Todella huolestuttavaa....
Viime vuonna ennätysmäärä eli yli 240 armeijan suorittanutta ilmoitti, ettei halua enää kuulua reserviin.
Ilmoituksen jälkeen kieltäytyjät joutuvat osallistumaan siviilipalveluskeskuksen järjestämään täydennyspalvelukseen.
Täydennyspalvelukseen hakeutuu keskimääräisenä vuonna alle 170 reserviläistä. 2000-luvulla reservistä on kieltäytynyt yhteensä 2 120 henkilöä.
"Suurin syy täydennyspalvelukseen hakeutumiseen on se, että kertausharjoituskutsu on lävähtänyt postista", sanoo komentajakapteeni Jyrki Kivelä pääesikunnasta.
"Lukumäärä vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon järjestämme kertausharjoituksia."
Täydennyspalveluun pyrkineiden määrään vaikuttavat myös Aseistakieltäytyjäliiton kampanjat ja täydennyspalveluksen saama julkisuus.
Puolustusvoimain kannalta täydennyspalvelukseen hakeutuva reserviläinen on hukkainvestointi. Siksi mahdollisuutta ei hirveästi haluta mainostaa.
Täydennyspalvelus on sikäli lopullista, että sen jälkeen ei ole enää paluuta reserviin. Puolustusvoimat saakin joka vuosi täydennyspalveluksen käyneiltä pyyntöjä päästä takaisin reserviin.
Reservistä kieltäytyjille järjestetään viiden päivän täydennyspalvelus Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa. Tänä vuonna kursseja järjestetään kolme kertaa.
http://www.hs.fi/kotimaa/Ennätysmäärä armeijan käyneitä kieltäytyi reservistä/a1305552834442
Ennätysmäärä armeijan käyneitä kieltäytyi reservistä
4
193
Vastaukset
- Seurausta seurasta
Lisää kohu-uutisia.
"Humalainen vieras pahoinpiteli ylivieskalaiskodissa
Ylivieskalaismies pahoinpiteli toista miestä Ylivieskassa perjantaina aamuyöllä.
Yksityisasunnossa vieraana ollut ylivieskalaismies pyrki asunnon ulkopuolella tapahtuneen riidan jälkeen väkivalloin takaisin sisään. Hän rikkoi ikkunan ja aiheutti toiselle asunnossa vieraana olleelle miehelle verta vuotavan haavan.
Talonväki ja vieraat saivat pidettyä riehujan kuitenkin asunnon ulkopuolella poliisin tuloon.
Virkavalta toimitti riehujan putkaan selviämään. Asiaa tutkitaan törkeänä kotirauhan rikkomisena ja törkeänä pahoinpitelynä.".
http://www.kp24.fi/uutiset/Default.aspx?newsid=293803 - säästön paikka
Eihän tässä kieltäytymisessä ole mitään huolestuttavaa tai ihmeellistä. Enemmän minua ihmetyttää, miksi näillle reservin kieltäytyjille pitää järjestää joku teennäinen muutaman päivän täydennyspalvelus Lapinjärvellä. Se on aivan tarpeeton ja turhaa rahan menoa valtiolle.
- Kohle Bambu
"Ilmoituksen jälkeen kieltäytyjät joutuvat osallistumaan siviilipalveluskeskuksen järjestämään täydennyspalvelukseen."
Siis mihin ihmeen täydennyskoulutukseen, jos on käynyt armeijan ja sen jälkeen kieltäytyy reservistä.
Sitä mihinkään siviilipalvelupuolelle voida laittaa, kun on armeija suoritettu.
En ole kertausharjoituksiin kertaakaan osallistunut, vaikka on tullut muutaman kerran kutsu tullut postilaatikkoon.
Tuskin enää lähettävät mitään kutsuja, kun alkaa olemaan ikää jo yli 40v.
En kyllä yhtään ihmettele, että maanpuolustus tahto vähenee, kun oman maan kansalaiset ovat jo kolmannen luokan kansalaisia.
Milloin viimeksi ovat maamme päättäjät antaneet mitään helpotuksia tai laskeneet maksuja/hintoja.
Ei koskaan, aina vaan on uusia veronkorotuksia, muita korotuksia ja kaupoissa ruoan hinta vaan nousee, ei koskaan laske.
Kansalaiset kelpaa enää vaan eu kriisirahastojen maksumiehiksi, muuten pitää pitää turpa kiinni ja elää näkymättömissä, poissa herrojen silmistä.
Ei suomi ole enää itsenäinen valtio, eu:sta tulee määräykset, mitä täällä saa tehdä.
Mitä itsenäisyyttä se on, että joka asiaan pitää olla lupa ja vahvistus eu:lta.
Äänestin eu:ta vastaan ja kun on äänestänyt, niin on myös oikeus vastustaa eu:ta, vaikka poliitikot väittävät, ettei sillä äänestyksellä ole enää mitään merkitystä, kun ollaan eu:ssa.- Kummel sanoo
Erittäin hyvin sanottu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1221945Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1261852Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101789Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561458Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341390Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5041060Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50970Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115914Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347875