Wicked Game

Tänään on se päivä

Aika toteuttaa haave
maistaa autuutta,
tuntea taolainen kokemus
minuuden tyhjentyminen

Olisi pitänyt tarttua
jo aiemmin,
elämättä liian arasti,
tylsästi ja riskejä vältellen

Kokea tarttuva uteliaisuus,
tuntea olevansa aavikolla
ja silti löytää jotain
millä toteuttaa luonnettaan

On kyse tunnelmasta,
punainen on rakkaudelle,
vihreä luonnolle,
sininen haaveiluun ja
violetti haaveiluun,
jossa on ripaus rakkautta

Parittelevien kurkien kirkaisu
lävisti ajantajun,
tiukalle jännitetty jousi
löysi maalinsa
mielihyvää tuntien

Näinkö hän
löysi rakastettunsa
rinta kohollaan,
uskottomat kädet
rakastajansa ympärillä

verta valuvana lävistettynä

Lepattava norsunluinen viuhka,
kahisevat silkki vaatteesi ja
kyyhkysten lailla ääntelevä
rannerenkaasi kätkevät
kultaisten maljojen
kaltaiset rintasi

Olen vielä
etäisyydellä tahmeudestasi,
enkä pala halusta
käydä väristen sisälle
pehmeään vimmaasi

Hetkeä ennen kavallusta,
kuolleistaherättäminen
se paljastaa ihmisen luonteen

mutta tulin toisiin aatoksiin ja siirryin näpertelemään violettia

Miltä tuntuisi tutkia
erotiikan ja
seksikkään eroa,
olisiko eroottinen
aina askeleen
kahden tai kolmen päässä

Askeleen päässä yhdynnästä
tai tanssista,
ehkä tupakan mittaiset tyylit
olivat kaikki askeleen päässä
jostain muusta

Miksi paperikaupan
lämmin tunne tunkee
väliin,
monta kokonaista
elämää vuodatetaan
kuivaan paperin tuoksuun

Ovatko tarvikkeet ilmassa roikkuvia alkuja

Kaikki näytti sykkeettömältä
balsamoidulta,
kunnes hyvin pukeutuneet
humalaiset
horjahtelivat ja mumisivat

Intohimon sijaan
he juovat itsensä humalaan
ja pöyhkeilevät

Eihän seteleillä ole intohimoa

Sitten katseeni osui
johonkin merkilliseen
kultaiseen rintaneulaan,
jossa hyvin varustettu
rakasteli isoraajaista naista

Kaikki oli kuvattu
yksityiskohtaisesti,
jokainen varvas ja
rannerenkaan helmi
kimalteli auringossa

Asiat vilahtelevat sykkeellä ikkunasta toiseen

Miten upean
epätodelliselta tuntuu
nousta junasta
jollain tuntemattomalla
asemalla kaukana kaikesta
junan häipyessä hiljaisuuteen

Silloin ihminen on hetken ilman minuutta

Tunne pohjavirrasta voimistuu,
tunne siitä,
että joku vetää meitä mukaansa
tahdostamme välittämättä

Hyvän ja pahan kysymykset
alkoivat puhua kielellä
syyttömyydestä ja moraalisista
teoista kristillisyyden otteesta
vapautuneessa maailmassa, jossa
ei ole jumalaa

Pohjavirta johtaa
usein väkivaltaan ja
valheisiin

moniin valheellisiin ulkokuoriin, vaikka sivistyneessä elämässä on aina kyse syvyydestä

Kaikki ne hyytävät
unet, joissa haparoin
kävellen ympyrää
käsiäni väännellen
heräten epätoivoiseen
seuran kaipuuseen,
ystävällisen ihmisen läheisyyteen

Sana yksinolo kuulostaa
latinalaisen hienostuneelta
ja ylevältä, mutta se vaatii
jonkinlaista taloudellista riippumattomuutta
ja sosiaalista asemaa toimiakseen

tavallisen ihminen kutsuu sitä hylättynä olemiseksi tai erillisyydeksi

Sanat pysähtyivät ja
yksinäinen käsi
jatkaa matkaa
yrityksenä löytää
kadonnut käsikirjoitus

Juoni, jossa on mantere
ja muutetut merien paikat,
asioiden luonne,
elämä sekä se toinen ulottuvuus

Mikä täyttää elämän, mutta
häntä ei voi nähdä,
huomisen muuttuessa
riistaksi ja himoksi
jahdatakseen elämän kuohuja

välkehtivää toivoa, johon sukeltaa

Ne silmät syntyvät
matkassa polttaen
elämän kuoren, syvyyden
kaikki ylevät piirteet
ilmoittaen hengen heräävän

Elämän syvyys,
luotettava kasvualustan siemen
antaa mielikuvituksen
pukeutua ihon ja lihan luonteeksi
loihtien kaipauksen
ja rakkauden taivaan ulkopinnaksi

Sen nähneet elävät
omenan tarhassa
hedelmien herrana
kantaen sinua
hartioillaan
kuvaksi piirteissäni

jotta silmäsi voisivat olla rakkaudestani varmat, eivätkä pelkkää pirullista peliä

http://www.youtube.com/watch?v=4WA2jBMk-Pk
10117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Elämä on yhtä Sinbadin tarinaa, tutkimista ja seikkailua, haavoittumista ja ansoihin lankeamista :) Joskus haavat ja ansat ovat niin pahat, ettei halua samaan paikkaan uudestaan. Tai tulevat niin tiuhaan tahtiin. Se oli loistavasti sanottu, tuolla alla, että "mikään hauras ei tahdo tässä maailmassa kestää tätä väkevän vahvaa maailmaa". Pitää osata suojata itseään.

Kaunis runo :)

Sanoit että nyt saa toivoa. Ei olisi pitänyt. Koska I want it all.
Voi henkiparka ;)

http://www.youtube.com/watch?v=WcTf4ECON0s

Saunatontulta terveisiä!

Äänestä
  • Mä olin aamulla pakkaskävelyllä, kivasti alko aurinko lämmittää poskipäitä ;)

    Hieno kontrasti muutamassa yössä vesisateesta narskuvaan valkoiseen lumeen.

    Kaunista katsoa jäätynyttä vedenpintaa, kimaltelevaa lunta, tuntea savupiippujen halkosavu sieraimissa ja antaa mielen käydä tuntemattomassa ja taas takaisin tuttuun turvalliseen. Jotenkin alkoi tehdä grillimakkaraa ja kuuma mehua mieli siellä luonnohelmassa. Nyt jäi fiilis 91/2:een ja taroilulla olisi tullut täysi kymppi, pienestä kiinni siis!

    Terveisiä huurusänki pakkasukolta saunatontulle ;)

    Äänestä

  • Eremita kirjoitti:

    Mä olin aamulla pakkaskävelyllä, kivasti alko aurinko lämmittää poskipäitä ;)

    No voivoi, harmi se puolikas piste, mutta elämää tää vaan on :)))

    Toisilla koko elämä on aina 9½, ja ne jättää tahallaan sen puolikkaan pois koska pelkäävät että epäonnistuu kummiskin. Sekä antaessa että ottaessa. Se on sellainen varaus. Säävaraus. Suojaus. Vähän kuin elämän kurahuosut ;D

    Mä lähden kaivamaan Iloni (auton) tuosta... sentin hangesta.

    Äänestä

  • Eremita kirjoitti:

    Mä olin aamulla pakkaskävelyllä, kivasti alko aurinko lämmittää poskipäitä ;)

    Hieno kontrasti muutamassa yössä vesisateesta narskuvaan valkoiseen lumeen.

    Kaunista katsoa jäätynyttä vedenpintaa, kimaltelevaa lunta, tuntea savupiippujen halkosavu sieraimissa ja antaa mielen käydä tuntemattomassa ja taas takaisin tuttuun turvalliseen. Jotenkin alkoi tehdä grillimakkaraa ja kuuma mehua mieli siellä luonnohelmassa. Nyt jäi fiilis 91/2:een ja taroilulla olisi tullut täysi kymppi, pienestä kiinni siis!

    Terveisiä huurusänki pakkasukolta saunatontulle ;)

    Mutta kuule, oishan se elämä täyskymppinäkin aika tylsää. Ei mitään parannettavaa olosuhteisiin, ei yhtään unelmavaraa. Koska oikeesti se ajatus grillimakkarasta ja kuumasta... mehusta on paljon parempi kuin se real thing :)))

    Onko sulle kukaan nainen ostanut kukkasia ennen? Nyt on. Ostin sulle kaupasta violetin ruusun ;)) saat sen kunhan ylläpito hyväksyy profiilikuvani.

    Muistuta mua seuraavan kerran että tarvin lukkosulaa myös. Hyvää ja lämmintä sunnuntaita sulle :)

    Äänestä

  • UPDATE_9848992 kirjoitti:

    Ei oo silloin sellainen heijastus keidas kovin herkullinen, kun on nälkä reissullansa ;)

    joo mä saan ruusuja harvasepäivä :)

    Samoin ....voitelehan kunnolla... ja pirtsakkaa sunnuntaita!

    Äänestä

Tämä vaatii jo pelisilmää ;)

Kiitos

Äänestä

Tuo mieleen kaannettavan kirjahyllyn, puvut sen takana, erityisesti viuhka ja korut panen merkille ihan eri t yisesti. Tassa on jotain kuin valvottaisiin koko yo, hiljaiset juhlat, ehka haitarimusiikkia, valkoista puuteria, kirkkaanpunainen huulipuna.

Äänestä
  • Sait omanlaisesi mielleyhtymän ajatukseni sopukoista ja olkoon se niin!

    Hyvää viikonloppua sinulle ja kiva kun käväisit ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eremita kirjoitti:

Tänään on se päivä

Aika toteuttaa haave
maistaa autuutta,
tuntea taolainen kokemus
minuuden tyhjentyminen

Olisi pitänyt tarttua
jo aiemmin,
elämättä liian arasti,
tylsästi ja riskejä vältellen

Kokea tarttuva uteliaisuus,
tuntea olevansa aavikolla
ja silti löytää jotain
millä toteuttaa luonnettaan

On kyse tunnelmasta,
punainen on rakkaudelle,
vihreä luonnolle,
sininen haaveiluun ja
violetti haaveiluun,
jossa on ripaus rakkautta

Parittelevien kurkien kirkaisu
lävisti ajantajun,
tiukalle jännitetty jousi
löysi maalinsa
mielihyvää tuntien

Näinkö hän
löysi rakastettunsa
rinta kohollaan,
uskottomat kädet
rakastajansa ympärillä

verta valuvana lävistettynä

Lepattava norsunluinen viuhka,
kahisevat silkki vaatteesi ja
kyyhkysten lailla ääntelevä
rannerenkaasi kätkevät
kultaisten maljojen
kaltaiset rintasi

Olen vielä
etäisyydellä tahmeudestasi,
enkä pala halusta
käydä väristen sisälle
pehmeään vimmaasi

Hetkeä ennen kavallusta,
kuolleistaherättäminen
se paljastaa ihmisen luonteen

mutta tulin toisiin aatoksiin ja siirryin näpertelemään violettia

Miltä tuntuisi tutkia
erotiikan ja
seksikkään eroa,
olisiko eroottinen
aina askeleen
kahden tai kolmen päässä

Askeleen päässä yhdynnästä
tai tanssista,
ehkä tupakan mittaiset tyylit
olivat kaikki askeleen päässä
jostain muusta

Miksi paperikaupan
lämmin tunne tunkee
väliin,
monta kokonaista
elämää vuodatetaan
kuivaan paperin tuoksuun

Ovatko tarvikkeet ilmassa roikkuvia alkuja

Kaikki näytti sykkeettömältä
balsamoidulta,
kunnes hyvin pukeutuneet
humalaiset
horjahtelivat ja mumisivat

Intohimon sijaan
he juovat itsensä humalaan
ja pöyhkeilevät

Eihän seteleillä ole intohimoa

Sitten katseeni osui
johonkin merkilliseen
kultaiseen rintaneulaan,
jossa hyvin varustettu
rakasteli isoraajaista naista

Kaikki oli kuvattu
yksityiskohtaisesti,
jokainen varvas ja
rannerenkaan helmi
kimalteli auringossa

Asiat vilahtelevat sykkeellä ikkunasta toiseen

Miten upean
epätodelliselta tuntuu
nousta junasta
jollain tuntemattomalla
asemalla kaukana kaikesta
junan häipyessä hiljaisuuteen

Silloin ihminen on hetken ilman minuutta

Tunne pohjavirrasta voimistuu,
tunne siitä,
että joku vetää meitä mukaansa
tahdostamme välittämättä

Hyvän ja pahan kysymykset
alkoivat puhua kielellä
syyttömyydestä ja moraalisista
teoista kristillisyyden otteesta
vapautuneessa maailmassa, jossa
ei ole jumalaa

Pohjavirta johtaa
usein väkivaltaan ja
valheisiin

moniin valheellisiin ulkokuoriin, vaikka sivistyneessä elämässä on aina kyse syvyydestä

Kaikki ne hyytävät
unet, joissa haparoin
kävellen ympyrää
käsiäni väännellen
heräten epätoivoiseen
seuran kaipuuseen,
ystävällisen ihmisen läheisyyteen

Sana yksinolo kuulostaa
latinalaisen hienostuneelta
ja ylevältä, mutta se vaatii
jonkinlaista taloudellista riippumattomuutta
ja sosiaalista asemaa toimiakseen

tavallisen ihminen kutsuu sitä hylättynä olemiseksi tai erillisyydeksi

Sanat pysähtyivät ja
yksinäinen käsi
jatkaa matkaa
yrityksenä löytää
kadonnut käsikirjoitus

Juoni, jossa on mantere
ja muutetut merien paikat,
asioiden luonne,
elämä sekä se toinen ulottuvuus

Mikä täyttää elämän, mutta
häntä ei voi nähdä,
huomisen muuttuessa
riistaksi ja himoksi
jahdatakseen elämän kuohuja

välkehtivää toivoa, johon sukeltaa

Ne silmät syntyvät
matkassa polttaen
elämän kuoren, syvyyden
kaikki ylevät piirteet
ilmoittaen hengen heräävän

Elämän syvyys,
luotettava kasvualustan siemen
antaa mielikuvituksen
pukeutua ihon ja lihan luonteeksi
loihtien kaipauksen
ja rakkauden taivaan ulkopinnaksi

Sen nähneet elävät
omenan tarhassa
hedelmien herrana
kantaen sinua
hartioillaan
kuvaksi piirteissäni

jotta silmäsi voisivat olla rakkaudestani varmat, eivätkä pelkkää pirullista peliä

http://www.youtube.com/watch?v=4WA2jBMk-Pk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu