Tuli vaan tälläinen mieleen, kun ennen yhdistelmäehkäisypillereiden käytön aloittamista mulla oli useinmiten aivan sietämättömät kuukautiset. Hirvittävää mahakipua, todella runsas vuoto, oksentelua, huimausta. Koski niin kovasti ettei kävelemään pystynyt. En puhunut vaivastani kenellekään, koska ajattelin sen olevan normaalia. Buranalla sain lievitettyä kipuja.
Hankin sitten kuitenkin ehkäisyn vuoksi yhdistelmäehkäisypillerit, jonka ansiosta kipu väheni ja runsas vuoto loppui kuin seinään. Käytin näitä Yasmin-merkkisiä parisen vuotta.
Puolisen vuotta sitten lopetin kyseisten pillereiden syömisen, koska toiveissamme on raskaus. Kuukautiset ovat tulleet suhteellisen säännöllisesti, tosin kiertoni on entisestä pidentynyt. Eikä ole edes entisen kaltaisia luomumenkkojen oireita, joihin olin jopa varautunut...
Luin joku aika sitten jutun endometrioosista, jolloin rupesin miettimään olenkohan ennen kärsinyt tälläisestä taudista, jota sittemmin ehkäisypillerit ovat helpottaneet? Olenko yhtään oikeilla jäljillä? Olemme yrittäneet lasta tuloksetta nyt n. puolen vuoden ajan. Toki runsas ylipainoni vaikuttaa myös hedelmättömyyteen...
Onkohan mulla ollu endometrioosi?
2
184
Vastaukset
- Tietäjä
On.
Hei,
Kysyt kuukautiskipujesi ja niihen liittyvien oireiden yhteyttä endometrioositautiin. Kuvaamasi oireet todella sopivat endometrioosiin. Mutta on myös mahdollista, että oireesi ovat liittyneet nuoren naisen kehittyvään hormonitoimintaan ja ovulaatioihin. Jos nyt olet oireeton, on mahdollista, että endometrioosi on parantunut tai sitä ei ollutkaan.
Jos raskautta ei ala kuulua vuoden yrittämisen jälkeen, sinun kannattaa hakeutua perustutkimuksiin joko terveyskeskuksen tai gynekologisi kautta,
Muista, että muutamankin kilon painonpudotus voi auttaa hormonitoiminnan tasapainottamiseen.
Onnekasta jatkoa toivottaen
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8212665Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1711363- 514583
- 244297
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni164222Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364030Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573929No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol423752- 603490
- 423165