http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/01/kreikassa_epaillaan_joukkohuijausta_vammaisavustuksilla_3156967.html
YLE.fi
Sinänsä hauska uutinen, Suomessahan on tehty ihan samaa jo vuosia, lukuunottamatta sotainvalidien touhuja, sielläkin varmaan on vähän lipsahdeltu, mutta vain vähän, jäseniä kun on puuttunut.
Taitavat valtioiden edustajat olla aina vähän "sokeita"
Ja rahaa valuu, yhdistysten luvattuun maahan, Suomeen.
Taidanpa minäkin parantaa eläkettäni vähän ja perustaa yhdistyksen:
Varpajaisissa varpaansa vammauttaneiden tuki- ja avustus Ry:n
Laillinen keräys pystyyn tukiasuntoloita varten ja valtionapuanomus vetämään.
Pääsihteerinä ottaisin vain "vähäisen" korvauksen työstäni.
Lapset ja kumminkaimat tietysti tulisivat ulkomaantoimintojen johtajiksi, varsinkin loska-aikaan ja pakkasilla.
Keräisimme päivänvanhoja sukkia, pehmeällä kärjellä.
Mieluummin avaamattomissa pakkauksissa.
HUOH...
H.
Kreikassa epäillään joukkohuijausta vammaisavustuksilla
10
73
Vastaukset
- k/k
Viittaus puuttuviin jäseniin, oliko oma keksintösi?
Mitäs tykkäät Järvilehdon asianajajasta ? oliko tuppurainen tappuraisen takaajana."k/k"
Kyllä nuo jäsenet olivat ihan minusta.
Huumorilla, synkällä sellaisella, tein aloituksenkin. Kuin sie tiijät, minä en mitään kirjoita vahingossa.
Paitsi lirkut.
On aika ajaa lujaa ja aika ajaa hiljaisesti, mutta kaikki ne suoritukset päättyvät aina lehtiin.
Takavasemmalle ei Suomessa enää pääse, ja siksi työttömyys lisääntyy ja firmat katoavat, maamme on liian rehellinen.
Minä, perusrehellinen Suomalainen mieskin, alan epäröidä, maamme sitoutuu kaikkeen mahdolliseen ja Intia, Kiina, Venäjä ja Jenkit nauravat meille ja sääntöjä kehittävälle Euroopalle.
Miksi meillä talous tahtoo kuolla, nuori mies on vanha jo, jos ei lähde ulkomaille?
No, tuossa osa ajatuksistani.
H.
- Anceli
Eivät kaikki yhdistykset noin vain voi rahaa kerätä ja suuria summia haalia.
Jos se on noin helppoa, niin firma pystyyn.
Onhan noita kaikenlaisia yrittäjiä ollut, osa tosin jäänyt kiinni kolttosistaan. Katsellaan sitten miten sulle käy.
Olen ollut erään vammaisyhdistyksen puheenjohtajana ja kyllä ne Ray:n ja muut avustusrahat kiersivät meidän pikku yhdistyksemme kaukaa, keskusliitto vei kaiken.
Me pidimme kirpputoria ja sieltä saaduilla varoilla järjestimme jäsenille virkistystä, retkiä mm. konsertteihin ja teatteriin.
Jos tarvitset apua, olen käytettävissä."Anceli"
Mjaaha... tuplanikkikö? :)
Monien pikkuyhdistyksien puheenjohtajan tms. tavoitteena on tulla kylänkultsuksi.
Kunnon kannatuksella saattaa päästä Eduskuntaankin asti.
Ja kirppareilla sitten rahat menevät kampanjaan.
Jos asia hyvin hoidetaan.
H.- Anceli
hunksz kirjoitti:
"Anceli"
Mjaaha... tuplanikkikö? :)
Monien pikkuyhdistyksien puheenjohtajan tms. tavoitteena on tulla kylänkultsuksi.
Kunnon kannatuksella saattaa päästä Eduskuntaankin asti.
Ja kirppareilla sitten rahat menevät kampanjaan.
Jos asia hyvin hoidetaan.
H.En ymmärrä, mikä tuplanikki, mutta ethän sinäkään aina ymmärrä, joten tasoissa ollaan.
:)
Tuskinpa eduskuntaan pääsee muutaman kymmenen äänen voimalla, mutta kirkkovaltuustoon kyllä, kerran, toista kertaa en pyrkinytkään.
Kirpparilla oli kivaa ja rahat käytettiin ehdottomasti vain hyviin tarkoituksiin, ei johtokunnan illanviettoihin. Kuten epäilen sinun yhdistyksessäsi tehtävän, jos sen nyt pystyyn saat.
Rohkenen epäillä. Anceli kirjoitti:
En ymmärrä, mikä tuplanikki, mutta ethän sinäkään aina ymmärrä, joten tasoissa ollaan.
:)
Tuskinpa eduskuntaan pääsee muutaman kymmenen äänen voimalla, mutta kirkkovaltuustoon kyllä, kerran, toista kertaa en pyrkinytkään.
Kirpparilla oli kivaa ja rahat käytettiin ehdottomasti vain hyviin tarkoituksiin, ei johtokunnan illanviettoihin. Kuten epäilen sinun yhdistyksessäsi tehtävän, jos sen nyt pystyyn saat.
Rohkenen epäillä."Anceli"
Monien kyläyhdistyksien takana on verkosto.
Verkosto jonka tarkoituksena on levitää tietoa halutusta kultasesta.
Idea on vanha puoluetekniikka.
Miehet sen tietävät, naiset sitten myyvät ullakolta ihastuttavia mummojen vaatteita,
ja lörpöttelevät kirppareilla, ehkä jotkut ottavat kahvin ja naapurinmuijan leipoman nisunkin.
H.- Anceli
hunksz kirjoitti:
"Anceli"
Monien kyläyhdistyksien takana on verkosto.
Verkosto jonka tarkoituksena on levitää tietoa halutusta kultasesta.
Idea on vanha puoluetekniikka.
Miehet sen tietävät, naiset sitten myyvät ullakolta ihastuttavia mummojen vaatteita,
ja lörpöttelevät kirppareilla, ehkä jotkut ottavat kahvin ja naapurinmuijan leipoman nisunkin.
H."hunksz"
En ole ikinä kuulunut yhteenkään kyläyhdistykseen enkä verkostoon, enkä edes ymmärrä mistä on kysymys ja kenestä kultasesta on kyse.
En kuulu mihinkään puolueeseen.
Enkä syö pullaa kuin jouluna, gluteenitonta.
Kuulun vain Suomen Punaiseen Ristiin, Saimaan Latuun, Keliakiayhdistykseen, Omaishoitajiin ja Läheisiin ja aikaisemmin siihen Kehitysvammaisten Tukiyhdistykseen.
On väärin hankkia varoja vilunkipelillä, etenkin huijaamalla vammaisia ja vanhuksia. Muut osaavat paremmin pitää puoliaan.
Joten mieti vielä sitä firman perustamista, saatan käräyttää sinut.
- kawe
Maan tapa, miten sen voisi tulkita?!
Onneksi meillä on Kela, joka tarkistaa, varmistaa joka osapuolen myös jälkeenpäin kontrolloi. Silti löytyy nerokkaita välistä vetäjiä täältäkin.
Kreikassa ei ole helppoa nyt kenelläkään, mutta joku roti sinne pitää tulla.
Sokeita ja mielenterveyspotilaita kylät pullollaan, siellä sentään aurinkoista ja lämmintä. .............
Meneekö se niin, että kaikki tietävät, mutta kirjoittamaton yhteisön sisäinen sääntö antaa asioiden vaan mennä.- meeriamanda
Silloinkun kuumimmillaan kirjoiteltiin kreikan asioista, lueteltiin mm. palkkoja eriammateista. Nehän oli huippuja meidän palkkatasoon verrattuina.
Eräs pomo kertoi ettei muuten tulla töihin ellei ylimääräistä maksa. Tulevat kun itselle sopii ei työvuorolistan mukaan jne...
Uskoisin et tuo tapa on hiljaisesti hyväksytty, vaimennettu .
Menköön luotonantajat opettamaan väestölaskennasta alkaen, muutenhan tuo on vain pintariipaisua. Siellä on isosetkin tosipaikan edessä kun kotrolloidaan tekemiset.
- ***
Ihmeellisiä ovat EU-vinkurat.
Muualla tuntuu työnnettävän rahaa suuhun ja silmiin, tarkistamattako?
Täällä vaikkapa vammaista lähimmäistään hoitava 24/7 saa omaishoidontukea, jos saa, usein ei.
Suurimmillaankin se on parin laitospäivän maksun kokoinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858
