Sauli niinistö!

Sininen on värini!

Äänestän Saulia suomen seuraavaksi presidentiksi, koska hän on edustava ja antaa suomesta menestyvän kuvan maailmalle! Sauli on myös paneeleissa ollut muiden yläpuolella ja arvokkaasti ollut vähemmän esillä, toisin sanoen ei ole mennyt huuto kilpailuun mukaan, vaan hienosti välttänyt kahnauksia muiden ehdokkaiden kanssa! Saulista saamme hyvän pressan arvokkaan ja hyvä käytöksisen, toisin kuin rahvaan ehdokkaista esim. Soini joka juntiudellaan puhuttelee vähempi osaisia/tyhmempää osaa kansasta!

30

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qwerty!

      Ihan oikeesti Sauli on ainut oikea ja hyvä presidentti ehdokas!

      • tri Hemor Roidi

        Oletetaan, että Sauli ei ensimmäisellä kierroksella saa tarvittavaa äänimäärää ja joutuu toiselle kierrokselle vahvasti kannatustaan parantavan Pekan kanssa.
        Pekan taakse tulevat rannalle jääneiden ehdokkaiden kannattajat ja Pekka saa äänivyöryn. Tämäkin vaihtoehto on otettava huomioon, koska ei Saulin kannatus näytä olevan nousujohteinen.

        Sauli näyttää olevan hermostunut joissakin tilanteissa, mikä ei ole hyvä merkki ajatellen tulevaisuutta presidenttinä. Hänellä on jäänyt liiallisen tupakoinnin aiheuttamaa hermostuneisuutta, mikä näkyy hänen käyttäytymisessään jäykkyytenä, joka ei sovi nykyaikaisen ja modernin maan presidentiksi. Muista ehdokkaista puhumattakaan. En viitsi tässäyhteydessä edes mainita heitä.

        Pekka on nuori tulevaisuuden lupaus ja lyö muut laudalta monella tapaa ja hänen valintansa olisi nuorten mieleen. Siksi kannatan häntä ja toivon, että myös nuoret ymmärtävät, että Suomi tarvitsee Pekan kaltaisen mielipidejohtajan.

        Annetaan äänemme Pekalle.

        Onko ehdokas hyvä, kun kannattajatkaan eivät osaa suomen kieltä kirjoittaa oikein?

        "niinistö, suomesta, juntiudellaan, huuto kilpailuun, vähempi osaisia, pressan, ainut, presidentti ehdokas!, oikeesti."


    • soini on paras

      Sauli on niin väsynyt ja varjo vain edellisist vaaleista, mahtaako nuori vaimo viedä Saulin voimat vai onko aika muuten vain ohi .
      Mutta parempi kuitenkin kuin kauna Lipponen.

      • Asiat ratkaisevat

        Kuntien pakkoliitokset ja Kataisen (kok.) hallitusohjelma

        Sauli Niinistö on ainoa presidenttiehdokas, joka on kokoomuksen, SDP:n ja vihreiden linjan mukaisesti kuntien pakkoliitosten kannalla, koska Katainen ja kokoomus vaati pakkoliitokset hallitusohjelmaan.

        MTV3: Katso, kannattaako presidenttiehdokkaasi kuntien pakkoliitoksia

        http://www.mtv3.fi/uutiset/presidentinvaalit2012/index.shtml/arkistot/kotimaa/2012/01/1470230/katso-kannattaako-presidenttiehdokkaasi-kuntien-pakkoliitoksia


        Urpilainen: SDP:n kuntauudistuslinjassa ei epäselvyyttä

        – Minun mielestäni SDP:n linjassa ei ole ollut mitään epäselvyyttä. SDP on yhdessä muiden hallituspuolueiden kanssa kirjannut hallitusohjelmaan kuntauudistuksen ja viemässä sitä sovitusti eteenpäin, kommentoi Urpilainen Verkkouutisille SDP:n presidentinvaaliteltalla.

        http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=70435:urpilainen-sdpn-kuntauudistuslinjassa-ei-epaeselvyyttae&catid=1:politiikka&Itemid=30


    • qwerty!

      Miusta kaunis ja nuori vaimo on vain edustavalle miehelle pisti iin päälle:) Onhan niitä nuoria vaimoja muillakin isokenkäisillä!

      • osinkko kahvit!

        osinkko hyvä


    • Äänestyskehoitus

      Äärioikeiston ehdokkaista Sauli on paras, äänestäkää Saulia, Lipponen on korruproitunut fasisti natsi, älä äänestä häntä.

    • tri Hemor Roidi

      Miten niin "äärioikeisto"?

      Saulinhan piti olla työväen ehdokas jo edellisissä vaaleissa. Työväki on laskettu kuuluvaksi vasemmistoon. Äärioikeistoa on lähinnä perussuomalaisissa.

      Tietääkseni Sauli ei ole takinkääntäjätyyppiä.

    • avara katse

      Senkus, jos olet rikas ja velaton. Muuten Sauli ei ole puolellasi. Eikä ole saanut mitään hyvää aikaan. On muuten muitakin, viisaampia ehdokaita kuin juppi-Sauli ja juntti-Soini.

    • todeksi

      Ei tuo Pekka Haavistokaan enää erityisen nuori ole. Täyttää maaliskuussa 54.

      • tri Hemor Roidi

        Pekka on 2 vuotta nuorempi Kekkosta kun hänet valittiin vuonna 1956. Kekkonen oli virassa 25 vuotta, eli vuoteen 1982.

        54 vuoitta on presidentille sopiva virkaanastumisikä.


      • Jotain rajaa?

        Pekka on ylioppilas ja kekkonen oli oikeustieteen tohtori!Ehkä pikkuinen käppi ?


    • ei varmasti ei

      rikkaitten sauli,ei ymmärrä tavista ollenkaan,ja vaimo leijuu jossain pilvissä,mikä lie muusa,eiei

    • todeksi

      ''Pekka on 2 vuotta nuorempi Kekkosta kun hänet valittiin vuonna 1956. Kekkonen oli virassa 25 vuotta, eli vuoteen 1982.''


      Nykyäänpä ei noin pitkiä kausia onneksi istuta, joten virkaanastumisiällä ei ole enää merkitystä.

    • ras..rastatukka

      Pitäisi olla joku lesbo myös ehdokkaana.Transsu olisi myös aika hyvä,voisi muuntautua tilanteen mukaan.
      Myös vähemmistölle pitäisi antaa valta tulla ehdokkaaksi.
      Manne,somali tai vaikka itärajan takaa suomeen muuttanut nikolai.
      On rasistista jos näin ei tapahdu seuraavissa vaaleissa.

      Mitä mahtaisi manne sanoa päästyään presidentinlinnaan?
      En mie iha näi pitkää kakkua oottanu mut karkaan heti eka lomilla.
      Somali?
      Turvapaika taatu muutamaksi vudeksi
      Nikolai?
      Mjikään ei mjuutu,en jole ennekään mjaksanut veroa suomee,tax free.

      • Oletko amis

        Voisi olla hyvä jos alle 100 äo:n omaavilta evättäisiin äänioikeus. (Saattaisi Soinilta kadota muutama olennainen ääni). Jotkut kun ei muutu koskaan teini-ikäisistä aikuisiksi.

        Imatralaisena en kehuisi omalla etnisellä taustalla.


    • tri Hemor Roidi

      Iällä on vielä merkitystä ainakin siellä kauden "peräpäässä". 54 vuotias on yhden kauden jälkeen 6-kymppinen.

      Lipponen olisi 77, Väyrynen 71, Niinistö 70, Soini 56, Arhinmäki 42, Biaudet 57 ja

      Essayah 51.

      6-vuottakin on ihmiselämässä pitkä aika ja siinä ajassa vanhempi ihminen vanhenee fyysisesti ja jotkut psyykkisesti hyvinkin nopeasti.

      Kannattaa ajatella tarkoin, laittaako vanhempaa ihmistä sellaiseen rääkkiin, vaikka hänellä olisi kuinka hyvä kunto tällä hetkellä. Minä en ota sellaista vastuuta niskoilleni, että äänestäisin presidentin paikalle vanhuuseläkeiässä olevaa ihmistä. Toisaalta, en nyt naistakaan äänestä. Kaksi kertaa sen olen tehnyt.

      Jos ajatellaan näistä ehdokkaista vaikkapa Väyrystä. Onko kukaan ajatellut, voiko ihminen muuttua yht äkkiä jäykän jurosta ja huumorintajuttomasta, iloiseksi ja rennon huumorintajuiseksi ilman mitään lääkitystä.

      Mies matkustaa ja reissaa ympäri maata kuukausitolkulla ja vauhti vain lisääntyy loppua kohti. Odotan, milloin tapahtuu romahdus ja väsyminen. Toivottavasti ei koskaan, mutta rääkki on kuitenkin kova.

      • tri Hemor Roidi

        Korjaus edelliseen: " Minä en ota sellaista vastuuta niskoilleni, että äänestäisin presidentin paikalle vanhuuseläkeiässä olevaa ihmistä. Toisaalta, en nyt naistakaan äänestä."

        Tiedoksi! Nainenkin on ihminen.


      • REijjo!
        tri Hemor Roidi kirjoitti:

        Korjaus edelliseen: " Minä en ota sellaista vastuuta niskoilleni, että äänestäisin presidentin paikalle vanhuuseläkeiässä olevaa ihmistä. Toisaalta, en nyt naistakaan äänestä."

        Tiedoksi! Nainenkin on ihminen.

        Äänestän Saulia siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä on lapsiensa ikäinen vaimo!


    • faketti!

      Joo nuo kokoomuksen poliitikkot(miehet) on viriilejä ja aktiivisia nais asioissaan, se kertoo jo paljon miehen kyvykkyydestä ja osaamisesta:) Oma henkilökohtainen suosikkini olisi ollut Ilkka kanerva osaava ja toimelias miesjoka osaalueella elämässä harmi vain et naisseikkailut tuhosivat huippu osaajan maineen! Kysynkin huonontaako viriiliys osaamista ja onko meillä suomalisilla varaa hyljätä huippu poliitikko ,joka ehkä joskus huikentelee?

    • l,tolstoi

      no eiköhän pää asia ei tule temaria,lespista

    • sallikaa mun nauraa

      ja saulihan ymmärtää köyhiä juu,juu,pesunkestävä kuiva porvari joka ajaa vain ja ainoastaan omaa ja rikkaiden asiaa

    • tementia temari,..,

      Äänestän Saulia koska hän on lievemmin dementoitunut kuin Lipponen.

    • REEIJJOO!

      Sauli sanoo et Suomi on hyvä ja tasapuolinen paikka meille kaikille ja tulee jatkamaan asioiden parantamista meille kaikille! Hahhahahahah Sauli vain unohtaa et Suomessa on yli 700 000 alle EU.n köyhyysrajan elävää "tasa-arvoista" ihmistä!

    • m

      niinistö ei saa tulla presidentiksi vaan joku muu miksi olette niin kiinostuneita niinistöstä se on vain tavallinen presidentti ehdokas antakaa äänen jollekkin muule presidentti ehdokkaalle.
      esim-
      >2 Pekka Haavisto.
      >3 Timo Soini.
      >4 Paavo Väyrynen.
      >5 Paavo Lipponen.
      >7 Sari Essayh.
      >8 Eva Biaudet.
      >9 Paavo Arhimäki.

      • litmane

        äänestän niinistöä
        - helposti lähestyttävä
        -luotettava
        -kokemus
        -varma keskustelija
        -monipuolinen
        -työkokemus laaja
        -tunnen hänet
        -mies vain paranee vanhetessaan

        haavisto:
        -paneeleissa ei tuo uutta
        -myötäilee saulin vastauksille
        -haastajan tulisi tuoda selkeämmin asioita esille
        -JOHTAJA ainesta en löydä hänestä
        -hermostuneen oloinen paneeleissa
        -arvot: homo.....miten ihmisestä tulee homo
        -trauma
        -minkälaiset on haaviston taustat:henk kohtaiset asiat
        -en luota häneen,hymyn takana voi olla...mitä emme tiedä
        -mielestäni haavisto ei sovi suomen keulakuvaksi:kokonaisuus ei luotettava
        -hermostunut panelikeskustelussa. MITÄ tapahtuu kun vierellä
        5 saulia ja putin


        haavisto
        - positiivinen,mutta se ei nyt riitä

        Sauli vie homman 57-43 ja saamme kantaaottavan,vastuuntuntoisen presidentin
        jolla on normaalin ihmisen arvot ja liikunnallisuus tyylikäs vaimo

        HYVÄ SUOMI


    • pintahömppää

      Aika kehnot ja pinnalliset perustelut valinnallesi. Taidat olla rikas ja velaton kun Niinistön valitset, mutta älynlahjoilla sydämellä ei ole sinua valitettavasti siunattu.

    • illuusiossa

      Sauli ei tee sinusta rikasta. Vaikka äänestäisit häntä, et pääse hänen jengiin.

      • gang bang

        Mitä Haavisto sinusta sitten tekee?Pääsetkö jengiin?


    • Niinistö paras

      Ei vihreitä.
      Ei ikinä.

      Vievät loputkin köyhiltä kun sallivat rajojen aukiolon,kerjuun.
      Ei rahat kasva puissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe