Vain vuonna -95 synt. nuoret saavat kesätyöpaikan ja

nuoret kaikki töihin

muut alkööt vaivautuko?
Miten tarkoittaa, että UV:n mukaan on perustettu Nuorten Imatra-hanke, joka on postittanut jokaisen vuonna 1995 syntyneen kotiin työnhakukaavakkeen. Hanke on vedonnut imatralaisiin yrittäjiin, jotta osallistuisivat työllistämiseen ja ainakin 200 paikkaa jo olisi koossa tälle ryhmälle. Hienoa! Entäs muut sitten?
Kysyn tältä hankkeen vetäjältä, mikä tekee vuonna -95 syntyneistä eliittiryhmän, joka saa näin laman aikana nauttia suurta suosiota esimerkikis vuonna -93 tai -94 syntyneisiin verrattuna, joilla ei ole tärpännyt kesätyöpaikkojen suhteen esimerkiksi viime ja toissa vuonna?
Miksi joillekin tehdään asiat eritavalla, kuin toisille? Mielestäni tämän hankkeen ideoa on todella hyvä, mutta se eriarvoistaa nuoret. Vuoisin lyödä vaikka vetoa, että hanke ei ole pitkäikäinen UV.ssa ei taidettu mainita? - ensi vuonna tuskin tätä samaa extraa tarjotaan -96 syntyneille??

Vielä ote yhdenvertaisuuslaista: "Syrjintäkielto ja syrjintäperusteet

Ketään ei saa syrjiä iän, terveydentilan, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansallisuuden, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen (direktiivin mukaiset syrjintäperusteet) perusteella taikka kielen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Tiedetään, tiedetään kohta kaikki -95 syntyneiden vanhemmat kirjoittaa tänne vihaisena: oletko kateellinen ja onko se sinulta pois? toivotaan, että keskutelu loppuu tähän
vastaan: en ole, eikä ole minulta pois, mutta väitän monelta nuorelta on.

Ottakaapa kantaa! :)

38

828

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5+10

      Uskoisin, että näille muillekin on työpaikkoja - niitä perinteisiä kaupungin kesätyöpaikkoja yms.
      Tällä kampanjalla vaan on etsitty juuri kys. ikäryhmälle ns. extrakesätyöpaikkoja.

      • töitä riittää siis

        No sittenhän se on hyvä juttu, esimerkiksi kaupungille ei oteta ollenkaan vuonna -95, syntyneitä? paikat suoraan muille?
        On suoranainen ihme, että näitä työpaikkoja sitten kuitenkin löytyy ja on pimennossa.
        Toivottavasti myös muut nuoret saavat tällaisen varman nakin eli työpaikan, kuten kaikki ysivitoset (=valikoitu joukko).


    • Böööö

      Paljonko näille työpaikan saaville maksetaan ja tuleeko raha ainostaan työnantajan pussista vai onko maksajia muitakin esim. valtio ja kaupunki tai jokin muu?

      Työnantajat ovat hanakoita antamaan työpaikan, jos heidän itsensä ei tarvitse siihen panostaa, eli joku muu maksaa. Työntekijällehän on aivan sama mistä raha tulee.

    • mittääää

      Niinpä niin, sattuuko tässä ryhmässä olemaan eliitin lapsia paljon? :D

      Nyt kun saisi vielä vastauksia tältä Nuorten imatra-hankkeen jäseniltä?

      • 8591

        -94 ja -93 nuoret voivat täysi-ikäisinä työllisty mm.tehtaisiin ja muihin töihin,joihin ei alaikäisiä otetta.Tsikin tulee kuitenkaan tilannetta,että kaikki töitä haluavat työllistyisivät.


      • uteliasXXx
        8591 kirjoitti:

        -94 ja -93 nuoret voivat täysi-ikäisinä työllisty mm.tehtaisiin ja muihin töihin,joihin ei alaikäisiä otetta.Tsikin tulee kuitenkaan tilannetta,että kaikki töitä haluavat työllistyisivät.

        Niin voivat toki työllistyä, mutta onko heidän työllistymisessään samanlainen helpotuslogiikka, ihan vaan tasavertaisuuden puolesta kyselen..


    • töitäkö kaikille?

      Mitäs tekevät ne -94 syntyneet, jotka eivät ole täyttäneet ennen kesää/kesällä vielä 18 vuotta?

      Entäs, kun monet työpaikat korostavat sitä, että työllistymistä varten pitäisi olla jo aiempaa työkokemusta, mutta mistä sitä työkokemusta saa jos ei pääse töihin? Siitä lähtee nuorten työttömyyskierre, joka päättyy mahd. vasta opiskelujen jälkeen jos silloinkaan...

    • joojoo ei syrjitä

      KEHY voisi postittaa kaikille peruskoulunsa päättäneille alle 18v. kotiin lomakkeen, jolla haetaan kesätöitä. Sopiva palkka olisi sellainen 800euroa/6tuntia/päivä.

      Yrittäjät ilmoittautukoot KEHYLLE jotta ottavat mielellään tuon ikäisiä nuoria töihin. Ei saa syrjiä alle 18v. jotka hakevat ensimmäisiä työpaikkoja.

      • nuori tarttee töitä

        Siis 800euroa kuukaudessa ja 6 tuntia päivässä töitä.
        Jos tekee 4 tuntia töitä päivässä niin palkkaa 600euroa.

        Kai yrittäjät voi soveltaa työtehtävien mukaan noita hommia ja palkkoja.

        Jos ei oo töitä, niin vaikka yksi päivä viikossa voi olla töitä.


      • ?? mitäää

        Olen samaa mieltä, kaikille alle 18 vuotiaalle vaan samanlaiset lappuset kotiin..tuskin näin tapahtuu? Mitä lie miettii hankkeen hallinnoijat????


    • salama-poolo

      mee töihin, äläkkä valita tääl netissä

      • uudo

        Siis minne töihin? ja ketä Salama-Poolo mahtaa tarkoittaa? Ja siksihän tälläiset palstat on, että saa valittaa..:-D


    • ottaakaa enempi kant

      No niin, eilen oli kymppi uutisissa aiheesta, hehkutettiin kovasti...mut töitä pitää antaa tämän valitun eliittiryhmän lisäksi myös muille nuorille!!!!!

      • Dow

        Taitaa asialla olla myös tekemistä iän kanssa. Moni firma ei työllistä alle 17-vuotiaita, valitettavasti. Ehkä ensi vuonna on vuorossa -94? Ja ainahan joku häviää kuin kyseessä on niin sanottu projekti, jota kokeillaan tiettyyn valittuun joukkoon. Uskon vakaasti, että tuostakin -95:ten joukosta moni nuori on ihan omin avuin saanut kesätyöpaikan.


      • wonderinGg
        Dow kirjoitti:

        Taitaa asialla olla myös tekemistä iän kanssa. Moni firma ei työllistä alle 17-vuotiaita, valitettavasti. Ehkä ensi vuonna on vuorossa -94? Ja ainahan joku häviää kuin kyseessä on niin sanottu projekti, jota kokeillaan tiettyyn valittuun joukkoon. Uskon vakaasti, että tuostakin -95:ten joukosta moni nuori on ihan omin avuin saanut kesätyöpaikan.

        Kyllä tuo ikäasia ymmärretään, se mitä en ymmärrä tai hyväksy: mitä tekevät ne nuoret, jotka ovat syntyneet esim. vuonna -93 ja -94 ja eivät ole KOSKAAN saaneet kesätöitä aiemmin?ja nyt putoavat taas "kesätyöpaikansaantilistalta" ja sama tilanne myös ehkä ensi kesänä, koska ykkösenä työllistettävinä (mielivaltaisesti valitut?) ovat vuonna -95 syntyneet..Mietin myös, miten asia otetaan vastaan niissä perheissä, joissa raha on tiukassa ja lapsella sattuu olemaan väärä syntymävuosi..auttaako heille sanoa, että EHKÄ ensi vuonna parempi tuuri. Jos ja kun nuori on opiskellut tai suoritetaan arvonta, silloin ansaitusti saa sen mitä pitääkin, mutta nyt on nostettu tietty joukko ylitse muiden, se ei ole tasavertaista! Uskot vakaasti, että nuoret ovat saaneet omin avuin paikan, mitä varten sitten uutisissa sanottiin, että työantajat ovat osallistuneet talkoisiin..vai tarkoititko sitä, että esim. vuonna -93, -94 ei aiemmin työllistyneet osaa etsiä omin avuin töitä?


      • gille25
        wonderinGg kirjoitti:

        Kyllä tuo ikäasia ymmärretään, se mitä en ymmärrä tai hyväksy: mitä tekevät ne nuoret, jotka ovat syntyneet esim. vuonna -93 ja -94 ja eivät ole KOSKAAN saaneet kesätöitä aiemmin?ja nyt putoavat taas "kesätyöpaikansaantilistalta" ja sama tilanne myös ehkä ensi kesänä, koska ykkösenä työllistettävinä (mielivaltaisesti valitut?) ovat vuonna -95 syntyneet..Mietin myös, miten asia otetaan vastaan niissä perheissä, joissa raha on tiukassa ja lapsella sattuu olemaan väärä syntymävuosi..auttaako heille sanoa, että EHKÄ ensi vuonna parempi tuuri. Jos ja kun nuori on opiskellut tai suoritetaan arvonta, silloin ansaitusti saa sen mitä pitääkin, mutta nyt on nostettu tietty joukko ylitse muiden, se ei ole tasavertaista! Uskot vakaasti, että nuoret ovat saaneet omin avuin paikan, mitä varten sitten uutisissa sanottiin, että työantajat ovat osallistuneet talkoisiin..vai tarkoititko sitä, että esim. vuonna -93, -94 ei aiemmin työllistyneet osaa etsiä omin avuin töitä?

        Jep, Siinä lomakkeessa tosin kysytään haluaako työpaikkaa tai onko jo työllistynyt omatoimisesti. Eli silleen. Ja tiedän monia -95 joilla on itse hankittu työpaikka. Ei tarvitse mitään tukitoimia. Kannattaa todellakin olla kade .


      • kaikki nuoret töihin
        gille25 kirjoitti:

        Jep, Siinä lomakkeessa tosin kysytään haluaako työpaikkaa tai onko jo työllistynyt omatoimisesti. Eli silleen. Ja tiedän monia -95 joilla on itse hankittu työpaikka. Ei tarvitse mitään tukitoimia. Kannattaa todellakin olla kade .

        Hei, nousiko verenpaineesi jostain syystä, tunnetko syyllisyyttä tms? Kuka tässä on kateellinen ja kenelle?
        On se ihme ja kumma, kun yrittää rakentavasti keskustella ja kyseenalaistaa jotakin, niin aina se keskustelu pitäisi lopettaa siihen, kun joku mukamas älykkäämpi sanoo: olet kateellinen!
        Lue tämän päivän UV.sta jossa on puhetta siitä, miten vaikeaa työpaikan saaminen nykyisin on nuorille.

        P.S. Olettaisin että ne vanhemmat joilla on hyvin menestyvä yritys, ovat johtoportaassa ym. saattavat edesauttaa ihan mahtavasti ainakin omien lastensa kesätyöpaikan saamisessa (on toki ymmärrettävää, et mieluummin oma, kun vieras nuori). Ja sen lisäksi on jokunen onnekas joka saa ns. omin avuin sen työpaikan ja sitten tietysti kaupungin työpaikat, joihin voi hakea.


      • Gille25
        kaikki nuoret töihin kirjoitti:

        Hei, nousiko verenpaineesi jostain syystä, tunnetko syyllisyyttä tms? Kuka tässä on kateellinen ja kenelle?
        On se ihme ja kumma, kun yrittää rakentavasti keskustella ja kyseenalaistaa jotakin, niin aina se keskustelu pitäisi lopettaa siihen, kun joku mukamas älykkäämpi sanoo: olet kateellinen!
        Lue tämän päivän UV.sta jossa on puhetta siitä, miten vaikeaa työpaikan saaminen nykyisin on nuorille.

        P.S. Olettaisin että ne vanhemmat joilla on hyvin menestyvä yritys, ovat johtoportaassa ym. saattavat edesauttaa ihan mahtavasti ainakin omien lastensa kesätyöpaikan saamisessa (on toki ymmärrettävää, et mieluummin oma, kun vieras nuori). Ja sen lisäksi on jokunen onnekas joka saa ns. omin avuin sen työpaikan ja sitten tietysti kaupungin työpaikat, joihin voi hakea.

        Ei noussut verenpaine. Kesätyöpaikka on hankittu jo parivuotta sitten opiskelujen alettua. Ja aivan itse hankittu, Ei sukulaisten, tuttavien avustuksella/suhteilla
        Mutta eiköhän sinulla jo nouse, kun tämän päivän lehdessä kerrotiin, että nyt työllistetään tietty opiskelija ryhmä. :)


      • kaikki nuoret töihin
        Gille25 kirjoitti:

        Ei noussut verenpaine. Kesätyöpaikka on hankittu jo parivuotta sitten opiskelujen alettua. Ja aivan itse hankittu, Ei sukulaisten, tuttavien avustuksella/suhteilla
        Mutta eiköhän sinulla jo nouse, kun tämän päivän lehdessä kerrotiin, että nyt työllistetään tietty opiskelija ryhmä. :)

        Gille hyvä, hienoa, että olet itsenäisesti osannut hankkia työpaikkasi, niin minäkin, ihan vakituisen sellaisen. :)
        Minusta ei sinänsä siinä ole mitään pahaa/tuomittavaa tai suoranaista surkeutta, mikäli joku/jokin taho auttaa nuoria työllistymään, kunhan noudattaa hyviä periaatteita ja toimii oikeudenmukaisesti.
        Toivoisin, että kaikki nuoret saisivat tasavertaisesti mahdollisuuden työllistyä ja mahdollisuuden tienata rahaa. Tämä ei ole mahdollista ja tietyillä aloilla on enemmän työpaikkoja tarjolla siihen suuntautuneet opiskelijat hyvässä asemassa.
        Jos mennään ihan tämän viestiketjun ydinasiaan, eli ei pelkästään jeesattaisi vuonna -95 olevia nuoria, vaan ihan kaikkia muitakin samalla sabluunalla.
        Mitä pahaa siinä on, että mahdollisimman monella olisi töitä-> rahaa ja sitä kautta mukava elämä?
        Onnea ja menestystä sinulle opinnoissa ja täytyy myöntää, että sinulla on nopea reaktiokyky, sinunlaisia ihmisiä tarvitaan aina. :)
        P.S. Ja pidetään huoli puolin ja toisin verenpaineesta myös!


      • Viisasneuvo
        gille25 kirjoitti:

        Jep, Siinä lomakkeessa tosin kysytään haluaako työpaikkaa tai onko jo työllistynyt omatoimisesti. Eli silleen. Ja tiedän monia -95 joilla on itse hankittu työpaikka. Ei tarvitse mitään tukitoimia. Kannattaa todellakin olla kade .

        Juu laitetaan kateuden piikkiin ja lopetetaan keskustelu. Kateus on hyvä vetää joka paikkaan, sillä saa kyllä suut tukkoon ja ihmiset kaikkoaa, koska suomalaiset ja imatralaiset eivät ole, eivätkä halua olla kateellisia. Kaikkea muuta saa olla, mutta EI kateellinen.


    • Eipä noita töitä

      Miltäs nyt tuntuu??

    • dafadsa

      Olen -96 syntyynt ja kyllä ihan omalla vaivannäöllä sain itselleni kesätyöpaikan täksi kesäksi.

      • Mitä töitä sait?

        Hieno homma, onneksi olkoon!! Kerro meille muillekin, miten onnistuit siinä, ihan malliesimerkkinä! :) Miten työnantaja suhtautui ikääsi?


    • 95 nuori

      Missä ne työpaikat viippyy, jotka on luvattu 95 syntyneille???????????????

    • paperimiesjyrää

      siis haluatko töitä vai rahaa, voit töitä tehdä Imatralla ilmaisena harjoittelijana.
      siis kumpaa nyt haluat kysyn vielä kerra, töitä vai rahaa. vai molempia!

    • Rahaton äiti

      Taas vedettiin välistä. Meillä on nuoriso syntynyt -94 ja -96. Molemmat ovat hakeneet paikkoja mutta ei mitään... Onko kaupungilla esim. sosiaalisia perusteita työhönotossa vai pääseekö silloin töihin kun isä tai äiti on kaupungilla töissä?

    • mamma123

      kaupunki työllisti viimevuonna -94 syntyneet ja niin se työllistää tänäkin vuonna. Imatran kaupungin sivuilla on, että -94 vanhemmat voivat hakea kaupungin kesätyöpaikkoja joten se on siinä kohtaa -95 syntyneiltä pois. Ja lisätäkseni suuri osa -95 syntyneistä ovat jääneet ilman tätä LUVATTUA työpaikkaa, joten selvittäkää asiat enne kuin alatte napisemaan.........

    • Imatran kommari SDP

      Voisin tarjota nurmikon ajoa, pihatöitä, remontti apua, virkkausta, patalappujen tekoa sekä mitä vaan haluat ja osaat tehdä. Myös 4 mikroa voisi asentaa uusiksi sekä lähiverkot virittää.

      Maksan 9€ päivä , omat eväät voi ottaa mukaan tarvittaessa.

      Jos kiinnostaa mailaa imatrankommarit@suomi24.fi

    • uutisvuoksi

      Imatra ylsi hopealle kuntamarkkinoinnin SM-kisoissa
      23.5.2012 14:55Tekstikoko: AAA

      Nuorten Imatra -kesätyökampanja voitti kuntamarkkinoinnin SM-kilpailujen rekrytointisarjassa hopeaa.

      Kilpailuun ilmoitettiin yhteensä 48 työtä. Palkinnot jaettiin Salossa tiistaina matkailu-, rekrytointi- ja kilpailukykysarjoissa sekä vuoden markkinointituote -sarjassa. Voittajiksi valittiin omissa sarjoissaan Rauma, Parainen, Vaasa ja Tampere.

      Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailu järjestettiin nyt seitsemättä kertaa. Jaossa oli jaossa yhteensä yli 100 000 euron arvosta kampanjapalkintoja, jotka jaettiin tasan kunkin sarjan voittajan kesken.

      Näin hommat hoidetaan median kautta

    • RobinHood

      Jokainen saa töitä nyt, joten jotain hyötyä on näistäkin kirjoituksista koska monet lukee näitä ja sana leviää pienessä Imatralla.

    • orjavaltioSUOMI

      30 vuotta sitten kesätöissä jokainen saatiin kunnon palkkaakin, nyt näitä käytetään hyväksi suoraan sanottuna kuten työttömiä tempputöissä.
      Tehtaallekkin kun meni niin rahaa kilisi tilille, sama oli valtion töissä vaikka oli nuori ennen.

      Miksi ei palkka voisi olla vaikka 1600€/brutto 8 tunnin työstä. Sitten 6 tunnin työstä makstettaisi 1200€.

      Pari kesää sitten nuoret tytöt haravoi kesällä, saivat 1050€/kk brutto. Toinen sanoi että asuu jo yksin eikä vanhemmilla 20 vuotias. Sanoi jää käteen kulujen jälkeen 200€/kk joka menee ruokaan että ei tästä ole muuta hyötyä kuin että tulevaisuudessa kuka ottaisi oikeisiin töihin katsoo että on tehtnyt töitä. Olivat aivan hiilenä ja pomot taas oli tyytyväisiä, ristiriitaista tämä touhu.

      Eihän tämä rahasta ole kiinni koska sen voi tarkistaa firman johdon ja muitten tilinauhasta suoraan.

      Eilisessä Etelä-Saimassa luki että jokainen saa töitä , pitääkö nyt tämä paikkaansa vai ei olisi kiva tietää. Ainaskin näin hehkutettiin. Toisaalta jos palkka 750€/kk niin firmathan/kunta käyttää vaan hyväksi nuoriakin jo.

      Johtajat on iloisia että korjataan sitten loppuvuonna suurempi voitto tietylle piirille itse.

    • 9+5

      Vähän faktaa tämän päivän työläisen tilanteesta.
      Palkka ei aina välttämättä ole 1600 €/ kk -brutto. Luit oikein. Se voi olla jopa alle ;)
      Sen kummempia faktoja en käy työstä, toimialasta kertomaan. Ja töissä en ole ensimmäistä kesää, enkä ole 17 vee ;)

      Mutta puhut asiaa, että miksi ei kesätyöläisille voisi maksaa "järkipalkkoja". Mistä tuo 750€/kk on oikein revitty?

      Mielenkiintoisia kuvioita on näissä sesonkitöissä havaittu ja siihen samaan tämäkin nuorten palkkaaminen kuuluu. Sen vaan sanon, että olkaa kesätyöläiset kiltisti. Noudattakaa jämptisti työaikoja, älkää näyttäkö joutilailta-vaikka työpisteessänne ei olisikaan vakituista henkilökuntaa samaa työtä tekemässä. Ja valitettavaa on, että jostain asioista ei vaan voi kirjoittaa -- ei oikeilla eikä väärillä terminologioilla, ettei saa leimaa milloin mistäkin.
      Sen vaan voin kertoa, että tasan ei käy potkut ja niiden syyt....
      Viimeisetkin suomut ovat pudonneet silmiltäni----ei ne ihmiset, jotka tulevat ns. ahkerista maista, ole yhtään sen kummempia kuin me supisuomalaiset puurtajat. Osaavat vaan taitavammin sen kuuluisan "silmänpalvonnan" .
      Harmi.
      Surettaa.
      Mutta reippaasti vaan kesätöihin. Ja se on iso plussa seuraavana kesänä, vaikka palkka ei kummoinen olekaan.
      Toivottavasti joku puuttuisi tuohon palkkauskysymykseenkin!

      • temari.,,

        Eikös meillä ole kaikkien alojen ammattiliitot hoitamassa niitä palkka- ja työsuhdeasioita?

        En ole kuullut tai nähnyt yhdenkään liiton edustajan tulevan ulos puolustamaan näitä alipalkoilla työtä tekeviä nuoria ja vanhempiakin. Missä ovat nämä "työläisten" etujen puolustajat?

        En väitä, etteikö ole hyvä, että tarjotaan työtä jollekin ikäryhmälle, mutta miksi ei muillekin. Onko tarkoituksena alkaa kasvattamaan näistä nuorista nöyrää alipalkattua omista eduistaan tietämätöntä "työläispolvea".

        Tässä olisi työmaata ammattiliittojen hyvinpalkatuille "edunvalvojille".


    • Pitäkää puolenne

      Katsos mikä on homman nimi. Ensi vuonna tarjotaan töitä vuonna -96 syntyneille. Nämä -95 syntyneet ei taas monikaan saa töitä. Näin kierrätetään lähes ilmaista työvoimaa nuorilla. Tätä samaa tekee työvoimatoimisto sekä työnvuoksi vanhemmilla ns."paskaduuni" töissä saman suuruisilla palkoilla jopa yli 50 vuotiaille. Tarkoitus ei olekkaan luoda oikeita työpaikkoja vaan käyttää hyväksi nuoria sekä vanhempiakin. Miksi maksaa 8 tunnin palkkaa nuorille kun näin hyödytään eniten jotta näitten töitten antajat hyötyvät itse mahdollisimman paljon taloudellisesti.
      Hyvä on että nuoret saavat edes tämän työn mutta miksi ei suoraan 8 tunnin työ kuten ollut ennenkin vaikka 30 vuotta sitten. Tämä on tietoista hyväksi käyttöä.

      Moni Imatralla liitoissa mukana oleva on sdp ja "korruptoitunut" ajattelu oman edun vuoksi. On muitakin puolueita mukana vaikka Imatra on sdp taustaista ja kyse aivan eri periaatteista mitä oli 20-40 vuotta sitten. Ei ne aja asioita kuten pitäisi, paitsi omia ja kaveripiirin asioita ja tiedän todella mistä kirjoitan.

      Ja miksi ei muillekkin tarjota työtä nuorille siis, no tähänkin on vastaus. Kun palkka 750€/kk brutto niin työvoimatoimistossa on niin paljon työttömiä jotka voidaan pakottaa työmarkkinatuella töihin 9€ päivä annetaan ns.ruokarahaa ja näitä töitä ei anneta vaan näihin pakotetaan kaikki 18-60 vuotiaat. Kuka ottaa karenssin ja kuka lähtee hammastapurren kunnan tai pajan töihin. Voi olla vapaaehtoisiakin kun ei ole muuta sosiaalista elämää, mutta näin tämä homma menee.

      Mutta nämä nuoret -95 syntyneet asuvat vanhempien luona joten heillä ei ole asuntomenoja eikä paljon muutakaan ja saavatkohan kaiken rahan käteen kun on vaan kesätuloja.

      Jos olisi mahdollista laittaa 12 vuotiaat töihin niin näitä käytettäisi myös ja kunnan sekä tiettyjen firmojen töissä kesäisin 750€/kk palkalla.

      Kaikki perustuu bisnekseen, mutta olisi kiva tietää ketkä palkkaa näitä nuoria firmat, kunta niin paljos ne itse saavat palkkaa niin alatte tajuamaan mistä on kyse.

      Ja nuorille neuvoksi, älkää antako töissä vanhempien kusettaa, ammattiliittoon heti yhteyksiä kaikesta. Oletan että jokaiselle tehdään TES=Työehtosopimus ja Suomessa on myös lakikin jota pitää noudattaa jos ei TES sopimus. Teille kuuluu ylityöt ja muut ruokarahat, päivärahat kuten vanhemmille työntekijöille jos näin työt vaativat sekä matkakustannukset vaikka polkupyöräkorvaus minkä liiton TES sitten onkin kyseessä.

      Pitää puolenne nuoret koska olen nähnyt koko ikäni miten nuoria sekä vanhempiakin käytetään surutta hyväksi työmarkkinoilla.

      Ja muistakaa lopussa että saatte sen työtodistuksen jatkoa ajatellen.

      Hyvää kesää ja nautinnollisia työhetkiä

    • Hyvä Nuorten Imatra

      Kaikille työpaikat ja kehyn sivujen mukaan myös työehtosopimuksia noudattaen. SAK ilmoitti tukevansa hanketta!

      Hyvä idea ja toteutus!

    • Huoh...

      Eiköhän tämä ongelma ole ollut jo aikoja sitten Imatralla.. Monta tuttua oli ammattikoulun jälkeenkin vielä vailla kesätöitä ja vasta 1-2 vuotta valmistumisen jälkeen pääsivät lomittajaksi tms.. Että voi voi niitä kullan-nuppuja jotka eivät pääse 17 vuotiaana töihin kun suurinosa alle 25v ei saa töitä!! Paitsi suhteillahan saa aina paikan kuin paikan vaikka tutun firmasta :)

    • töitä on tarjolla

      Työkkärin seinällä on varmaan 20-30kpl työpaikkoja joista saat tuen lisäksi sen 9€/päivä palkkaa. Eikun sinne vaan kysymään niin töitä on tarjolla jos joku toisin väittää. Oletan että jos nuori ei saa tukea niin kai 9€/päiväkin ottavat ilosta suin töihin/harjoitteluun.

    • ?

      Tosiaan kaikki -95 syntyneet eivät edes saaneet paikkaa, vaikka niin mainostettiin ja painotettiin että jokaiselle töitä löytyy.
      Toisekseen, lukiolaiset ja nämä -95 syntyneet vievät kaikki paikat asiakaspalvelu alalta, eikä taas alaan valmistuneet saa töitä tänä kesänä ollenkaan tämän takia, onko nyt reilua tämäkään ? Onhan se sinänsä viisaampaa työnantajilta, eipä tarvitse maksaa niin suurta palkkaa ! -.-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2124
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2028
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1818
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1496
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1399
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      548
      1156
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      998
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      937
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      929
    Aihe