Lähiomaisena vuosia sivusta seuranneena oon sen todennu, että 80% avustajaksi pyrkijöistä on työhön soveltumattomia. Avustajaksi pyrkivä ei ymmärrä alunperinkään minkälaista toisen kodissa työskentely vaatii. Kotona työskentelyä "hoitajana" ei voi verrata laitostyöskentelyyn kuten olen monen avustajan nähny ajattelevan. Omaiseni on kerran jätetty kesken työpäivän yksin istumaan sen takia kun hän ei suostunut epärehelliseen toimintaan. Avustaja vaan lähti kotiinsa. Onneksi meillä on avustajaksi lopulta löytyny hyviä tyyppejä, oikeita kulta kimpaleita joita ei vaihdettaisi!
Hiukan jos tiivistäisin niitä piirteitä/ asioita millä pärjää työssä on hyvä huumori, kunnioita toisen kotia, älä puutu asioihin mitkä ei sulle kuulu, yllättävien tilanteiden sietokyky jne. Hoitaja vois ajatella esim. miten hän haluaisi, että hänen kodissaan avustaja käyttäytyisi. Avustajana toisen kodissa ei ole se helpoin työ.
Hiukan faktaa henk. koht.avustajan työstä
3
188
Vastaukset
- Tiia vaan
Työssä pärjää myös paremmin kun on itsellä hyvä fyysinen kunto. Joinakin päivinä voi olla paljonkin hommia. Voihan myös kysellä iltatöitä jolloin työtehtävät on erillaisia.
- Taija:)
henk.koht. avustajan työ on niin alipalkattua, että tuskin kukaan koulutettu edes lähtee niihin töihin. Jos palkka huitelee 9.60 e tuntumassa ja työ kuitenkin tosi rankkaa ja puuduttavaa niin ite en ainekaan lähtis.
- boston21
ei ainakaan ansainta mielessä. Kokemusta siitä kuitenkin saa hoitoalalle josta voi olla hyötyä kun hakee vaikkapa alan koulutukseen. Henkilökohtaisena avustajanahan voi olla käytännössä kuka tahansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838