin, kaverini lukuisisten vaatimuksien johdosta.

      Ja minun pitäisi lähteä linnaan tämän takia?

    • Kylmät kädet

      Asiasta lienee kulunut jo sen verran aikaa, että se on vanhentunut?

      Miten muuten, jos tuomio tulee myöhemmin, kuin syytetyn ehdonalainen loppuu? Vaikka itse väitetty teko olisi tapahtunut ehdonalaisen aikana?

      Osaako joku kertoa?

      Ehdonalaisuuteni loppuu kesäkuussa.

      • Tuotannoi

        Kaveri varmasti ottanut lääkärinlausunnon jalastaan ja miten se mahdollisesti on tapahtunut. Se on huono juttu sinulle, kun vielä täällä kerrot tapahtuneesta.

        Jos sinulla on ehdonalainen päällä ja kaverisi vetää asian oikeuteen, taidatpa tosiaan joutua lusimaan. Mikäpä valtion täyshoidossa vikana? Ainoa, ettet pääse nettiin.

      • Kylmät kädet
        Tuotannoi kirjoitti:

        No sehän siinä pahinta onkin.

    • Kylmät kädet

      Kyseessä oli minua isompi kaveri. Tottakai häkeltyneenä käytin kaiken voimani päästäkseni irti hänen kuristusotteestaan.

      Se, että ystäväni nilkka meni rikki, ei mitenkään voi olla syytäni.

    • älä tee mitään

      Sano sille paskalle jotta siitä vaan.Ei nykyisin edes poliisi ala tutkimaan moisia väitteitä ja jos ne kysyy sano en muista mitään:=)ja tuskin mitään tapahtunut.

    • hajaantukaa

      ei saa syöttää

    • Kylmät kädet

      Muistan kaiken niin kuin ne tapahtuivat. En saa mitenkään ryyppäämällä muistiani pois.

      Sain haasteen kuulusteluihin Heinäkuussa, kävin, eikä asiasta ole sen koomin kuulunut yhtään mitään. Sekin ihmetytti, että itse kuulusteluihin joutuminen tapahtui lähes 8 kuukautta tapahtuman jälkeen.

      Yritin tiedustella asiasta poliisilaitokselta, mutta kukaan ei tiedä mitään ja kääntävät puhelun aina toisaalle, ja siellä aina sama homma.

    • Pena_hoq

      Etköhän pian saa kirjeenä syyttämättäjättämispäätöksen/kutsun oikeuteen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe